Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ennen kuin luet juttua pidemmälle, paina nämä 10 esinettä mieleesi.

Nyt loppui unohtelu: Opettele kolme muistitekniikkaa

Teksti:
Jenni Uusilehto
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 22.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Muistia pystyy parantamaan helppojen muistitekniikoiden avulla. Kolme muistiharjoitusta auttaa esimerkiksi kauppalistan, uusien työkavereiden nimien ja syntymäpäivien muistamisessa.

Unohditko taas ostaa hammastahnaa ja maksaa keittiön pöydällä makaavan laskun? Entä milloin ne mummon synttärit ovatkaan?

Muistikouluttaja Martti Vannaksella on hyviä uutisia unohtelijoille: ei ole olemassa sellaista asiaa kuin huono muisti.

"Kenelläkään ei ole luonnostaan huonoa muistia. Ainoastaan voi olla huono muistamisen taito. Muistaminen ei ole lahjakkuus, vaan meillä kaikilla on mahdollisuus parantaa sitä", Vannas sanoo.

Muistia tai oikeammin sanottuna muistamista voi kehittää opettelemalla muistitekniikan. Sillä tarkoitetaan systemaattista tapaa, jolla asiat tallennetaan muistiin.

"Suurin haaste muistamisessa on tallennusvaihe. Yleensä emme muista jotakin asiaa, koska emme alun perinkään tallentaneet sitä sellaiseen paikkaan, mistä voisimme sen myöhemmin löytää", Vannas kuvailee.

Muistitekniikat perustuvat assosiaatioihin eli mielleyhtymiin. Mielleyhtymä voidaan luoda visuaalisesti tai sanallisesti esimerkiksi runon muodossa. Muistitekniikan opetteluun kannattaa Vannaksen mukaan suhtautua kuin minkä tahansa uuden taidon opetteluun.

"Aluksi opettelu on hankalaa ja vaatii viitseliäisyyttä. Kun siitä tulee tapa, se muuttuu koko ajan helpommaksi."

Kuvittele kauppalista vartaloon

Jos muistitekniikoiden opettelu tuntuu vaivalloiselta, on hyvä aloittaa yhdestä yleishyödyllisestä tekniikasta. Englanniksi memory palace -nimellä kulkevaa tekniikkaa voi hyödyntää melkein mihin vain.

Tekniikan avulla oppii painamaan mieleensä esimerkiksi kauppalistat, arjen tehtävälistat tai vaikkapa tanssiaskeleet. Jos haluat oppia pitämään puheen ilman paperia, tekniikka toimii myös siihen.

Muistitekniikan opettelu aloitetaan luomalla mielessä kymmenen pisteen muistilappu tuttuun paikkaan, kuten omaan vartaloon tai kotiin. Kymmenen pistettä riittää yleensä arjen peruslistoihin, mutta pisteitä voi tarvittaessa olla jopa tuhansia.

Muistipisteet voivat kulkea vartalossa esimerkiksi päästä varpaisiin tai toisin päin. Kun pitää muistaa esimerkiksi kauppalista, jokainen ostos sijoitetaan mielikuvan avulla vartalon eri pisteisiin tietyssä järjestyksessä.

"Jos kaupasta pitää ostaa maitoa ja ensimmäinen muistipiste on varpaat, silloin kuvittelet, miltä tuntuu, jos kaksi litraa maitoa kaatuisi varpaidesi päälle", Vannas sanoo.

Jos pitää ostaa leipää, voi kuvitella sitovansa patongin polvien ympärille. Tomaatin voi murskata napaan ja kurkulla lävistää kaulan.

"Mitä oudompi, hauskempi ja erikoisempi mielikuva on, sitä paremmin se pysyy mielessä."

Kaupassa muistipisteet käydään läpi samassa järjestyksessä. Kun mietit varpaita, muistat maidon, kun polvia, muistat leivän.

Muuta numerot esineiksi

Ihmisen pitää muistaa arkielämässä lukuisia numerosarjoja. On pin-koodeja, ovikoodeja, tunnuslukuja ja päivämääriä. Numeroiden muistaminen helpottuu, kun ne muutetaan visuaalisiksi mielikuviksi.

Numerotekniikan opettelu aloitetaan luomalla numeroille nollasta yhdeksään niitä muistuttavat konkreettiset vastineet. Vannaksella numero yksi on kynttilä, kaksi joutsen, kolme käsiraudat, neljä purje ja niin edelleen.

"Numero kuusi on minulle norsu. Kun minun pitää hypätä bussiin numero kuusi, ajattelen välittömästi bussia, joka on tupaten täynnä norsuja. Kärsät vain heiluvat ikkunoista."

Numerotekniikkaa on hyvä harjoitella esimerkiksi silloin, kun on menossa elokuvateatteriin. Jos elokuva näytetään salissa kahdeksan, voi ovimiehen tilalle kuvitella lumiukon. Rivin yksitoista muistaa siitä, kun kuvittelee paikannäyttäjän kantamaan kahta suurta kynttilää. Paikan numero neljä taas voi painaa mieleen kuvittelemalla jokaiselle penkille ison purjeen.

Hyviä muistin treenauspaikkoja ovat myös juna ja lentokone, ja harjoitteluun sopii vaikkapa raitiovaunun lähtöaika.

"Kun on tottunut tarkistamaan asiat monta kertaa, on hauska huomata, miten voi muistaa jonkun asian yhdellä vilkaisulla", Vannas kertoo.

Nimimuisti kuntoon mielikuvilla

Toisen ihmisen nimen unohtaminen on sekä noloa että epäkohteliasta. Nimien muistamista voi helpottaa kuvittelemalla nimet konkreettisiksi asioiksi. Muistamista helpottaa mikä tahansa, mikä nimestä ensimmäisenä tulee mieleen.

Esimerkiksi nimestä Teemu voi tulla mieleen teemuki ja Leenasta vaikkapa leijona. Mieleen tullut asia yksinkertaisesti kuvitellaan henkilön kasvoihin. Vannas kuvittelee ihmisen etunimen kasvojen yläosaan ja sukunimen alaosaan.

"Jos henkilön nimi on Matti Virtanen, Matista tulee mieleen taskumatti. Ajattelen paljon erilaisia taskumatteja hänen päänsä päälle. Virtasesta voi vääntää virtanenän, joten ajattelen henkilölle nenän, josta iskee sähkövirtaa ja kuuluu sähköinen ääni."

Jälleen kerran: mitä oudompi mielikuva, sen paremmin se jää mieleen.

"Joskus mielikuvat voivat olla jopa loukkaavia, mutta eihän sitä tarvitse sanoa ääneen, että muistan nimesi siitä, että pääsi päällä on vessanpönttö", Vannas vinkkaa.

Helppo tapa aloittaa nimitekniikan opetteleminen on lukea kaupan kassan tai tarjoilijan nimikyltti ja testata, muistaako henkilön nimen vielä hetken päästä.

"Tärkeintä muistitekniikan harjoittelemisessa on aloittaa heti ja pienin askelin."

Vastaus: Kuvasta puuttuvat lankarulla ja tölkinavaaja.