Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jarmo Toivanen on perinyt puutarhainnostuksen lapsuudenkodistaan. Nyt oman perheen pihalla Savonlinnassa kasvaa sekä kukkia että hyötykasveja.

”Yllättävän paljon puutarhaan saa uppoamaan” – savonlinnalaisperheen piha kukkii Bonuksilla

Teksti:
Kaisa Hako
Kuvat:
Hannu Rissanen
Julkaistu: 16.5.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Savonlinnalainen Toivasen perhe käyttää Bonuksensa puutarhahankintoihin. Rivitalon pihalla, terassilla ja kasvihuoneessa versoo monenlaista kaunista ja hyödyllistä.

”Meillä on pieni rivitalopiha. Ei sinne ihmeitä mahdu”, kursailee savonlinnalainen Jarmo Toivanen. Vaan yhtä ja toista pihalle kuitenkin näyttää mahtuvan.

Etupihalla komeilevat kesäkukat ruukuissa ja amppeleissa. Takapihalle on istutettu monivuotisia kasveja kuten tuijaa ja hortensiaa. Lasitetulla terassilla kukoistavat kesäisin amppelitomaatit, chilit ja yrtit. Onpa rivitalopihalle saatu mahtumaan myös kaksi omenapuuta sekä pieni kasvihuone, jossa joka kesä viljellään hyötykasveja. Multaa tuottaa lehtikomposti, joka on naapurin kanssa yhteinen.

”Emännällä on vastuullaan kukkapuoli. Minä huolehdin kasvihuoneesta”, kertoo Jarmo Toivanen, joka sanoo perineensä puutarhainnostuksen jo lapsuudenkodistaan.

Bonukset puutarhahankintoihin

Perhe on käyttänyt jo parinkymmenen vuoden ajan Bonus-kertymänsä lähes pelkästään puutarhan hankintoihin.

”90-prosenttisesti”, Toivanen arvioi.

”Hankimme Bonuksilla kesäkukkia, lannoitteita ja työkaluja. Yllättävän paljon puutarhaan saa uppoamaan rahaa. Muutama vuosi sitten ostin pienen sähkökäyttöisen ruohonleikkurinkin.”

Myös elementeistä koottu kasvihuone on ostettu Bonuksilla kymmenkunta vuotta sitten.

”Nyt se alkaa näyttää jo aika ränsistyneeltä. Tarkoitus olisi pian vaihtaa se uuteen, aavistuksen isompaan. Nykyinen on kooltaan vain neljä neliötä. Kahdeksan neliön kokoinen olisi ihanteellinen. Siellä voisi kokeilla kaikenlaista uutta”, Toivanen kaavailee.

Salaatti oman pihan antimista

Juuri ruoan kasvattaminen on Jarmo Toivasesta kaikkein mieluisinta.

”Siikli-merkkistä perunaakin olen laittanut kasvamaan muovisiin lihalaatikoihin. Kun laatikot ovat aluksi kasvihuoneessa, perunan voi kylvää jo vapun tienoilla. Jos on pakkasöitä, muutama kynttilä riittää pitämään kasvihuoneen lämpimänä”, hän vinkkaa.

Avomaankurkku on perheen kestosuosikki. Sadosta on riittänyt välillä säilöttäväksikin.

”Etenkin kasvusäkissä viljeltynä se onnistuu aina”, Toivanen kertoo.

Terassin ruukkujen antimista on mukava pyöräyttää vaikkapa tomaatti-basilikasalaatti.

”Kyllä kasvamisen ihmettä on kiva seurata!”

Mihin sinä käytit S-ryhmän ostoksista kertyneet Bonuksesi? Lähetä tarinasi sähköpostilla osoitteeseen yhteishyva.toimitus@sok.fi.

Näin he käyttivät Bonuksensa: