Ravitsemussitoumus palkittiin – oletko havainnut vuonna 2017 alkaneen muutoksen S-kaupoissa? | Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ravitsemussitoumus palkittiin – oletko havainnut vuonna 2017 alkaneen muutoksen S-kaupoissa?

Koululaiset ovat päässeet tutustumaan ruokaketjuun ja kauppojen toimintaan Ruokatiedon kanssa yhdessä laaditussa Retki kauppaan -opetuskokonaisuudessa.

Koululaiset ovat päässeet tutustumaan ruokaketjuun ja kauppojen toimintaan Ruokatiedon kanssa yhdessä laaditussa Retki kauppaan -opetuskokonaisuudessa.

S-ryhmässä on tehty useita tekoja terveellisemmän ravinnon puolesta.

Jaa Somessa
Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Sanna Liimatainen

”Kaupalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten Suomi syö. Kun fiksut valinnat tehdään helpoiksi, niitä myös tehdään”, toteaa SOK:n suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen.

Ravitsemussitoumus on suomalainen toimintamalli, joka otettiin S-ryhmässä käyttöön vuonna 2017. Sen tavoitteena on parantaa suomalaisten ruokavalion ravitsemuksellista laatua. Tällä on suuri merkitys taistelussa kansantauteja vastaan. S-ryhmä teki oman ravitsemussitoumuksensa ensimmäisenä yrityksenä Suomessa.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta palkitsi toimintamallin Ravitsemusteko 2019 -tunnuksella.

Lyytikäinen kertoo, että kauppa on tehnyt töitä mm. kasvisten käytön kasvattamiseksi. Esillepanoa on parannettu ja vinkkeihin sekä reseptiikkaan on panostettu.

”Suomalaisten kasvisostot ovat kasvaneet miljoonilla kiloilla”, hän sanoo.

S-ryhmän 2017–2020 Ravitsemussitoumuksen ohjaamia tekoja

  • Retki kauppaan: Yhdessä Ruokatiedon kanssa toteutettu opetuskokonaisuus, jossa koululaiset pääsevät opettajansa johdolla lähikauppaan oppimaan ruokaketjusta.

  • Ässäkokki-kurssit: Yhteistyössä Marttojen kanssa järjestetty ilmaisia kursseja koululaisille.

  • Suolan, sokerin ja rasvan määrän huomiointi Kotimaista-, Rainbow- ja Xtra-tuotteissa: Esimerkiksi suolan kohdalla tavoitellaan voimakassuolaisuusrajan alittamista. Suolaa on vähennetty useasta tuotteesta.

  • Terveellistä ruokaa lapsille: Lasten suosikkiruoat on nostettu näyttävästi esille myymälöissä ja valikoimiin on lisätty yli 70 terveellisempää tuotetta.

  • Satokausikasvikset: Autetaan suomalaisia syömään puoli kiloa kasviksia päivässä. Kasviksia on myynnissä kauppojen parhailla paikoilla, ABC-ravintoloissa on enemmän kasvisvaihtoehtoja, ABC:n salaattipöytä on uudistettu yhdessä Satokausikalenterin kanssa, Yhteishyvän reseptiikassa ja ruokavideoissa on panostettu satokausikasvisten hyödyntämiseen...

Lisäksi: Suomu nousuun: Kotimaista kalaa enemmän ruokapöytiin. Tarjonta kalatuotteissa on kasvanut ja kalan hintaa on laskettu.

Julkaistu: 9.10.2019
Muokattu: 10.10.2019
Jaa Somessa