Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pyydä rohkeasti apua kaupassa käyntiin tai lemmikin ulkoiluttamiseen – auttajia riittää!

Teksti:
Kirsi Hemanus
Kuvat:
Getty Images
Julkaistu: 23.3.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Valtava määrä ihmisiä on valmiina auttamaan koronaviruksen vuoksi karanteeniin jääneitä ihmisiä. Pyydä rohkeasti apua, sillä apua on saatavilla.

Erityisesti ikäihmisten ja riskiryhmään kuuluvien olisi nyt hyvä pysyä kotona, ja esimerkiksi kaupassakäynnin voisi helposti antaa muiden tehtäväksi. Auttajia on esimerkiksi Nappi Naapuri -palvelussa tällä hetkellä enemmän kuin autettavia.

Myös ruokakaupat tekevät parhaansa verkkotilausten toimittamiseksi, mutta palvelu on tällä hetkellä kovasti ruuhkautunut.

Pirkanmaan Osuuskaupan ruoan verkkokaupan päällikkö Erika Vakkilainen kertoo, että kysyntä on kasvanut niin räjähdysmäisesti, ettei kaikkia asiakkaita pystytä valitettavasti tällä hetkellä palvelemaan.

”Teemme koko ajan parhaamme, ja olemme saaneet lisävahvistusta keräilytiimiimme. Mutta myös omien työntekijöidemme sairauspoissaolot elävät koko ajan, koska töitä tehdään vain täysin terveenä.”

Pisimmillään tilauksen saa Vakkilaisen mukaan viikon päähän, sillä suuria tuotemääriä ei nyt voida myydä pitkän ajan päähän. Mutta suomalaisten auttamisinto on myös herännyt, ja naapuriapu on voimissaan.

Satoja avun tarjouksia päivässä

Nappi Naapuri on yksi auttamisfoorumeista – se on netissä toimiva naapurustomedia, jossa lähellä asuvat ihmiset voivat kohdata toisensa sekä pyytää ja tarjota apua. Yksi median perustajista, Tanja Jänicke, kertoo, että sivuston ylivoimaisesti suosituin osio tällä hetkellä Koronapu-välilehti. Siellä käy tuhansia vierailijoita päivässä.

”Se toimii kuin ilmoitustaulu, jossa voi pyytää ja tarjota apua lähiseudun ihmisten kesken. Toistaiseksi avun tarjouksia tulee paljon enemmän kuin pyyntöjä, satoja päivässä”, Tanja Jänicke kertoo.

Yleisin tarjotun avun muoto on kaupassa tai apteekissa käynti, lemmikin ulkoiluttaminen tai lasten kanssa ulkoilu. Nimenomaan niitä ihmisiä halutaan auttaa, jotka ovat koronaviruksen takia juuttuneet kotiin.

Omaiset ja ystävät voivat toimia välittäjinä

Avunpyytäjien omia ilmoituksia tulee Nappi Naapuriin vähemmän. Avun tarvitsija tarttuu mieluummin valmiiseen tarjoukseen.

”Avunpyyntöjä mahtuisi runsaasti lisää, sillä valtava määrä ihmisiä on valmiina auttamaan. Se on suorastaan liikuttavaa”, sanoo Tanja Jänicke.

Nappi Naapuri -sivusto toimii koko Suomessa. Sen yli 30 000 käyttäjästä noin 25 000 asuu pääkaupunkiseudulla.

Haavoittuvimmassa asemassa olevat vanhukset eivät sivustoa luultavasti löydä. Omaiset, ystävät ja naapurit voivat kuitenkin toimia välittäjinä, jos sivuston käyttö tuntuu hankalalta. Ja myös nuoremmissa ikäluokissa on valtavasti ihmisiä, jotka tarvitsevat nyt apua.

”Haavoittuvassa asemassa oleville välittäjän käyttäminen on hyvä idea muutenkin, kun ollaan tekemisissä ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa.”

Auttamisesta saa hyvää mieltä ja iloa

Tanja Jänicke muistuttaa, että Nappi Naapuri ei itse ole välittäjätaho tai palvelu, josta voi tilata apua. Se on kuin ilmoitustaulu, jonka kautta ihmiset voivat löytää toisensa.

”Sen jälkeen kohtaaminen on heidän välisensä asia. Tervettä järkeä on hyvä toki aina käyttää. Suurin osa avun tarjoajista haluaa auttaa veloituksetta, mutta jos joku pyytää pientä korvausta, se on yksityisasia.”

Talkoohenki näkyy nyt Suomessa erityisen selvästi. Auttamisesta ja uusista kohtaamisista saa hyvän mielen ja iloa. Kun ihmiset tutustuvat toisiinsa, siitä seuraa lisää hyvinvointia ja turvallisuudentunnetta asuinalueelle.

Nappi Naapurin lisäksi apua voi kysellä myös esimerkiksi omalta seurakunnalta tai erilaisista vapaaehtoistyötä tekevistä järjestöistä.

Yhteishenkeä ja auttamisen halua

Lisää aiheesta