Porojen perässä Lapissa

Mäntyvaaran raviradalla Rovaniemellä on säpinää maaliskuisena viikonloppuna. Näky on hieman hassunkurinen: raviradan sisäpuolella törröttää 201 puutolppaa, kussakin tolpassa on naru ja narun päässä poro. Harmaiden pikajuoksijoiden ympärillä parveilee miehiä karvalakit päässään ja kilpailijoita tiukoissa kilpatrikoissaan.

Poroja reunustaa pitkä rivi Hiaceja, joilla porot kuljetetaan kisapaikalle.

Yleisön joukosta kuuluu suomalaisia, ranskalaisia, norjalaisia ja japanilaisia kannustushuutoja.

Rähinää ja syrjähyppyjä

Sodankyläläinen poromies Timo Vaarala kävelee porojen seassa kohti juoksijoitaan.

"Tässä nämä ovat: Rähinä, Timon Tumma ja Syrjähyppy", hän sanoo pehmeyttä äänessään.

Erityisellä lämmöllä Vaarala rapsuttaa Timon Tummaa, joka on nimensä mukaisesti muita poroja tummempi. Eläimen rauhallinen olemus hämää, sillä kyseessä on maailman nopein poro. Se juoksi viime talvena kilometrin matkan aikaan 1.13.01. Kilometri minuutissa, se on hurjaa menoa.

"Tumma on kyllä juossut itselleen ruokarahat ja ylikin. Se ei tule koskaan päätymään ruokapöytään ja saa kilpauran jälkeen elää niin kauan kuin päiviä riittää."

Poromiesten sanotaan huolehtivan parhaista kilpaporoistaan lähestulkoon paremmin kuin vaimoistaan. Ei se varmasti kaukana ole.

Tänä talvena Timon Tummalla on ollut hankalampaa. Jaloissa on ollut tulehdusta, ja aiemmin syksyllä poro teloi päätään piikkilanka-aitaan.

Vaarala on kiertänyt porokisoja 15 vuotta, mutta kauden ensimmäiset startit ovat aina hieman arvoituksellisia. Tänä viikonloppuna Vaaralaa jännittää myös se, että tytär Tuija Vaarala, 16, on ensimmäistä kertaa kilpaohjastajana.

Poroajokisat ovat ammattimaisia tapahtumia tarkkoine sääntöineen.

Kilpailua porojen kanssa on ollut niin kauan kuin ihmiset ovat poroja omistaneet, arvelee savukoskelainen poromies, porokilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Lakela. Vähintäänkin porojen talvikoontien ohessa on lyöty vetoa porojen nopeudesta ja paremmuudesta.

Ensimmäiset varsinaiset porokisat järjestettiin tiettävästi Sallassa vuonna 1921, mutta laajemmin kilpailutoiminta käynnistyi 1950-luvulla. Alkujaan porojen perässä oli reki tai ahkio, mutta melko pian siirryttiin suksiin.

Kisoista tärkeimmät, huhtikuiset Inarin Porokuninkuusajot, järjestetään tänä vuonna 62. kerran.

Myös porocup, johon Rovaniemenkin kisa lukeutuu, rakentui alkujaan kuninkuusajoja ajatellen. Osakilpailuissa karsitaan parhaat porot, jotka pääsevät kisaamaan kuninkuudesta. Vaikka palkinnot eivät rahallisesti ole maailmanluokkaa, porokuninkuus on himoittu titteli, joka saa kisaajat uurastamaan.

Cupin kisaajat kiertävät 4–5 Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla järjestettävää osakilpailua. Cupin lajeja ovat aika-ajo, pudotusajo tai yhdistelmäajo. Porokisojen matkat vaihtelevat 200 metrin sprintistä kilometrin ja kahden kilometrin matkoihin.

Tiukkoja sääntöjä ja sekuntipeliä

Keskinäisistä epävirallisista kilpa-ajoista on vuosikymmenien kuluessa siirrytty ammattimaisiin kilpailuihin tarkkoine sääntöineen.

Esimerkiksi kuskien pitää olla vähintään 15-vuotiaita ja painaa ajovarusteineen vähintään 60 kiloa. Painorajaa kevyemmät kuskit joutuvat käyttämään painoliiviä, jolla erotus tasoitetaan. Kuskeja myös punnitaan kauden aikana, jotta laihtumalla ei pääse saavuttamaan kilpailuetua.

Kuskeissa on sekä miehiä että naisia. Naiset kilpailevat omassa sarjassaan, mutta myös sekasarjassa yhdessä miesten kanssa. Etenkin parhaat, niin sanotut kuuman ryhmän porot ajavat vain luottokuskinsa kanssa.

Kisavarusteina ovat kilpahiihtopuku, kypärät, kaulasuojat ja tietysti sukset. Turvallisuussyistä teräskanttiset suksenreunat pitää pyöristää. Myös suksien voitelu on tärkeässä roolissa. Jos suksi ei luista, poronkin jalat liikkuvat jähmeämmin.

Kilpaporot ovat aina urosporoja, ja ikää niillä on oltava vähintään kolme vuotta. Jotta poro pääsee kisoihin, sen täytyy karsinnoissa näyttää taitonsa ja alittaa minimiajat.

Porokisoihin osallistuu usein koko perhe vauvasta vaariin.

Porokisat vaativat sekä poroilta että ohjastajilta kovaa kuntoa, treeni-intoa ja halua voittaa.

Porojen varsinainen treenikausi alkaa marras–joulukuussa, ja kisakausi kestää maaliskuusta huhtikuun puoliväliin.

Kesät ja syksyt porot treenauttavat itse itseään metsissä vapaina kulkien. Syksyisin rykimä- eli kiima-aikaan kilpaporot usein telovat itseään ja toisiaan, kun ne taistelevat vaatimien eli naarasporojen huomiosta.

Timo Vaaralan suu menee suppuun, kun häneltä kysyy porojen harjoitusohjelmista ja -määristä. Salaisuuksia ei paljasteta kilpakumppaneille, vaikka kisoja käydään hyvässä hengessä. Joka tapauksessa poroja ajatetaan niin, että ne saavat sekä vauhtia että kestävyyttä.

Entä kuski? Tuija Vaarala kertoo ajavansa poroja useita kertoja viikossa. Lisäksi hän käy kuntosalilla ja huolehtii muutenkin kunnostaan.

Kuskien on oltava hyvässä kunnossa, koska kyyrymäinen ajoasento on raskas ja kuskit saattavat ajaa saman päivän aikana useita poroja.

Kulttuurille jatkuvuutta

Poronhoito on erilaista eri puolilla Suomea ja Barentsin aluetta. Poromiesten ja -naisten työ voi olla myös rankkaa ja yksinäistä. Kilpailut tuovat vaihtelua arkeen ja ne ovat tärkeitä yhteisöllisiä tapahtumia.

"Enemmän tämä on sellainen poromiesten henkireikä, mukava harrastus raskaan työn vastapainoksi", Lakela sanoo.

Kilpailuissa poroammattilaiset tapaavat toisiaan, vaihtavat kuulumisia ja vinkkejä sekä saavat uutta intoa poroelinkeinon elinvoimaisena pitämiseen. Kilpailut myös tuovat poroelinkeinoa ihmisten nähtäväksi.

Rovaniemellä porojen seassa pyörii tottuneesti myös taaperoikäisiä porotyttöjä ja -poikia. Mauri Lakela kertookin, että kisatoimintaan osallistuu usein koko perhe vauvasta vaariin. Sopivia, tulevaisuuden kilpa-ajokkeja etsitään jo vasoista, joita lapsetkin omistavat.

Vasoja katsotaan yhdessä kisasilmällä: Voisiko tuosta tulla hyvä kisaaja? Onko eläimen mittasuhteet kunnossa ja löytyykö nopeutta?

"Oman vasan kehittyminen hyväksi kisaajaksi innostaa lapsia mukaan kisatoimintaan ja poroelinkeinon jatkamiseen", Lakela sanoo.

Aivan kuten teini-ikäinen Tuija Vaaralakin on nyt mukana omien porojensa kanssa. Perinne jatkuu.

Ensimmäistä kertaa ryhmästartissa on mukana Tuijan poro Syrjähyppy, joka harjoituksissa on viilettänyt jopa Timon Tummaa kovempia aikoja.

"Syrjähypyn kunto kyllä kiinnostaa", Timo Vaarala pohtii.

"Niin, syrjähypythän ne tuppaa kiinnostamaan", naapuritolpalta kuuluu hyväntahtoista naureskelua.

Nelivuotiaan poropojan lemmenkuvioista ei ole tarkkaa tietoa, mutta nimi tulee sen taipumuksesta hyppiä radalta sivuun.

"Jännittää ihan hirveästi", kuuluu Tuijan hopeisen kypärän sisältä lähtöpaikalla hieman ennen starttia. Isä kannustaa tytärtään, taputtaa selkään ja antaa viime hetken ohjeita.

Porot ohjataan lähtöluukkuihin. Ohjastajat tarraavat pitävällä otteella ohjausnaruista ja kyyristyvät ajoasentoon. Kisaajat suhisevat ja maiskuttelevat poroille. Kun luukut aukeavat, porot ryntäävät matkaan ja kuskit syöksyvät perässä sukset suhisten.

Syrjähyppy saa räjähtävän startin ja ryntää joukon kärkeen.

Porokilpailuissa kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Mäntyvaarassakin muutama poro tekee tenät, hyppii aitojen yli ja ehtii lähes kaupungin keskustaan numerolappu selässään.

Syrjähyppy ei lähde kaupunkilomalle, mutta se hylkää radan puolessa välissä matkantekoa. Timo Vaaralan suusta kuuluu muutama ärräpää, mutta tytär saa kehuja hyvistä ajoista.

Rähinä ja Timon Tummakaan eivät tänä viikonloppuna onnistuneet, mutta seuraava mahdollisuus koittaa jo seuraavan viikonloppuna. Treenit jatkuvat ja kuninkuus siintää silmissä, Vaaralat lupaavat.

Mitä jonkun maakunnan erikoista tapaa ihmettelet? Ehdota aihetta juttusarjan seuraavaan osaan.