Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Asuntolainaa maksavien tai sitä harkitsevien kannattaa miettiä omaa talouttaan kokonaisuutena.

Asuntolainan koroista ei pidä tehdä liian suurta mörköä, neuvoo S-pankin asiantuntija

Teksti:
Kirsi Riipinen
Kuvat:
Pinja Meretoja
Julkaistu: 9.8.2022
|
Muokattu: 9.8.2022
”Koti on ostettava, kun tarve on”, sanoo S-Pankin Annina Valtonen. Omasta maksukyvystä on joka tapauksessa pidettävä huolta.

S-Pankin vastaavaa johtajaa Annina Valtosta harmittaa, kuinka suomalaisia kuluttajia pelotellaan tulevilla talousnäkymillä ja erityisesti korkojen nousulla.

”On totta, että tulevaan varautuminen ei ole nyt helppoa. Mutta toisaalta oli tilanne mikä tahansa, omasta maksukyvystä on pidettävä huolta”, Valtonen sanoo.

Hän on seurannut taloustilanteen kehitystä hyvin tarkasti. Korot ovat nousemassa, mutta edelleen vaikuttaa siltä, että nousu on maltillista.

”Yleisesti puhutaan parin prosentin noususta. Kukaan asiantuntija ei ole ennakoinut viiden tai kuuden prosentin kasvua.”

Valtosen näkemys on asuntolainaa maksaville huojentava. Ennen lainan myöntämistä pankissa tehdään stressitesti, jolla varaudutaan kuuden prosentin nousuun 25 vuoden aikana. Kun maksuvara on käyty läpi ja asuntolaina on myönnetty, voi siis ainakin korkojen suhteen olla kohtuullisen rauhallinen.

Talouden kokonaisuus tärkeämpi

Valtosen mielestä asuntolainaa maksavien tai sitä harkitsevien kannattaa miettiä omaa talouttaan kokonaisuutena. Voi pohtia, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä. Tekeekö pandemian jälkeen mieli matkustella? Millaiset omat kulutustottumukset ovat? Eihän tapana ole ottaa yllättäviin menoihin pikavippejä?

Myös kustannusten nousu kannattaa pitää mielessä. Energian hinta on noussut reippaasti. Moni on saanut jopa satoja euroja suuremman sähkölaskun kuin aiemmin. Myös bensamittarilla hintoja on kauhisteltu, ja ruoankin hinta nousee. Inflaatio on jo päässyt vauhtiin.

Lainan takaisinmaksua saattavat vaikeuttaa myös henkilökohtaiset tilanteet, kuten mahdollinen lomautusjakso, työttömyys tai avioero. Olisi viisasta miettiä etukäteen, mitä vaikeassa tilanteessa tekisi.

Valtonen korostaa, ettei hän halua maalata tulevaisuuden kuvia mustanpuhuviksi. Oma koti kannattaa hankkia silloin, kun sille on tarve eikä tehdä esimerkiksi korkojen noususta liian isoa peikkoa.

Joustoa lyhennysvapaasta

Yllättävät tapahtumat eivät automaattisesti tarkoita, että talous olisi perikadossa. Valtosella on tästä hyvä esimerkki.

”Ensiasunnon ostajat pyytävät lainalleen lyhennysvapaata erityisesti perhevapaiden takia. Asunnon osto tietää monelle uutta elämänvaihetta perheenlisäyksineen.”

Korona-aikaan lyhennysvapaita haettiin myös lomautusten takia. Lyhennysvapaa onkin yksi keino selvitä taloudellisesti äkillisestä ja ohimenevästä tilanteesta.

Osalle suomalaista on tärkeää pitää parin kolmen kuukauden palkkaa vastaavaa summaa jemmassa puskurina. Silloin esimerkiksi lyhyt työttömyysjakso ei sotke budjettia kovin pahasti. Toisilla kaikki, mikä tulee, myös menee. Asuntolainaneuvotteluissa jokainen joutuu käymään läpi omaa suhdettaan säästämiseen ja kuluttamiseen.

Valtonen on ilokseen huomannut, että yhä useampi suomalainen on ottanut tavakseen säästää samalla kun maksaa asuntolainaa takaisin.

Toisilla kaikki, mikä tulee, myös menee.

Pieni puskuri tai jatkuvasti karttuva säästöpotti auttaa säilyttämään mielenrauhan, vaikka korot jonkun verran heiluisivat.

Korkopelon lääkkeet

Pankeilla on tarjota erilaisia vaihtoehtoja korkojen nousun varalta. Osa tarjoaa korkokattoa, S-Pankilla on tähän tarkoitukseen kiinteäkorkoinen laina.

”Kiinteä korko on hieman kalliimpi kuin vaihtuva korko, mutta sen kannattaakin ajatella olevan koron nousun vakuutus. Kaikki eivät siedä epävarmuutta, eikä kenenkään kannata menettää yöuniaan lainan korkojen takia”, Valtonen sanoo.

Kiinteän koron voi valita myös vaikkapa lainan puolikkaalle. Toinen puolikas jää silloin halvemmaksi, ja tuon erotuksen voi säästää. Jos säästyvä summa on vaikkapa sata euroa, sillä voi kerryttää esimerkiksi rahastoon sijoitettuna hyvän potin. Säästöä kertyy, sillä suomalaisten tyypillinen asuntolainan takaisinmaksuaika on 25 vuotta.

Kiinteän koron voi kesken kaiken vaihtaa myös vaihtuvakorkoiseen asuntolainaan.

”Meiltä kysytään tätä yhä useammin. Asunnon jo hankkineet ovat aktivoituneet viime aikoina. Julkinen talouskeskustelu on herättänyt miettimään omaa taloutta.”

Kykyä maksaa laina takaisin voi turvata monin tavoin. Esimerkiksi lainaturvavakuutuksessa on monta eri tasoa. Niistä parhaiten sopiva valitaan sen mukaan, millaiselta riskiltä haluaa varautua. Lainanmaksun voi turvata vaikkapa tilapäisen työttömyyden, sairauden tai kuoleman varalta. Joskus tilanteeseen sopii parhaiten henkivakuutus, etenkin, kun otetaan tavanomaista isompi laina.

Yhä useampi säästää samalla kun maksaa asuntolainaa.

Kaksi tapaa lyhentää asuntolainaa

Asuntolaina on 150 000 euroa 25 vuoden laina-ajalla. Lyhennystapana

annuiteetti eli pankille maksetaan sama summa joka kuukausi.

1. Kiinteää korkoa ei ole määritelty:

Jos todellinen korko on 0,78 prosenttia:

  • Maksuerä 545,17 euroa

  • Lainan korko 0,7 % ja todellinen vuosikorko 0,78 %

  • Luotto ja luottokustannukset yhteensä: 164 800,99 e

Jos todellinen korko on 2,83 prosenttia:

  • Maksuerä 688,13 euroa

  • Lainan korko 2,7 % ja todellinen vuosikorko 2,83 %

  • Luotto ja luottokustannukset yhteensä: 207 689,01 e

*Todellisen vuosikoron laskennassa on huomioitu lainan avausmaksu 500 e ja

tilinhoitomaksu 2,5 e/lasku. Laskelmien pohjana on käytetty 12 kk Euribor-korkoa.

Laskelma on suuntaa-antava. *

2. Lainalle on otettu 5 vuoden ajalle 2 % kiinteä korko:

Lainalle on otettu viiden vuoden ajalle 2 prosentin kiinteä korko:

  • Ensimmäisten 5 vuoden ajan 2 % kiinteällä korolla maksuerä on 635 euroa.

  • Lainan korko 2 % ja todellinen vuosikorko 2,11 %

  • Kiinteän osuuden jälkeen lainan perusteena on 12 kuukauden

Euribor-korko (laskelmaa tehtäessä 0,27) sekä 0,7 prosentin marginaali.

  • Luotto ja luottokustannukset yhteensä: 191 984,01 e

*Todellisen vuosikoron laskennassa on huomioitu lainan avausmaksu 500 e ja

tilinhoitomaksu 2,5 e/lasku. Laskelma on suuntaa-antava.*

Lue lisää

Lisää aiheesta