Lihavuustutkija Hannele Harjunen: "Itseinho johtaa siihen, että monet laihduttavat jatkuvasti"

”Vielä 20 vuotta sitten lihavuutta tarkasteltiin melkein pelkästään yhtenä terveyteen vaikuttavana tekijänä. Tuolloin Suomessa ei ollut tehty yhtään tieteellistä tutkimusta siitä, mitä lihavat ihmiset itse ajattelevat lihavuudesta. Sen jälkeen lihavuudesta on alettu puhua laajemmin, mutta paljolti pelottelumielessä.

"Lihavia ihmisiä syrjitään työelämässä melko yleisesti."

Lihavia ihmisiä syrjitään työelämässä melko yleisesti, varsinkin korkeakoulutettuja naisia. Syrjintä voi liittyä työhön pääsyyn, palkkaukseen tai urakehitykseen.

Ulkonäkö on sisällytetty syrjimättömyyslainsäädäntöön vain muutamassa paikassa maailmassa, joiden joukossa Suomi ei ole. Mutta Suomessakin on ratkaistu ensimmäinen oikeustapaus: lihavuuden vuoksi irtisanottu bussinkuljettaja voitti jutun.

Häirintää esiintyy paljon julkisissa tiloissa, esimerkiksi liikuntaharrastuksissa. Ajatus on, että lihava ihminen ei saisi urheillessaan olla lihava. Hänen pitäisi olla jo atleettinen.

"Lihavan ihmisen urheilusuoritusta voidaan jopa videoida."

Uimahalleissa ja kuntosaleilla huomautellaan, ja lihavan ihmisen urheilusuoritusta voidaan jopa videoida. Somessa kaikki voivat sitten nauraa sille.”

”Yleisesti ajatellaan, että ihminen on tullut lihavaksi herkuttelemalla ylettömästi. Lihavuutta pidetään vastuuttoman, moraalittoman ihmisen omana syynä.

Todellisuudessa ihmiset lihovat usein pitkän ajan kuluessa ja monesta syystä. Painoon liittyvät kysymykset ovat yksilöllisempiä kuin luullaan.

"Lihavuutta pidetään vastuuttoman ihmisen omana syynä."

Ulkomuodon perusteella ei kannata olettaa mitään ihmisen terveydestä. Kaikenkokoiset ihmiset sairastuvat, eivätkä kaikki lihavat ole sairaita.

Tiettyjä sairauksia etsitään kuitenkin enemmän lihavilta, ja toisaalta heidän aito huolensa voidaan lääkärin vastaanotolla sivuuttaa, kun lihavuutta pidetään pääsairautena. Ylenkatseen vuoksi moni alkaa vältellä lääkärissäkäyntiä.

Keskustelu lihavuudesta on nykyään jo melko monipuolista, ja sosiaaliset ja psykologiset näkökulmat huomioidaan paremmin. Ymmärrystä on tullut lisää. Mutta lihavuudesta puhutaan lähes aina laihduttamisen kautta.

"Television laihdutusohjelmissa lihavuus nähdään yksilön ongelmana, josta pitää parantua."

Lihavuuskeskustelu on myös viihteellistynyt. Television laihdutusohjelmissa lihavuus nähdään yksilön ongelmana, josta pitää parantua. Ja vaikka tiedetään, että dieetit, varsinkaan pikadieetit, eivät tuo pysyvää tulosta ja niillä on myös haittavaikutuksia, näissä ohjelmissa niihin pitäisi sitoutua.”

”Pari vuotta sitten lihavuusaktivistit alkoivat puhua kehopositiivisuudesta. Se tarkoittaa, että ihminen hyväksyy vartalonsa eikä jatkuvasti yritä muuttaa sitä jonkin ihanteen mukaiseksi; kaikki vartalot ovat kauniita.

Keskustelua edistivät toimittaja Jenny Lehtisen ohjelmat Jenny ja läskimyytinmurtajat sekä Vaakakapina. Samoihin aikoihin ensi-iltansa sai Raisa Omaheimon monologinäytelmä Läski. Nämä ovat olleet tervehdyttäviä kokemuksia monelle.

Kehopositiivisuus-liike on tehnyt näkyväksi sen, miten monen elämää painoon liittyvät odotukset koskettavat.

Nykyisin myös miehillä on paljon ulkonäköpaineita. Naisilta odotetaan hoikkuutta, miehiltä lihaksia.

"Odottaa vain sitä päivää, kun on oikeanlainen eli hoikka."

Vaatekaupoissa kehopositiivisuus näkyy siten, että naisille on tarjolla plus-kokoisia vaatemallistoja, ja kysyntää niille riittääkin. Mainonta kuitenkin vesittää ajatusta. Vaikka mainoksissa pyritään näyttämään kaikenkokoisia naisia, on usein vaikea havaita, kenen heistä on tarkoitus esittää lihavaa.

Kehopositiivisuus ei tarkoita lihavuuden ihannointia, eivätkä se ja terveys sulje toisiaan pois. Lihavuuden sosiaalinen stigma on vahingollista, ja se pitäisi purkaa. Muuten moni elää elämäänsä välitilassa ja odottaa vain sitä päivää, kun on oikeanlainen eli hoikka.

Kehopositiivinen ajattelu tekee hyvää kaikille, sillä se ohjaa keskittymään aidosti terveyteen ja hyvinvointiin.”