Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Maitoa ja kermaa ostetaan yöaikaan toiseksi eniten virvoitusjuomien ja vesien jälkeen.

Yö Prismassa: Vesa osti kermaa kello 02.26 – ”Ei ole tarvis elää ysistä viiteen elämää”

Teksti:
Aapo Huhta ja Yhteishyvä
Kuvat:
Aapo Huhta, Reetta Kyttä
Julkaistu: 29.1.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Yö on joillekin paras aika käydä ostoksilla. Valokuvaaja Aapo Huhta kuvasi Prismojen öisiä asiakkaita.

Kauppojen aukioloaikoja koskeneet rajoitukset poistuivat tammikuussa 2016. Sen jälkeen kaupat ovat saaneet päättää vapaasti, koska ne pitävät ovensa auki.

S-ryhmän kaupat pidensivät aukioloaikojaan niin aamusta kuin illasta. Osa pitää ovet auki ympäri vuorokauden.

Joulun alla 2018 moni Prisma oli avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Useille asiakkaille tämä oli helpotus – jouluostokset sai tehdä rauhassa silloin kuin itselle parhaiten sopi.

Samasta syystä moni hoitaa ruokaostokset jatkuvasti yöaikaan. Toisille yö on hyvää aikaa ostaa vaatteita tai vaikka televisio. Vapaus valita helpottaa arkea.

Asiakkaat nuorentuvat öisin

Kello 02.26 Vesa Tikka haki Olarin Prismasta laktoositonta kermaa aamukahvia varten.

”Mä vietän yöelämää. Mulla on 24h-salikortti, ja olen hyvin usein aamuyöllä hereillä.

En ole koskaan ollut töissä. Mä olen uutta sukupolvea: Kun ei ole tarvis elää ysistä viiteen elämää, niin en ole siihen koskaan lähtenyt.

Tämä on paras aika ostaa ruokaa.

Tämä on kätevää mulle, voin käydä kaupassa silloin, kun huvittaa. Täällä on yksi kassa ja siinä ei oo koskaan ketään. Tämä on paras aika ostaa ruokaa.”

Kello 02.09 Saara Teinilä sovitteli vaatteita hiljaisessa Keravan Prismassa.

”Missasin junan ja tämä oli ainut mesta, joka oli auki. Tulin hakemaan yöruokaa ja halusin katsoa, mitä täällä on, kun täällä on kerrankin rauhallista eikä ketään häiritsemässä.”

Miehet viihtyvät öisin kaupassa naisia paremmin

Kello 00.58 Elery Plomann sovitteli takkia Kannelmäen Prismassa.

Hän oli jo poikaystävänsä kanssa nukkumassa, kun heräsi yhdentoista aikoihin ja muisti, että Black Fridayn tarjoukset olivat jäämässä hyödyntämättä. Niinpä pariskunta lähti ostoksille ainoaan lähellä olevaan 24/7 avoinna olevaan paikkaan eli läheiseen Prismaan.

Ostoslistalla oli takkien lisäksi jäätelöä.

Kello 02.00 yksisarviseksi pukeutunut Markus Suomi vei puolestaan ystävilleen ruokakoria. Neljän hengen seurue oli Olarin Prismassa öisillä ruokaostoksilla, kuten kuulemma usein muulloinkin.

Tunnelma on aikamoinen, hurja.

”Tunnelma on aikamoinen, hurja”, nuoret määrittelevät.

Nopeaa syötävää ja alusvaatteita

Kello 01.22 Riku-Petteri Keisu oli kavereineen mopoilemassa ja tuli hakemaan limpparia Kannelmäen Prismasta.

”Ulkona on kylmä, ja täällä lämmin. Päätettiin samalla pitää vähän hauskaa. Yleensä kaupassa tulee käytyä yöaikaan viikonloppuisin.”

Päätettiin samalla pitää vähän hauskaa.

Aapo Huhta

  • Aapo Huhta on 33-vuotias taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta valmistunut valokuvataiteilija.

  • Huhdan valokuvia on ollut esillä Fotografiskassa Tukholmassa ja Kehrer Galeriessa Berliinissä.

  • Huhta valittiin Magnum-kuvatoimiston 30 parhaan alle 30-vuotiaan valokuvaajan listalle vuonna 2014 ja vuoden pohjoismaiseksi nuoreksi valokuvaajaksi 2015.

Lue myös

Lisää aiheesta