Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ota äkkilähtö herkulliselle makumatkalle!

Teksti:
S-market
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 19.10.2020
|
Muokattu: 21.10.2020
Aina ei ole mahdollista matkustaa viikonloppulomalle suosikkikohteeseen tai kaukomaiden lämpöön, mutta kansainvälisistä mauista pääsee onneksi nauttimaan myös kotikeittiössä. Tule mukaan maistuvalle makumatkalle maailman ympäri!

S-market tarjoaa makujen taikaa viikonloppuusi.

Viikonloppuna on aikaa nauttia kiireettömästä yhdessäolosta ja tietysti hieman paremmasta ruoasta. Mitä jos kokkaisit tänä viikonloppuna jotain uutta? Tuttujen makujen ja arjen reseptihittien ohella vaihtelu virkistää. Suuntaisitko maistuvalle makumatkalle jo tänä viikonloppuna?

Meitä herkuttelijoita ei haittaa, vaikkemme hetkeen pääsisi toteuttamaan reissuhaaveitamme, sillä kuten sanottua, maailman makuja voi taikoa myös kotona! Fanitatko sinä tyylikästä ranskalaista keittiötä, Marokon mausteisia makuja tai italialaisia reseptejä?

Kokosimme alle suosikkireseptejämme maailman herkullisimmista keittiöistä. Maistuisivatko tänä viikonloppuna rapeat falafelit, herkullinen focaccia tai suussasulava suklaakakku? Kokoa porukka kasaan ja kääri hihat – makumatka alkakoon!

Falafelpyörykät

Tarjoa falafelpyörykät hummuksen tai mintulla ja sitruunalla maustetun jogurtin kanssa. Voit valmistaa falafelit halutessasi myös uunissa.

Focaccia

Italialainen focaccia on helppo ja herkullinen peltileipä, jossa maistuvat oliivit, rosmariini ja taikinaan leivottu juustoraaste.

Ranskalainen suklaakakku

Suussa sulavaan ranskalaiseen suklaakakkuun tarvitset vain neljä raaka-ainetta. Tarjoa helppo, gluteeniton suklaakakku marjojen ja jogurtilla kevennetyn ranskankerman kera.

Lisää aiheesta