Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Kauppakeskus Kaaren asiakkaat valitsevat lahjaksi käytännöllistä elektroniikkaa ja arjen hemmottelua.
Minna Laitila, 39, Helsinki
"Isäni jäi juuri eläkkeelle, joten haluan antaa hänelle jotain vapaa-aikaan liittyvää. Jotain, jonka avulla hän voi irrottautua arjesta ja rentoutua. Esimerkiksi teatteriliput olisivat hyvä lahja hänelle."
Ville Juntunen, 33, Espoo
"Haluan antaa isälleni lahjaksi jotain tarpeellista. Yleensä ostan elektroniikkaa. Esimerkiksi auton navigaattori on sellainen, jota hän ei keksisi itse ostaa, mutta mistä olisi hänelle paljon hyötyä."
Seija Lahtinen, 54, Vantaa
"Meillä on mieheni kanssa perinne, että ostamme toisillemme aina äitienpäivä- ja isänpäivälahjaksi kirjan. Emme halua antaa mitään turhaa lahjaksi, ja kirjat tulevat aina tarpeeseen."
Jussi Kolkka, 34, Helsinki
"Isälle voi antaa isänpäivälahjaksi esimerkiksi lahjakortin hierontaan tai pienelle viikonloppumatkalle. Niille on aina käyttöä. Kukapa ei haluaisi rentoutua arjen kiireiden keskellä?"