Remontointia, kuntoilua ja puuhailua lastenlasten kanssa. Juuri nyt Mauno ja Tarja Rantavuoren suunnitelmat ovat kuin kenen tahansa eläkeläispariskunnan kalenterista.
Kolmisen vuotta sitten parin elämä näytti kovin erilaiselta, kun he seilasivat toisella puolella maapalloa.
"Ankkuroimme purjeveneemme Fidžin edustalle ja soudimme kumiveneellä rantaan. Pikkupojat tulivat luoksemme ja vetivät meidät hiekalle. Palmujen alla istui kyläläisiä, heidän joukossaan oli myös kylänvanhin. Hän toivotti meidät tervetulleeksi omalla kielellään sen jälkeen, kun olimme antaneet hänelle lahjan. Tämän seremonian päätyttyä pojat kuljettivat meitä käsikädessä saaren ympäri, ja saimme tutustua esimerkiksi heidän kouluunsa", Tarja Rantavuori muistelee.
Päätös syntyi päivässä
Arviolta 65 suomalaista venekuntaa on tähän mennessä kiertänyt maapallon. Rantavuoren pariskunta on heistä viimeisimpiä. Pallon kiertämiseen purjeveneellä kuluu noin kolme vuotta luonnonkierron vuoksi.
Rantavuoret tekivät matkansa reilussa neljässä vuodessa. He aloittivat purjehduksen toukokuussa 2010 ja palasivat kotiin heinäkuussa 2014. Matka oli kuitenkin vaarassa katketa heti alkuunsa. Pari oli päässyt vasta Irlannin rannikolle, kun he saivat puhelun poliisilta. Salama oli polttanut heidän mökkinsä maan tasalle.
Rantavuoret pohtivat asiaa hetken, mutta päättivät kuitenkin jatkaa matkaansa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. He kiersivät Kanarian saaria ja purjehtivat Atlantin yli ARC-purjehduskilpailun siivittämänä. Toukokuussa 2011 Rantavuoret telakoivat veneensä Karibialle ja lähtivät kotiin rakentamaan uutta mökkiä.
Vielä saman vuoden joulukuussa Rantavuoret palasivat veneelleen ja jatkoivat purjehtimista Kuuban kautta Panamaan. Siellä heidän oli tehtävä lopullinen päätös siitä, jatkaisivatko he todella maapallon ympäri. Panaman kanavan jälkeen kääntyminen ei ole enää mahdollista.
"Sain Maunolta lopulta päivän aikaa harkita, lähdemmekö kiertämään maapalloa. En miettinyt silloin niinkään purjehduksen haasteita kuin Suomeen jääviä lapsia ja lapsenlapsia. Kun sitten ohitimme kanavan, paluuta ei ollut. Tiesin, että matkalla oltaisiin vuosia", Tarja Rantavuori kertoo.
Yöt tähtitaivaan alla
Veneen keula suunnattiin ensin Galapagokselle, josta matka jatkui Tyynellemerelle Tongaan, Samoaan ja Fidžille. Tätä etappia pariskunta pitää matkansa antoisimpana.
"Purjehdimme myötävirrassa koko matkan Galapagossaarilta Marquesasiin. Etenimme yötä päivää. Oli todella kuuma. Välillä ihailimme merta, välillä veneen vieressä hyppiviä delfiinejä. Silloin tällöin silmiin osui muita laivoja. Öisin saimme maata kannella ja ihmetellä kirkkaana tuikkivaa linnunrataa, koska lähistöllä ei ollut valosaastetta himmentämässä sitä."
Seuraavina määränpäinä olivat Uusi-Seelanti ja Australia, joissa molemmissa Rantavuoret viihtyivät hyvän tovin. Indonesian, Balin ja Mauritiuksen jälkeen he suuntasivat kohti Etelä-Afrikkaa ja Hyväntoivonniemeä.
"Tämä osuus oli vaativin. Pisimmillään teimme matkaa niin, ettei horisonttia näkynyt kolmeen viikkoon. Aika kului, kun kalastimme, laitoimme saaliista ruokaa ja luimme tulevista etapeista. Paljon auttoi myös se, että matkaa tehtiin kaksin", he kertovat.
Afrikan eteläkärjestä Rantavuoret suuntasivat taas Karibialle ja sieltä kutakuinkin suorinta reittiä kotiin.
"Matkustamiseen turtuu lopulta. Itämerelle tultaessa en olisi millään malttanut odottaa, että pääsen kotiin", Tarja Rantavuori kuvailee.
Rantavuoret olivat piipahtaneet maailmanympäripurjehduksensa aikana Suomessa neljästi. Muutamien viikkojen mittaiset telakoinnit oli suunniteltu etukäteen, ja ne perustuivat sääoloihin. Kun matkaa ei voinut jatkaa, pariskunta otti lentoliput Suomeen.
Kahden vuoden valmistelu
Rantavuoret selvisivät matkastaan ilman suuria vastoinkäymisiä. Tämä oli pariskunnan mukaan perusteellisen pohjatyön ansiota. He olivat perehtyneet etukäteen kirjallisuuteen, tullimääräyksiin, satamakirjoihin ja toisten purjehtijoiden kokemuksiin. Kaksi vuotta kestänyt valmistautuminen takasi sen, että matkanteosta saattoi nauttia rauhallisin mielin.
"Veneen ja muun välineistön on oltava avomerikelpoisia. Ne on myös tunnettava läpikotaisin. Veneemme on melko pieni, noin yksitoistametrinen alus, mutta kuitenkin aivan riittävä. Miehistöltä taas vaaditaan fyysistä ja henkistä voimaa. Merta ei saa pelätä, vaikka vähän keinuttaisikin", Mauno Rantavuori listaa.
"Pisimmillään teimme matkaa niin, ettei horisonttia näkynyt kolmeen viikkoon."
"Purjehduskokemustakin tarvitaan, mutta ei kohtuuttomasti. Vaikka vesi on meille lapsuudesta saakka tuttu elementti, ryhdyimme purjehtimaan vasta 50-vuotiaina. Ennen maailmanympärimatkaa pisimmät tekemämme matkat olivat parin viikon purjehduksia Itämerellä."
Ratkaisevinta matkalle lähdössä on Rantavuorten mukaan se, että jahkailun sijaan toimii.
"Satamissa on lukuisia ihmisiä, jotka haaveilevat matkalle lähdöstä, mutta jäävät laituriin joko oikeiden tai kuviteltujen esteiden vuoksi. On eri asia unelmoida kuin lähteä, väliin tarvitaan päätös."
