Kati Tervo: Joulu ei ala, ellei kotona ole amaryllistä - Yhteishyvä

Kati Tervo: Joulu ei ala, ellei kotona ole amaryllistä

Kati Tervo: Aamun tärkein hetki

Kati Tervo Kolumnisti on kirjailija, joka rakastaa arkea, hullaantuu väreistä ja innoittuu muistoista.

Kolumnisti Kati Tervo sai ensimmäisen amarylliksensä sukulaisrouvalta, kun oli vielä aivan liian nuori niin hienoon kukkaan.

Jaa Somessa
Teksti
Kati Tervo
Kuvat
SOK

Sukulaisrouva lahjoitti minulle joka vuosi ennen joulua amarylliksen. Tapa oli rouvalle tärkeä. Nuorelle naiselle kukka oli liiankin hieno. Se koketeerasi pelkistetyssä vuokrayksiössäni tyyriinä kuin rokokootuoli.

Pöydän vallannut kukka tuntui varastavan kaiken huomion pitkät pyhät. Siitepölystä turpeat heteet varisivat keltaista puuteria punaiselle liinalle. Korkeat ja soukat lehdet muistuttivat ilkkuvia anopinkieliä. Kun luulin kukan lakastuvan, se aloittikin uuden kukinnan. Vankka ja vahva. Sitä lahja tosiaan oli.

Kun sipulista työntyi vihreä nupukas varsi, pyhä läheni.

En tuolloin ymmärtänyt juuri mitään kukkien aistikkuudesta enkä pitänyt niitä kummoisina lahjoina. Kun rouva kuoli eikä kukka enää kukkinut aatossani, huomasin kaipaavani sitä. Oli kuin joulu ei alkaisi, kun se ei hohtanut majakkana kodissani.

Amaryllis tai ritarinkukka, kuten sitä myös nimitetään, oli kyllä jo tuttu lapsuudestani. Suvun naisten keittiöissä ja komeroissa tuoksui multa. Viherkasvit kukoistivat. Niille löytyi aina aikaa. Amaryllis viihtyi isoäitini ja tätini ikkunalaudoilla. Suureen avaraan kukkaan saattoi kurkistaa, kun kiipesi sohvalle. Terälehden punainen toi mieleen sametin, juuri sellaisen, josta äiti ompeli mekon leikkikoulun joulujuhlaan.

Kun sipulista työntyi vihreä nupukas varsi, pyhä läheni.

Varhaislapsuudessani samassa kerrostalossa asunut Maija-tätini aloitti joulunodotuksen sillä, että haki kellarista kukkasipulit päivänvaloon. Kun sipulista työntyi vihreä nupukas varsi, pyhä läheni. Multaa ei saanut kastella liikaa, sipulia ei lainkaan. Se mätänisi liiasta kosteudesta eikä siitä koskaan syntyisi juhla-ajan kruunua. Sipulissa on kasvin elämänvoima.

Täti vaali joulun mentyäkin näitä kasvejaan. Kesäksi hän laittoi sipulit ruukuissaan lepäämään viileään ja hämärään. Hän tiesi, miten sai kasvit säilymään hengissä. Usein se oli perittyä tietoa, ja vaivannäkö palkittiin.

Nyt hankin lohenpunaisen amarylliksen omaksi jouluilokseni. Eipä hullumpi paketti. Aatoksi nuput aukeavat, ja talvinen juhla voi alkaa. Aivan kuin sukulaisrouva käväisisi näin meitä ilahduttamassa.

Lue myös

Julkaistu: 14.12.2017
Muokattu: 12.12.2018
Jaa Somessa