Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Purokurun perhe sai yhteistä aikaa lomamatkalla. Kuvassa vasemmalta Julia Linna, Raku Purokuru, Vesa Purokuru, Sanna Purokuru ja Roosa Karvinen.

Viisilapsinen perhe yllättyi 8000 euron Bonuksista: "Lensimme unelmalomalle yhdessä"

Teksti:
Virpi Salmi
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 1.8.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Jyväskylässä asuva Purokurun perhe keräsi huomaamattaan ison potin Bonuksia ja lensi niillä unelmalomalle Balille.

Sanna ja Vesa Purokuru olivat vastanaineita vuonna 1990, kun Vesan vanhemmat antoivat heille lahjaksi S-Etukortin.

Siihen hankittiin rinnakkaiskortti, ja Purokurut ryhtyivät näyttämään sitä Vaajakosken S-marketissa ja myöhemmin Multian Salessa ruokaostoksilla.

Niitä riitti, sillä perheeseen syntyi viisi poikaa: Raku, 26, Santtu, 24, Veeti, 22, Lenni, 19, ja Kaapro, 17. Bonukset kertyivät tilille, eikä perhe juuri uhrannut niille ajatusta ruuhkavuosien arjessa.

Mikä bonustili oikeastaan onkaan?

Vuoden vierivät, pojat kasvoivat, maitoa ja leipää ostettiin, kunnes viisi vuotta sitten heräsi kysymys, että mikä bonustili oikeastaan onkaan.

Vesa oli ostoksilla kaupassa, jossa oli S-ryhmän palvelupiste. Hän ajatteli piipahtaa kysymässä, paljonko Bonuksia oli kertynyt.

"Kuvittelin, että siellä olisi jotain pennosia, mutta siellä olikin melkein 8 000 euroa. Oli se melkoinen yllätys."

Päätimme käyttää Bonukset johonkin yhteiseen.

"Hyvin nopeasti päätimme, että koska olemme selvinneet ilman sitä summaa arjessa, se käytetään nyt johonkin yhteiseen. Ryhdyimme myös tankkaamaan ABC:lla", Sanna nauraa.

Koska pojat olivat aikuisia ja heistä kaikki saatiin harvoin koolle pidemmäksi ajaksi, ajatus yhteisestä matkasta virisi nopeasti. Tosin kesti melkein viisi vuotta, ennen kuin kaikille sopiva ajankohta löytyi. Sinä aikana bonuspotti kasvoi vielä.

Unelmien loma Balilla

Viime joulukuussa koko Purokurun perhe sekä kolmen pojan tyttöystävät viettivät unelmien loman Balilla.

Vesa näyttää ikonisia kuvia Balin riisipelloilta sekä videon, jolla Sanna hyppää Mundukin vesiputouksilla kahdestatoista metristä alas veteen. Alhaalla pojat kelluvat odottelemassa.

"Ajattelin, että he olisivat ylpeitä, jos äiti uskaltaa hypätä", Sanna kertoo.

Matkalla myös sukellettiin ja snorklattiin, surffattiin esikoisen opastuksella, harrastettiin sirkustelua, vedettiin joka toinen aamu läpi kuntopiiri ja syötiin paljon indonesialaista nuudeliruokaa mi gorengia.

Kaikista tärkeintä oli kuitenkin viettää aikaa yhdessä, ja se toteutui täydellisesti.

"Summa olisi äkkiä kulunut arjessa auto- ja asumisasioihin, nyt saimme sillä ihanan, ikimuistoisen seikkailun."

Onko sinulla Bonus-tarina, jonka haluaisit kertoa? Vinkkaa meille: yhteishyva.toimitus@sok.fi

Testaa paljonko voisit hyötyä

Lue lisää Bonuksesta

Lisää aiheesta