Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ella Penttilä, myyjä, Sale Poltinaho, Osuuskauppa Hämeenmaa

Hyvä fiilis tarttuu asiakkaaseen

Teksti:
Katri Riihivaara
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 21.2.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Sale Poltinahon myyjä Ella Penttilä panostaa asiakaspalvelussa positiivisuuteen.

"Parasta myyjän työssä ovat ehdottomasti ihmiset: niin työkaverit kuin asiakkaatkin. Kassatyössä kaikki on kiinni asenteesta. Kuka tahansa osaa käytöstavat, mutta hyvä myyjä panostaa asiakaspalveluun. Peruspositiivisuudella pääsee pitkälle. Asiakkaat kyllä huomaavat, viihtyykö kassa työssään vai tyytyykö hän vain piippaamaan ostoksia hihnalta.

Saimme juuri S-Työvirepalkinnon, joka myönnetään vuosittain yhdelle hyvin toimivalle työyhteisölle. Hyvinvointiinsa voi vaikuttaa paljon itse, mutta tunnelmaa parantaa, kun koko tiimi toimii yhteen ja huolehtii, että kaikilla on siisti työympäristö. Toveria autetaan tarvittaessa. Myös esimiehen kanssa kunnioitamme ja luotamme toisiimme sataprosenttisesti. Se parantaa tiimihenkeä entisestään.

Pienessä yksikössä jokainen tekee kaikkia hommia tarpeen mukaan, mutta itse viihdyn parhaiten nimenomaan kassalla. Parhaita hetkiä ovat ne, kun asiakkaan kanssa on tultu hyvin juttuun ja hän lähtee nauraen. Itsellekin jää hymy huulille."

Juttusarjassa kerrotaan S-ryhmän ja bonusyhteistyökumppaneiden ammattilaisten tarinoita.

Lisää aiheesta