Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Marjatta Laine, myyjä, S-market Kuusamo, Koillismaan Osuuskauppa

Marketin Marjatalle asiakkaat ovat hyviä tuttuja

Teksti:
Enna Koivunen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.5.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
S-market Kuusamon myyjälle antoisinta on työskentely hedelmä- ja vihannesosastolla, sillä siellä oma kädenjälki näkyy saman tien.

"Muistan hyvin, kun kerran kuussa oli maitotilipäivä. Silloin lihat ja makkarat ostettiin palvelutiskiltä ja jonot olivat pitkät. Tein paljon asiakastilauksia ja täytin hyllyjä. Päivittäin pussitettiin monia tuotteita, kuten jauhoja, ja pakattiin myös kolme myymäläautoa.

Aloitin työt marketissa 47 vuotta sitten. Työ on edelleen mieluisaa, vaikka kaupan arki on vuosien kuluessa muuttunut ihan toisenlaiseksi. Uutta opeteltavaa riittää aina, sillä järjestelmät kehittyvät jatkuvasti.

Meitä on tiivis kahdeksan hengen tiimi, jossa jokainen tekee kaikkia S-marketin töitä. Eniten nautin hedelmä- ja vihannesosastolla työskentelystä, sillä oman kädenjäljen näkee heti. Pidän myös sesongeista, koska silloin kaupassa on erityistä tunnelmaa. Seuraavaksi valmistaudutaan juhannukseen.

Työtoverini ovat olleet minulle kollegoita ja ystäviä jo vuosien ajan, ja asiakkaista on tullut hyviä tuttuja. Olen hiljalleen jäämässä eläkkeelle, mikä tuntuu haikealta. Uuteen arkeen tulee kuitenkin pehmeä lasku, sillä ensimmäiset eläkepäivät kuluvat kesämökillä. Siellä tuntuu aina lomalta."

_Juttusarjassa kerrotaan S-ryhmän ja bonusyhteistyökumppaneiden
ammattilaisten tarinoita._

Lisää aiheesta