Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Prisma on tunnettu käyttötavaroiden laajasta valikoimasta.

Nokian peruskännykkä aiheutti ryysiksen Itäkeskuksen Prismaan ja liukuportaiden lasikin hajosi – tunnetut laatubrändit uivat valikoimaan 1990-luvulla

Teksti:
Marko Eriksson
Kuvat:
SOK, PeeÄssä, Tuukka Mielonen, 123RF
Julkaistu: 17.3.2022
|
Muokattu: 17.3.2022
Kaikille suomalaisille tuttu Prisma täyttää 2022 pyöreät 50 vuotta. Viisiosaisessa Yhteishyvän juttusarjassa käydään läpi ketjubrändin keskeisiä käänteitä ja erikoisia sattumuksia. Osa 4.

Yhtenäisen Prisma-ketjun päivittäistavarapuolen onnistuneet ratkaisut vetivät suuret asiakasvirrat sen myymälöihin. Vuosien aikana valikoimat kasvoivat ja laatu parani. Käyttötavarat olivat aluksi suurilta osin Kaukoidästä tuotuja halpatuotteita, mutta muutaman vuoden jälkeen laadukkaammat ja tunnetut brändituotteet yleistyivät. Tämä toimintatapa on vain korostunut 2000-luvun aikana.

”Laadukkaisiin valikoimiin panostaminen ei ole missään vaiheessa vaikuttanut Prisman liikeidean peruselementtiin, hintakilpailukykyyn”, Suomen ensimmäistä Prismaa avaamassa ollut Veijo Karhula kiteyttää.

Prisma on siis aina ollut, yhä tänäkin päivänä, hyvä ja edullinen.

SOK:n puolella Prisma-ketjua kehittämässä oli erikoistavaralinjan johtaja Harri Mönkkönen. Hänellä on yhä elävänä muistissa 1990-luvun alkuvuodet, kun Prismojen käyttötavaravalikoimia haluttiin uudistaa merkkituotteilla. Se ei ollutkaan helppo juttu, joka vain omalla päätöksellä toteutetaan.

”Meidän oli alkuun vaikea saada laatumerkkejä valikoimiimme, koska Prisma oli hypermarket eikä tavaratalo. Eräskin hyvin tunnettu kansainvälinen brändi ilmoitti meille, että heidän tuotteitaan ei tulla koskaan näkemään Prismoissa. No, maailma muuttuu, ja heidän tuotteitaan on ollut Prisman valikoimissa nyt jo hyvin pitkään”, Mönkkönen naurahtaa.

Hittituotteet ovat aikansa kuvia

Harri Mönkkönen muisteli aiemmin edullista kahvia hamstrannutta asiakasta Prisma Joensuun avajaisissa. Kahvi lieneekin ruokakauppojen kaikkien aikojen tehokkain sisäänheittotuote. Veijo Karhulan mukaan 1970- ja vielä 1980-luvullakin päivittäistavaroissa kahvin ohella voi, sokeri, appelsiinit, perunat, leipä ja liha olivat varsinaisia asiakasmagneetteja. Päivittäiskäyttötavaroissa ihmiset sai liikkeelle edulliset wc- ja talouspaperit sekä pesuaineet.

Jokaisella aikakaudella o vat myös omat hittituotteensa, joille on menekkiä ilman erityisiä tarjouksiakin.

”Yhdessä vaiheessa, varmastikin 1980–1990-lukujen taitteesta alkaen, Prismat myivät leipäkoneita aivan uskomattomia määriä. Se buumi on elävästi jäänyt mieleeni. Lisäksi olimme aikanaan musiikissa markkinajohtaja ja erittäin vahva kotitietokoneiden kauppa”, Mönkkönen tuumaa.

Vuodet ja vuosikymmenet vaihtuvat, mutta kuluttajaelektroniikan parissa on aina ollut kovia hittituotteita. Ja tulee olemaan jatkossakin. Kehitys kehittyy, ja esimerkiksi VHS-nauhurien suosio jäi taannoisille vuosikymmenille, mutta aika tuo jatkuvasti ihmisten arkeen uutta elektroniikkaa, jolle on kova kysyntä – pidemmän tai lyhyemmän aikaa.

Yllättäviäkin tuotebuumeja

Kännykät ovat olleet suosittuja jo 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Niiden jatkuvan kehittymisen ansiosta ne ovat tavallaan syntyneet uudelleen jo monta kertaa, ja Prismat myyvät näinäkin aikoina valtavia määriä kännyköitä ja muita mobiililaitteita. Juuri kännyköiden ansiosta HOK-Elannon pitkäaikaisen Prisma-aluejohtaja Markku Tissola muistaa erityisen hyvin Prisma Itäkeskuksen avauksen vuodelta 2009.

”Avajaistarjouksena oli rajattu erä Nokian aivan peruskännyköitä muistaakseni kymmenen euron hintaan. Tällä saatiin aikaiseksi valtava ryysis avausaamuun, ja satojen ihmisten kilpajuoksussa toiseen kerrokseen hajosi muun muassa liukuportaiden lasi. Henkilövahingoilta onneksi säästyttiin, vaikka tungos ja kilpailu kännykkäkaapeille ensimmäisten joukossa pääsemisestä meitä säikäyttikin. Asiasta uutisoitiin silloin laajasti myös iltapäivälehdissä.”

”Huomioitavaa on, että vuotta myöhemmin vastaava kännykkätarjous Prisma Kaaren avajaisissa ei kiinnostanut enää juuri ketään”, Tissola ihmettelee.

Prisma on viime vuosina ollut hyvin ajan hermolla: tuotteet, joille on nähtävissä suosion kasvua, ovat olleet valikoimissa jo hyvissä ajoin eikä vasta sitten, kun suosio on korkeimmillaan. Tulevaisuuden ennustaminen on silti edelleen vaikeampaa kuin jälkiviisastelu, etenkin kun perspektiivinä on useampi vuosi. Tissola pystyy heti mainitsemaan muutamia aihealueita, joiden tämänpäiväistä suurta suosiota Prismojen valikoimissa oli mahdotonta ounastella vajaa kymmenen vuotta sitten.

”Päivittäistavaroista vegetuotteet, sushi ja muut ruoat, joita on aiemmin nautittu vain ravintoloissa. Juomissa erilaiset vedet, alkoholittomat oluet ja mikseivät myös vahvat oluet ja lonkerot ovat kasvattaneet suosiotaan ennakoimattoman paljon. Useampia vuosia sitten ei myöskään ollut arvattavissa, että Prisman käyttötavarapuolella muun muassa pelaamisen ja merkkituotteiden tarjonta voisi olla näin suurta”, Tissola tunnustaa.

Prisma 50 vuotta - lue juttusarjan kaikki jaksot

Lisää aiheesta