Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pieni, toistuva nipsaisu kortilta ei useinkaan tunnu, mutta aikaa myöten se näkyy kelpo summana.

Mikrosäästäminen käynnisti buumin: viime vuonna Suomi sai 100 000 uutta rahastosijoittajaa

Teksti:
Sirkku Saariaho
Kuvat:
Getty Images
Julkaistu: 29.3.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Säästäminen on saanut Suomessa uudet muodot: mikrosäästämisen sekä vaivattomat ja edulliset rahastot. Eurolla pääsee alkuun.

Suomalaiset ovat tunnetusti ahkeria säästäjiä. Kotitalouksien varallisuus on kasvanut jo kymmenenä peräkkäisenä vuotena. Koska aiemmat talletukset eivät enää tarjoa korkotuottoja, tavallisetkin säästäjät ovat alkaneet hakea uusia vaihtoehtoja. Viime vuoden lopulla Tilastokeskuksen luvuissa näkyi se, minkä moni tiesi jo omasta kokemuksestaan: nyt säästöt sijoitetaan rahastoihin.

”Säästäminen ja sijoittaminen kiinnostavat. Säästäminen eri muodoissaan on arkipäiväistynyt, ja se on hyvä asia”, S-Pankin varallisuudenhoidon johtaja Hanna Porkka toteaa.

Pientä ja huomaamatonta

Mikrosäästämisellä tarkoitetaan pientä ja huomaamatonta säästämistä. Usein se tarkoittaa pankkikorttiin yhdistettyä palvelua, joka lisää ostoksen yhteydessä summaan sovitun euromäärän ja siirtää sen toiselle tilille. S-Pankin Säästäjä-palvelussa summan voi siirtää yhdistelmärahastoon. Rahastoon voi halutessaan siirtää myös S-ryhmän ostoksista kertyvät Bonukset tai muun sopivan summan.

Pieni, toistuva nipsaisu kortilta ei useinkaan tunnu juuri missään, mutta aikaa myöten se näkyy kelpo summana tilillä tai sijoituksessa.

”Tyypillinen asiakas käyttää pankkikorttiaan seitsemän kertaa viikossa. Jos jokaisesta käyttökerrasta siirtyy rahastoon euro, se kerryttää kuuden prosentin tuotolla 15 vuodessa noin 8000 euroa”, Porkka laskee.

S-Pankin mikrosäästäminen muuttuu myöhemmin keväällä niin, että korttioston yhteydessä voi valita mikrosäästävänsä jopa viisi euroa.

Aloittaminen on helppoa

Epävarmat ajat ja talouden heilahtelut ovat kasvattaneet omien säästöjen merkitystä. Yhä useampi haluaa varmistaa mukavan toimeentulon myös seniorivuosinaan.

Aiemmin suurin este säästämisen aloittamiselle on ollut tiedon tai kokemuksen puute. S-Pankissa on pyritty taklaamaan aloittamisen esteitä ja painamaan kulut mahdollisimman alas.

”Ei tarvitse olla kauppatieteilijä aloittaakseen sijoittamisen. Mikrosäästämisessä pankin ammattilainen hoitaa sijoitukset puolestasi. Säästäjä-palvelun kysymyksiin vastaamalla mikrosäästäjälle tarjotaan sopivaa kohdetta ja riskitasoa. Eurolla voi aloittaa”, Porkka sanoo.

Ja moni on aloittanutkin. Viime vuonna Suomi sai 100000 uutta rahastosijoittajaa. Näistä lähes puolet tuli S-Pankkiin ja 28000 Säästäjä-palvelun kautta. Hanna Porkka kertoo, että rahastosäästämisestä innostuneista käyttäjistä hieman alle puolet ei ollut koskaan aiemmin sijoittanut.

Teknologia on helpottanut

Teknologian kehitys on tehnyt säästämisestä helpompaa. Pankkien sovellusten kautta on helppo hoitaa itse säästöjään ja sijoituksiaan.

”Säästäminen on käytännössä mahdollista lähes kaikille. On palkitsevaa nähdä, kuinka arjen pienistä puroista tulee isompia virtoja. Se on tunne, jonka toivon ihmisten kokevan säästämisessä ja sijoittamisessa”, Porkka sanoo.

Lue lisää mikrosäästämisestä

Lisää aiheesta