Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Break Sokos Hotel Koli Kylä avasi ovensa matkailijoille juhannuksena. Hotellissa on 130 standard-huonetta.

Suomen upeimmalla paikalla sijaitsee uusi hotelli, jonka seinältä löytyy ruotsinlaivaltakin tuttu ratkaisu

Teksti:
Maarit Rasi
Kuvat:
Santtu Miikkulainen
Julkaistu: 6.7.2023
|
Muokattu: 24.7.2023
Kolin kansallismaisemissa sijaitseva Break Sokos Hotel Koli Kylä on suunniteltu lapsiperheitä ja aktiivimatkailijoita ajatellen. Sen huoneet kätkevät sisäänsä lasten leikkeihin sopivat puolapuut ja näppärät sängyt. Ullakkosaunasta avautuvat taiteilijoiden tarinoista tutut vaaramaisemat.

”Pielisjärven rannalla ovat niin sanotut Kolin vuoret, ja Karjalan luonto nousee niissä huippuunsa.”

Näin sanailee Juhani Aho teoksessaan Käynti Kolilla vuonna 1892.

Julkaisusta on aikaa, mutta teksti ei ole vanhentunut päivääkään. Jokaisen suomalaisen tulisi nähdä Kolin huiput edes kerran elämässään.

S-ryhmällä on Kolilla kaksi hotellia, joista toinen avasi ovensa juhannuksena. Yhteishyvä tutustui Break Sokos Hotel Koli Kylään avajaisviikolla.

Lapsille kiipeilyseinä ja leikkimökki

Kun auto kaartaa Kolin kylälle, uutta punapintaista rakennusta ei voi olla huomaamatta. Nelikerroksinen hotellirakennus ammentaa piirteitä kansallisromantiikasta.

Break Sokos Hotel Koli Kylä hyödyntää modernia teknologiaa. Sähkö hotelliin tulee osittain aurinkopaneeleista, joita makaa pihalla kokonainen joukko. Parkkipaikalla on latauspistokkeita sähköautoja varten.

Hotellin aulassa vastaani kävelee nuori pariskunta retkeilytamineissaan. Useammalla asiakkaalla on mukanaan koira. Pentumaisesti haukahteleva beagle näyttää kaipaavan kauempana olevaa emäntäänsä. Toinen karvaturri vaikuttaa siltä, että se on viettänyt koko päivän kansallispuistossa.

Hotellinjohtaja Pasi Ripatti kertoo, että kyseessä on koiraystävällinen hotelli, mutta lemmikeille on varattu tilat hyvän välimatkan päästä allergiahuoneista.

”Erityisesti hotelli on suunniteltu lapsiperheitä ja aktiivimatkailijoita ajatellen”, Ripatti kertoo.

Tämän huomaa heti aulassa, sillä vastaanoton vieressä on pieni kiipeilyseinä, jossa perheen pienimmät voivat testailla rannevoimiaan. Leikkimökki nököttää tyhjillään, mutta sinne on helppo kuvitella leikit siksi aikaa, kun vanhempi hoitaa tiskillä sisäänkirjautumisen.

Hotellihuoneessa on näppärä seinäsänky

Nousen hissillä omaan huoneeseeni kolmanteen kerrokseen.

Ennen huoneeseen astumista ihastelen näkymää ääneen. Seinillä on reippaasti vaaleaa puupintaa ja tapettia, joka muistuttaa Juhani Ahon kirjoitusta Kolin vehreistä vaaroista. Niitä kirjailija kuvailee kuin eläviksi vaatteiksi, jotka muuttelevat muotoaan auringon säteiden ja varjojen mukaan.

Kyseessä on niin sanottu laivasänky.

Sisällä huoneessa otan kengät pois. Tunnen paljaiden varpaiden alla tekstiilipinnan, joka on yllättävän jämäkkä. Kyseessä on punottu vinyylimatto, jonka rakennuksen sisustusarkkitehtuurista vastannut Arco architecture company valitsi huoneeseen esteettisistä ja käytännön syistä.

”Tavallinen laminaatti on liian äänekäs, sillä hotellihuoneessa kävellään jopa laskettelumonoilla. Vinyylimatto on helppo puhdistaa”, hotellinjohtaja Ripatti kertoo.

Ilahdun myös eteiseen sijoitetusta kuivauskaapista, josta on varmasti apua talvisilla laskettelureissuilla.

Break Sokos Hotel Koli Kylän kaikki huoneet ovat kolmen tai neljän hengen standard-huoneita. Isollekin porukalle on tilaa, sillä osan huoneista voi yhdistää.

Todellinen yllätys löytyy hotellihuoneen seinältä.

Parisängyn yläpuolelle on sijoitettu sänky, joka muistuttaa ruotsinlaivoilta tuttua vuodetta.

”Kyseessä on niin sanottu laivasänky. Vieressä on kaappisänky, joka käännetään lattialle. Näitä on muutamissa hotelleissa Suomessa”, Ripatti kertoo.

Vuode avautuu kätevästi, kun veivaan sen auki ikkunanavaajaa muistuttavalla kammella.

Petejä vastapäätä sijaitsevat puolapuut, jotka vievät ajatukset alakoulun liikuntatunneille. Samanlaisissa roikuimme pikkulapsina.

Puolapuissa on tilanteen mukaan lupa antautua leikkiin tai työntekoon. Niihin voi nimittäin kiinnittää puutason, johon saa läppärin etätöitä varten. Toisin kuin vanhemmissa hotelleissa, täällä pistorasioita ja USB-latauspisteitä on runsaasti.

Tervaskanto-ravintolassa paikallisia makuja

Kolin matkailun historia ulottuu 1800-luvulle, kansallisromanttiseen karelianismin aikaan.

Viimekertainen matkailubuumi sijoittui Kolilla koronapandemian aikaan vuonna 2020, kun suomalaiset innostuivat joukolla kotimaanmatkailusta. Seuraavana vuonna Koli valittiin Vuoden kotimaiseksi matkakohteeksi. Tänä vuonna Koli palkittiin Pohjoismaiden parhaana matkakohteena. *

Break Sokos Hotel Koli Kylä vastaa Kolilla majoituspaikkojen puutteeseen. Viime vuosina Sokos-hotellin henkilökunta on joutunut vastaamaan etenkin ryhmämatkalaisten majoituspyyntöihin kieltävästi.

Sitä kehiteltiin niin pitkään, että jälkiruoasta tuli täydellinen.

Nyt S-ryhmällä on Kolilla 130 huonetta lisää. Break Sokos Hotel Koli Kylään ketju palkkasi 50 työntekijää.

Jotakin ihanan kansainvälistä on siinä, että ensimmäisenä iltana räiskäleeni paistaa Filippiineiltä tullut kokki.

”Suurin osa työntekijöistä on edelleen suomalaisia ja suomenkielisiä, mutta olemme saaneet työvoimaa Thaimaasta ja Filippiineiltä kansainvälisyysprojektimme avulla”, Ripatti kertoo.

Ravintolatoimen päällikkö Sanna Summala on työskennellyt Kolilla pitkään. Hän tekee töitä sekä Kolin huipulla sijaitsevassa Break Sokos Hotel Kolissa että uudessa Break Sokos Hotel Koli Kylässä.

Uuden hotellin illallisravintola on nimeltään Ravintola Tervaskanto. Sinne Summala ideoi tarjoiltavat yhdessä hotellinjohtaja Ripatin ja keittiötoimen päällikön Jari Heikkisen kanssa.

Tarjolla on maistuvia lohturuokia eli pitsaa, pastaa ja burgereita, mutta myös kevyempiä ja terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten kalaa. Aktiiviliikkujatkin on huomioitu.

"He tarvitsevat hiilihydraatteja. Leipää ja perunaa ei ole unohdettu”, Summala sanoo.

Tavanomaiseksi ruokalistaa ei voi silti kutsua. Summala kertoo, että kastikkeissa on sopivasti twistiä. Hän kehuu etenkin burgereiden pekonihilloa, joka maustaa hampurilaiset taivaallisiksi. Kastikkeissakin on omat jujunsa. Salaisia reseptejä ei ulkopuolisille paljasteta.

Valitsen listalta Pieliseltä kalastettua kuhaa, joka maistuu ihanalta paahdettujen perunoiden kera.

Löydän menusta myös Puruveden muikkuja, burgerijauhelihaa Polvijärvellä sijaitsevalta Haukiniemen tilalta ja leikkeitä, jotka henkilökunta käsittelee ravintolan lihaprässissä.

Jälkiruoaksi tarjoiltu mustikkakukko vaniljajäätelön kera on suorastaan taivaallisen hyvää. Herkku jakoi ensin henkilökunnan mielipiteet, kunnes oikea resepti löytyi.

”Sitä kehiteltiin niin pitkään, että jälkiruoasta tuli täydellinen. Salaisuus on riittävässä määrässä mustikkaa,” Summala sanoo.

Suurin nähtävyys on luonto

Ruoka on Kolin matkan yksi kohokohdista, mutta pääosaa näyttelee tietenkin luonto.

Paras tapa ihailla vaihtelevia maisemia on kulkea ylös maisemahissillä. Sen lähtöpaikka on Ukko-Kolin rinteiden ala-asemalla, Rinnetuvan vieressä. Matka ylös kestää kahdeksan minuuttia.

Tummanvihreät lehtipuut todistavat, että kesä on jo puolivälissä.

Ennen hissiin istuutumista juttelen muutaman sanan työntekijän kanssa. Hän opastaa, että vaikeuksilta välttyy, kun kulkuvälineeseen istuutuu kuin tavalliseen tuoliin, polvet kunnolla koukistettuina.

Matkalla ylös mietin Juhani Ahoa. Hän kuvaa Kolin vaaramaisemaa kuin kamelin seläksi. Kumpuilevaa maasto täällä onkin. Kansallismaiseman kuuluisimmat huiput ovat Ukko-Koli, Paha-Koli ja Akka-Koli.

Maisemahissiltä kävelymatka Ukko-Kolin päälle kestää alle kymmenen minuuttia.

Kun vihdoin pääsen istuutumaan valkoisen kalliopinnan päälle, Pielisen tyyntä pintaa tuijottamaan, totean itsekseni, että kyseessä on epäilemättä Suomen upein maisema.

Kolin huiput on parasta kokea paikan päällä, mutta jos kiipeäminen ylös ei onnistu, voi vaaroja ihailla myös hotellista käsin.

Break Sokos Hotel Koli Kylän ullakkokerroksessa sijaitsee sauna, jonka voi vuokrata käyttöönsä kolmeksi tunniksi. Sen terassilta aukeaa vaaramaisema kumpaankin suuntaan.

On juhlallista miettiä, että samoja maisemia ovat ihailleet kautta aikain suuret taiteilijat aina Sibeliuksesta Juhani Ahoon ja Kurt Vonnegutiin.

”Tarinan mukaan Kurt Vonnegut halusi ehdottomasti tulla käymään Kolilla. Hän istui täällä kannon nokassa syöden jäisiä mustikoita ja ihmetteli, voiko tällaista paikkaa olla olemassakaan”, Ripatti sanoo.

  • Vuonna 2021 valinnan Vuoden kotimaiseksi matkakohteeksi tekivät Suomen Matkailualan liitto, Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys sekä matkailuun erikoistunut markkinatutkimusyhtiö TAK Research. Tänä vuonna Koli palkittiin Scandinavian Outdoor Awards -tunnustuksella.

Tällainen on Break Sokos Hotel Koli Kylä:

  • Break Sokos Hotel Koli Kylä sijaitsee keskellä Kolin kylää. Luontoreiteille on hotellilta vain sadan metrin matka. Kolin huipulle on hotellilta matkaa vaativaa retkeilyreittiä pitkin kolme kilometriä, autolla viisi kilometriä. Huipulle voi kulkea myös maisemahissillä. Matka kestää kahdeksan minuuttia. Lähtöpaikka sijaitsee Rinnetuvan vieressä, Ukko-Kolin rinteiden ala-asemalla.
  • Hotellissa on neljä kerrosta, 130 huonetta ja kaksi ravintolaa. Puronmutka Cafe & Bar sijaitsee hotellin aulassa, Ravintola Tervaskanto sen vieressä.
  • Autopaikkoja on 130, sähköautojen latauspaikkoja kymmenen. Hotellilla on oma aurinkovoimala ja aluelämpökeskus. Kylähotellille haetaan sekä Green Key- että Sustainable Travel Finland -tunnukset.
  • Hotellin asiakassauna ja tilaussaunat sijaitsevat ullakolla. Tilaussaunassa on poreallas, oleskelutilat ja maisemaparveke.
  • Rakennuksessa on kolme liiketilaa: aktiviteettitoimisto Polar Adventures, Hieronta koli-koli ja Helsinki Distilling Companyn Kolin Tislaamo.

Lisää aiheesta