Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jukka Viljanen kannustaa valitsemaan varusteet retken vaatimusten mukaan. Varusteita voi myös hankkia lisää, kun kokemus ja innostus kasvavat.

Viisi päivää lumimyrskyn vankina teltassa viettänyt Jukka Viljanen neuvoo, miten kotimaassakin kannattaa varautua

Teksti:
Jyri Kivimäki
Kuvat:
Jyri Kivimäki, Jukka Viljasen kotialbumi
Julkaistu: 18.9.2023
|
Muokattu: 4.10.2023
Seikkailujuoksija Jukka Viljanen antaa retkeilyvinkkejä Yhteishyvän Rohkeasti retkelle -sarjassa, joka kannustaa nauttimaan suomalaisesta luonnosta. Kolmannessa jaksossa valitaan oikea teltta, makuupussi ja -alusta sekä pohdiskellaan avotulen äärellä.

Jäätävä lumimyrsky runnoi telttaa hurrikaanin voimalla. Ulkona ei voinut olla, se olisi tarkoittanut välitöntä hengenvaaraa. Seikkailujuoksija Jukka Viljanen oli saapunut vuonna 2013 ensimmäistä kertaa Grönlantiin yrittämään mannerjäätikön ylitystä, mutta nyt hän makasi teltan vankina viidettä perättäistä päivää.

”Tuulimittari meni rikki siinä kohtaa, kun lukema näytti 35 metriä sekunnissa. Se oli viisi päivää sellaista moukarointia, etten ole muulloin kokenut”, Viljanen muistelee.

Ensimmäinen yö oli Viljasen mukaan hirvittävä. Hän makasi paikallaan karvalakki päässä ja untuvatakki päällään. Passi oli sullottu yhteen taskuun ja lompakko toiseen. Kädessään Viljanen piteli lumilapiota, jolla hän aikoi kaivaa kuopan suojakseen, jos teltta yhtäkkiä lähtisi myrskytuulen mukaan.

”Voi kuulostaa röyhkeältä, kun sanon, ettei siinä pelottanut, mutta olimme harjoitelleet ja suunnitelleet retkeä niin tarkasti, että tähänkin oli varauduttu. Olimme tehneet harjoitusleirin Lapissa ja miettineet monta kertaa 'mitä jos'. Olimme käyneet läpi kaikki mahdolliset tilanteet, jotka saattaisivat mennä matkan aikana pieleen”, Viljanen kertoo.

Sillä kerralla teltta kesti myräkän ja Viljanen retkikuntineen pääsi jatkamaan matkaa pitkän ja jännittävän odotuksen jälkeen. Telttamajoitukseen suomalaisseikkailija ei viiden päivän kurimuksesta huolimatta kyllästynyt, sillä 10 vuoden takaisen matkan jälkeen telttaöitä on kertynyt vain kasvavaan tahtiin.

Retkeilyn voi aloittaa kevyelläkin varustuksella

Nyt Viljanen on retkioppaana Nuuksiossa ja auttaa ensimmäistä kertaa yöretkellä olevaa Mirkaa kasaamaan kevyttä telttaa. Teltta on monille tuttu “festariteltta”-mallinen kupoliteltta, joka ei luultavasti selviäisi Viljasen jäätikköseikkailusta, mutta on mitä mahtavin majatalo kauniin sään syysretkellä.

”Näitä on saatavilla moneen tarpeeseen ja aina kannattaa miettiä, mikä se oma tarve on. Jos retkeily on pääasiassa hyvän sään retkeilyä tai vaikka tutustumista retkeilyyn omalla takapihalla, niin tällainen edullisempi teltta ajaa erinomaisesti asiansa”, Viljanen neuvoo.

Aavikoilla ja jäätiköillä seikkaillut Viljanen on opastanut tänä syksynä ensikertalaisia retkeilyn pariin Yhteishyvän uudessa Rohkeasti retkelle -sarjassa. Esimerkillään hän pyrkii madaltamaan ihmisten kynnystä lähteä nauttimaan Suomen luonnosta.

”Ei kannata liikaa murehtia varustusta harrastuksen alussa. Tietämyksen lisääntyessä varusteita voi hankkia lisää, eikä heti tarvitse tyhjentää koko pankkitiliä retkeilyvarusteisiin”, Viljanen sanoo.

Luonnossa liikkumisen filosofiaan sopii myös lainauskulttuuri, jonka tuloa retkeilyyn Viljanen on seurannut ilolla.

”On tosi fiksua lainata tarvikkeita, joita ei itse välttämättä tarvitse koko aikaa. Uskon, että ajatus siitä, että ihan kaikkea ei tarvitse itse omistaa, on kasvussa.”

”On luonnollista panostaa vaikka hyviin kenkiin ja vaatteisiin, mutta erikoisempia välineitä voi hyvin kysellä kavereilta tai sosiaalisen median retkeilyryhmistä lainaksi”, Viljanen toteaa.

Varautua kannattaa myös kotimaassa

Palataan vielä Grönlannin jäätikölle ja vuoteen 2013. Jukka Viljasen haave ylittää Grönlannin mannerjäätikkö ensimmäisenä juoksemalla jäi tuolloin vielä odottamaan, kun yksi retken oppaista sai häkämyrkytyksen teltassaan.

Hyvät viestintävälineet olivat silloin tarpeen, kun retkikunta kommunikoi paikallisten pelastusviranomaisten kanssa evakuoinnista, jota lumimyrsky vaikeutti.

”Kyllä se sama varautumisen ohje kannattaa pitää mielessä kotimaassakin. Lappiinkin lähtee usein ihmisiä pelkän kännykän varassa, vaikka vaellusreiteille osuu herkästi alueita, joihin eivät matkapuhelinverkot kanna. Satelliittipuhelin olisi halpa henkivakuutus vuokrata reissuun, mutta moni ajattelee säästävänsä siinä”, vuonna 2019 lopulta Grönlannin mannerjäätikön yli ensimmäisenä juossut Viljanen sanoo.

Miten valitaan sopiva teltta yhden hengen retkelle? Entä jos matkassa on useampi telttailija? Se ja paljon muuta selviää Rohkeasti retkelle -sarjan kolmannessa jaksossa. Sarjan kaikki jaksot voit katsoa heti Yhteishyvän Youtube-kanavalla.

Katso myös muut Rohkeasti retkelle -sarjan jaksot

Lisää aiheesta