Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

XL-nainen, unohda telttatyyli! Stylistin 5 vinkkiä vaateostoksille

Teksti:
Sanna Vaitjoki ja Mirkka Sysiluoto
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 2.10.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Peitteletkö kilojasi liian suurilla vaatteilla? Oikeilla vaatevalinnoilla korostat vartalosi parhaita puolia. Lue stylistin vinkit.

Lähes jokainen pluskokoa käyttävä tietää, miltä tuntuu, kun on kiskonut aamulla jalkaansa liian pienet housut ja olo on epämukava koko päivän. Oikeita vaatevalintoja tekemällä isokokoinenkin voi tuntea olonsa kotoisaksi asussaan.

Stylisti Mirkka Siusluoto muistuttaa, että olipa mitä vaatekokoa tahansa, niin itseään ei kannata yrittää peittää tai pienentää vaatteilla.

"Tärkeintä on tietysti olla tyytyväinen itseensä sen kokoisena kuin on. Lisäksi olisi hyvä löytää oman vartalonsa parhaat puolet ja korostaa niitä", Siusluoto sanoo.

Siusluoto listaa 5 tärkeää asiaa, jotka isokokoisen olisi syytä huomioida pukeutumisessa:

1. Valitse oikea koko

Myös isokokoisen kannattaa ostaa oikeankokoisia vaatteita. Liian isoja telttoja ei kannata hankkia eivätkä housut saa puristaa.

2. Istuvat alusvaatteet

Valitse sopivat ja hyvin istuvat alusvaatteet. Muotoilevat alusvaatteet tasoittavat mahdollista vartalossa olevaa löysää.

3. Korosta oikeita kohtia

Korosta vaatevalinnoilla omia parhaita puoliasi. Päärynävartalon omaavalla vyötärö on usein kehon kapein osa, jota kannattaa korostaa. Omenavartaloinen voi korostaa esimerkiksi sääriä minihameella tai koroilla. Rintavan kannattaa puolestaan välttää röyhelöisiä paitoja ja valita yläosia, joissa on avara pääntie.

4. Mittasuhteet ja materiaali

Kiinnitä huomiota, mistä vaatteiden linjat katkeavat. Esimerkiksi vajaamittaisia housuja ei kannata yhdistää tunikan kanssa, koska silloin jalat jäävät lyhyiksi. Oleellista on, etteivät vaatteiden linjat katkea kehon leveimpään kohtaan. Myös materiaalivalinnoilla on merkitystä. Ryhdikkäät ja laskeutuvat kankaat toimivat parhaiten pluskokoa käyttävällä.

5. Hanki katseenvangitsija

Oikein valitut asusteet vetävät katseet puoleensa. Kiinnitä huomio esimerkiksi näyttävillä koroilla tai kauniilla kaulakorulla.