Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lasten kengät – ostajan opas

Teksti:
Petra Sneck
Asiantuntija:
Jalkaterapeutti Hannu Mattila
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 3.6.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Lapsen kenkiä ostaessa on tärkeää valita juuri oikean kokoinen kenkä. Etenkin pienten lasten kohdalla kengän sopivuus tulee tarkastaa säännöllisesti, jopa parin kolmen kuukauden välein.

Kasvavan lapsen kenkien tärkein ominaisuus on oikea koko eli pituus ja leveys sekä kengän laajuus. Tutkimusten mukaan jopa 80 prosentilla lapsista on väärän kokoiset, yleensä liian pienet tai joskus myös liian suuret kengät.

Viime vuosina jalkaterapia-alan asiantuntijoita Suomessa on huolestuttanut varpaiden ja jalkaterän virheasentojen lisääntyminen jo kouluikäisillä lapsilla. Tutkimusten mukaan asentomuutokset on yhdistetty nimenomaan liian pieniin kenkiin.

Väärä koko, huono kiinnitys ja istuvuus ja esimerkiksi painava jalkine voivat muuttaa myös lapsen askellusta ja tehdä kävelystä epämiellyttävää, mikä näkyy lapsen kävelyhaluttomuutena. Lapsen ja nuoren jalkaterä myös tottuu jatkuvaan puristukseen. Lapsi ei osaa tarkasti sanoa, mistä kenkä puristaa tai istuuko jalkine hyvin, sillä hermoston kehitys päättyy vasta noin 16-vuotiaana.

Miten valitaan oikea koko?

Lapsen jalat kasvavat sysäyksittäin, ja jalkaterän mittaamisesta kannattaa tehdä samanlainen rutiini kuin pituuskasvun mittaamisesta. Alle kouluikäisen lapsen jalat tulisi mitata säännöllisesti noin 2–3 kuukauden välein, sillä esimerkiksi kaksivuotiaan jalan koko saattaa kasvaa jopa kolme numeroa vuodessa.

Helppo tapa tarkastaa käytössä olevan jalkineen riittävä koko on poistaa jalkineen irtopohjallinen ja pyytää lasta seisomaan sen päällä. Mikäli pisimmän varpaan eteen jää 1,5 cm tyhjää, jalkine on sopiva. Myös pohjallisessa olevista painaumista voi arvioida, osuvatko varpaan päät jalkineen kärkeen.

Puolentoista sentin kasvuvara on ehdoton edellytys jalkaterveyttä tukevassa jalkineessa.

Myös oikein tehty jalkapohjan ääriviivapiirros on luotettava mittausmenetelmä. Ääriviivapiirrosta tehtäessä lapsen tulee seisoa molemmilla jaloilla normaalissa asennossa ja piirtäjän tulee pitää kynää kohtisuorassa. Varpaat painetaan suoriksi paperia vasten, koska lapsi kipristää varpaitaan niihin koskettaessa. Piirretty malli leikataan ja sovitetaan kenkään kantapäästä kohti kärkeä rullaamalla. Jos paperi menee kärjestä ryttyyn, kenkä on liian pieni.

Kengän pohjan asettaminen vasten lapsen jalkapohjaa tai varpaan kantapäätilan kokeilu sormella sen sijaan ovat epäluotettavia menetelmiä.

Markkinoilla on myös mittalaitteita, joilla voi mitata sekä lapsen jalan pituuden että jalkineen sisäpituuden. Joidenkin mittareiden mitta-asteikossa on valmiina tarvittava kasvu- ja käyntivara, jolloin sopivan jalkineen löytyminen helpottuu. Jos on epävarma koosta, kannattaa pyytää myyjää mittaamaan lapsen jalkaterät mittapohjallisten tai -laitteen avulla.

Muita tärkeitä ominaisuuksia

Kengän lestin voi tarkastaa esimerkiksi viivoittimen avulla. Lapsen kengän lestin tulee olla suora.

Muihin kengän ominaisuuksiin vaikuttavat Suomessa muuttuvat sääolosuhteet. Vuodenajasta riippumatta tärkeitä ominaisuuksia ovat kuitenkin jalkineen keveys, hyvä kiinnitys ja säätövara sekä hengittävyys. Jalkineen hengittävyys on syytä tarkastaa myös päiväkodissa tai koulussa pidettävistä sisäkengistä. Sisäkenkiä pidetään useita tunteja päivässä, ja lapsenkin jalat hikoilevat. Kosteus aiheuttaa palelemista ja on otollinen elinympäristö jalkainfektioille.

Myös jalkineen lesti on syytä tarkastaa. Käyrä, sisäänpäin kääntyvä, banaanimainen jalkineen lesti saattaa ohjata kuormitusta jalkaterän ulkosyrjälle, jolloin askellus ei ole luonnollista. Lapsen jalkineessa lestin olisi hyvä olla mahdollisimman suoralinjainen.

Jalkineen lestin voi tarkastaa laittamalla esimerkiksi viivoittimen jalkineen pohjaan kantion puoliväliin ja suuntaamalla sen kohtisuorassa jalkineen kärkeen. Mikäli viivoittimen (jalkineen) sisäpuolelle jää kärkiosassa huomattavasti enemmän pohjan pinta-alaa, on lesti käyrä.

Peruslenkkari ei ole lapselle paras jalkine. Lenkkareissa on usein voimakkaita, turhia tukia ja ns. piilokorkoa. Lestiltään ne ovat usein käyriä. Lisäksi lenkkareissa on hyvin usein voimakas kärkikäynti, jolla tarkoitetaan kengän kärjen kääntymistä ylöspäin. Tällä kompensoidaan paksua, jäykkää pohjaa ja tehdään askelluksesta rullaavampaa.

Kengät iän mukaan

Lapsen kengältä vaaditaan erilaisia ominaisuuksia eri ikäkausilla.

Vauvan kengät

Pieni vauva ei tarvitse kenkiä, vaan lämpimänä pitävät sukat riittävät.

Kävelemään opetteleva lapsikaan ei tarvitse tukevia ensiaskelkenkiä jalkaterän kehittymiseen tai oppiakseen kävelemään. Fysiologisesti normaalia, lattamaista, pulleaa pientä jalkaa ei tarvitse tukea jalkineella, eikä sen tukeminen edistä kävelemään oppimista tai jalkaterän kehittymistä.

Varsinkin kesällä paljasjaloin kävely on erityisen hyvä vaihtoehto, kunhan ympäristö on turvallinen ja jalkaterät kivuttomat ja normaalisti kehittyneet. Nykyään on lisäksi saatavilla erilaisia paljasjalkaisuutta mukailevia kevytjalkineita myös lasten koossa. Niissä jalkineen pohja on yleensä hyvin ohut antaen hermostolle mahdollisuuden aistia maasta ja kävelyalustasta välittyvät tuntemukset. Lisäksi pohja on taipuisa, mikä mahdollistaa varpaiden ja päkiänivelten liikkeet.

Leikki-ikäisen kengät

Paljon ulkona leikkivän lapsen kengän on suojattava jalkaa talvella kylmältä ja kesällä vierasesineiltä. Kengän tulisi istua jalkaan hyvin. Myös sandaalien tulee pysyä jalassa hyvin takaremmin avulla. Remmittömät sandaalit ovat hyvin väljiä ja epävakaita ja varpaat joutuvat työskentelemään voimakkaasti pitääkseen jalkinetta jalassa.

Kahdeksanvuotiaaksi asti kengissä ei tulisi olla yhtään korkoa. Jalkaterät kasvavat pituuteensa nopeasti, mutta luut ovat rustoiset ja kehittyvän hermoston vuoksi asentojen hallinta ei ole vielä valmis. Kapeakärkiset, korkeakorkoiset jalkineet on yhdistetty vaivaisenluun ja jalkaterän etuosan kiputilojen kehittymiseen myöhemmin aikuisuudessa.

Leikki-ikäisille, 2–6-vuotiaille sopivia sisäjalkineita päiväkotiin ovat nahkaiset sisätossut, joissa varpaita voi liikutella. Tossuja on hyvä olla käytössä muutama pari, jotta niitä voi vaihtaa.

Kouluikäisen ja nuoren kengät

Kuten pienemmilläkin lapsilla, kouluikäisen kengän tulee olla oikean kokoinen, kevyt ja hyvin istuva.  Kouluikäiset ja nuoret suosivat usein urheilukenkiä arki- ja koulukenkänä. Ongelmana on, ettei suurin osa urheilujalkineista tue kasvavien jalkaterien kehitystä ja jalkaterveyttä.

Paksupohjaisissa urheilukengissä jalat myös hikoavat helposti. Tästä voi olla seurauksena varvasvälien ihon rikkoutuminen ja jalkainfektion eli jalkasilsan kehittyminen.
Kouluikäisellä tulisikin olla käytössä kolme kenkäparia: yhdet koulukäyttöön, toiset koulun jälkeen pidettäväksi ja kolmannet seuraavana aamuna kouluun. Näin jalassa on aina kuivat kengät.

Käytä harkintaa kenkien kierrättämisessä. Muodottomaksi tai pohjasta voimakkaasti kuluneet jalkineet muuttavat myös uuden käyttäjän askellusta.

Lähteet: Saarikoski Riitta, Stolt Minna ja Liukkonen Irmeli, Terveet jalat, Duodecim (2010)

Muistilista lastenkenkäostoksille

  • Kenkäostoksille kannattaa mennä iltapäivällä tai illalla, jolloin jalkaterä on laajentunut aamuun verrattuna.
  • Älä valitse jalkinetta pelkän kokonumeron perusteella. Kokonumerointiin ei ole olemassa standardeja, vaan jokaisella valmistajalla on oma tapansa määrittää kengännumero. Mittaa aina lapsen jalkaterä ja vertaa tätä jalkineen sisämittaan.
  • Lisää lapsen jalkaterän mittaan yhteensä 1,2–1,5 cm kasvu- ja käyntivaraa.
  • Ota huomioon myös lestien laajuudet ja leveydet. Tarkista, että kenkä ei aiheuta sivupuristusta.
  • Kysy lapsen tuntemuksia, mutta älä tee ostopäätöstä ainoastaan niiden perusteella.
  • Varaa kenkäostoksille aikaa. Anna lapsen kävellä, hyppiä ja juosta uudet kengät jalassa kenkäkaupassa. Tarkastele lapsen askellusta.
  • Oikean koon määrittämisessä voi kääntyä myyjän tai jalkaterapeutin puoleen. Jalkaterapeutit voivat ohjata vanhempia myös jalkineen muiden ominaisuuksien määrittämisessä.