Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kati Tervo: Ystäväni Kuu

Teksti:
Kati Tervo
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 24.7.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Kati Tervo: Ystäväni Kuu

Palasin neidoksi, jonka aistit avautuivat tuntemaan ensi kertaa kesän loppumisen ja oman elämän voiman. Elokuu nousi metsän takaa pyörähtäen kuin persikka taivaalle. Kesä oli lämmittänyt järven. Halusin uimaan pitkin kuunsiltaa. Vesi syleili, ja Kuu paistoi. Katosin hetkeksi itseltäni, unohdin ajan ja paikan. Lepäsin sinnittelystä, hengähdin ja kelluin valon patjalla. Mitä syvemmin hengitin, sitä paremmin vesi kantoi.

Seisoin syvällä järven pohjassa ja annoin pitkien hiusteni kellua ympärilläni kuin punaiset ruohot. Järvi maistui mudalle. Maasta minä olin.

Huuhkaja huhuilee lajikumppaniaan petäjän latvassa. Uistimensoutaja putputtaa lahden pohjukassa kalaa. Tarkkailemme yötä, minä ja Kuu. Emme nuku. Rakkaus valvottaa, nuoruus valvottaa, vanheneminen valvottaa. Kuu valaisee maiseman. Taskulamput voi unohtaa tänä yönä. Valo ei salli nukkua, siksi on parempi jäädä suosiolla hereille.

Kuu on taivaan lyhty. Ilman sitä meitä ei olisi. Se pitää äiti Maan pyörimässä omalla radallaan. Ilman Kuuta olisimme tuhoutuneet ja sinkoutuneet reitiltämme.

Ihmeellinen on taivaankappaleiden suhde. Ne ovat kokonaisuus, toinen tarvitsee toista ollakseen sellainen kuin on. Niin kuin ihminen tarvitsee toista ihmistä.

Kuun pimeää puolta emme näe, sitä ei ole tarkoitettu meille. Näemme vain säistä ja vuodenajoista värinsä ottavan, kasvavan tai pienenevän kiekon, sirpin tai puolikkaan. Kalvakkaasta hopeiseen, kultaisesta punaiseen – väri vaihtuu.

Kuun kasvoja peittävät rokonarvet. Näillä kasvoilla ihminen käveli kuin hyönteinen ja kaiveli siihen uusia kuoppia. Kun katson Kuuta, en ajattele kuumatkaa vaan tunnelmoin valossa. Kuu lupaa, että saan täyttyä tunteesta.

Kävelin merenrantaa vieraassa maassa vieraan pojan kanssa, kun laskuvesi oli paljastanut terävän merenpohjan. Poika kertoi olevansa keksikauppias. Hän antoi minulle autonsa takaboksista korean metallirasian, edustamansa keksitehtaan makunäytteitä. Hotellihuoneessa avasin lahjan ja haukkasin kerroskeksiä, jonka välissä on vaniljatahnaa. Mietin, millaista olisi elää ujon keksikauppiaan vaimona vieraassa maassa. Vain Kuu tiesi vastauksen, mutta vaikeni.