Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Starter-tuotteet kuuluvat Prisman pukeutumisen valikoimaan.

Suomalaiset luottavat vaateostoksissaan Prismaan – naisten suosikkivalinta on muotitietoisen ajaton klassikko

Teksti:
Inka Ikonen, Juho Kahilainen
Kuvat:
Lari Lappalainen
Julkaistu: 14.5.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Kaupan liiton tuoreen tutkimuksen mukaan yli kolmasosa suomalaisista on ostanut tänä vuonna vaatteita Prismasta, mutta mitä vaatteita Prismassa erityisesti myydään?

”Kaikenlaiset paidat ja housut, shortsit ja caprit, bleiserit, jakut ja puvun takit”, S-ryhmän valikoimajohtaja Päivi Hole vastaa.

”Naisten yläosissa tällä hetkellä suosituimmat värit ovat musta, keltainen ja pinkki.”

Erilaiset collegehousut ja -paidat ovat myös olleet viime aikoina suosiossa.

”Entistä rennompaan pukeutumiseen mukaan lähteminen on loogista, sillä suomalainen on käytännöllinen pukeutuja, jolle mukavuus ja toiminnallisuus ovat vaatteissa erityisen tärkeitä ominaisuuksia”, Hole pohtii.

Kaupan liiton tutkimuksessa Prisman etumatkaa selittää Holen mukaan se, että myymälöissä on helppoa yhdistää eri ostotarpeet yhteen kauppareissuun.

”Valikoimamme vastaa kaikkiin yleisimpiin koko perheen pukeutumisen tarpeisiin. Edullinen hinta on tietysti tärkeä syy, mutta myös helppous korostuu kuluttamisessa jatkuvasti. Meillä asiakkaat voivat tehdä koko perheen vaate- ja jalkinehankinnat ruokaostosten yhteydessä.”

Myydyimmät naisten vaatteet

  1. T-PAITA (House Didi-O)

  2. FARKUT SLIM FIT (House)

  3. T-PAITA V-AUKOLLA (House Veronica)

  4. TRIKOOTUNIKA

  5. TRIKOOPAITA

  6. FLEECETAKKI (Cheetah)

  7. NEULETAKKI (House Chris)

  8. TRIKOOTOPPI (House Julia)

  9. COLLEGEHOUSUT

  10. PAITA (House Donna-O)

Millaisia vaatehankintoja stylisti suosisi?

Suosituimmat tuotteet kertovat siitä, että kuluttajat ovat hyvin perillä pukeutumisen kulmakivistä. Muodin ja visuaalisen viestinnän ammattilaisen Crista Revon mielestä toimiva vaatekaappi on hyvin suunniteltu ja koordinoitu.

”20 prosenttia vaatekaapista on hyvä olla alaosia ja 80 prosenttia yläosia. Yleisesti ottaen ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota, mitä yläosaa käytät, koska se on silmän korkeudella. Yläosia tarvitsee muutenkin pestä useammin”, Repo sanoo.

Vaatekaapin perusta kannattaa Revon mukaan rakentaa ydinvaatekappaleiden ympärille. Kannattaa miettiä, käyttääkö eniten mustia farkkuja, valkoista t-paitaa vai kenties harmaata hupparia.

”Neutraalit värit ovat ajattomia. Yleisesti ottaen on suositeltavaa, että neutraaleja värejä, kuten valkoista, mustaa, harmaata ja laivastonsinistä olisi vähintään 50 prosenttia vaatekaapista. Väriä pukeutumiseen voi tuoda helposti myös asusteilla, joita on helppo lisätä asuun. ”

Prisman myydyimpiä tuotteita ovat mustat t-paidat ja siniset farkut. Suuri osa naisista siis tekee valintansa aivan kuten stylisti olisi heitä neuvonut.

”Enemmistö naisista ei osta liian lyhyitä tai niukkoja yläosia. Erityisen rohkea muoti ja trendikkäät tuotteet eivät kuulu jokaiseen vaatekaappiin. Valtaosa hakee vaatteista turvallisempia versioita”, valikoimajohtaja Päivi Hole kertoo havainnoistaan.

”Suurin osa kuvailee itseään käytännöllisiksi pukeutujiksi ja omalle tyylilleen uskollisiksi.”

Muoti & pukeutuminen