Elämää vanhassa osuuskaupassa: Talo, jonka isät remontoivat

"Talo on sisältä isän rakentama. En minä voi täältä lähteä", Marja-Leena Kouki, 72, sanoo. Kuka edes haluaisi?

Koukin koti sijaitsee keskellä Helsingin idyllistä Puu-Käpylää. Huoneet ovat korkeita, suurien ruutuikkunoiden takana huojuvat männyt ja omenapuut. Oranssi kissa juoksee pensaiden alle suojaan. Kouki kattaa pöytään kahvia ja lohileipiä.

Kouki muutti Käpylään kolmekymmentä vuotta sitten poikansa Samuli Edelmannin kanssa. Teini vastusti kiivaasti muuttoa alkeellisiin oloihin, mutta näyttelijänä työskennellyt äiti lämmitti vettä saunapadassa pihalla ja uskoi, että hyvä tästä tulee.

"Isäni oli kirvesmies ja auttoi laittamaan asunnon kuntoon. Muutin aluksi yläkerran hellahuoneeseen ja siirryin aina uuteen huoneeseen sitä mukaa, kun remontti edistyi."

Remontin ääniä kuului naapuristakin: Elannon vanhaan kauppaan muutti yhtä aikaa kolme Koukin tuttavaperhettä, kokonainen yhteisö.

Porukka antoi talolle nimeksi Eloa. Sen verran oli jäljellä Elannon kirjainkylteistä, ja talolle se sopi paremmin kuin hyvin.

Vuonna 1982 Elannon pääkonttorissa Helsingin Hakaniemessä istui sekalainen sakki tekemässä talokauppaa.

Putkimies, näyttelijä, fyysikko, ekonomi, opettaja ja sosiologi ostivat Elannolta vanhan sinisen kaupan, perustivat asunto-osakeyhtiön ja päättivät tehdä kodin.

Alkoi remontti, jossa meni uusiksi kaikki viemäreitä myöten. Arkkitehti suunnitteli rakenteelliset muutokset, mutta työn tekivät asukkaat itse. Ja asukkaiden isät.

Melkein jokaisen taloon muuttavan asukkaan isä oli vasemmistolainen ja ymmärsi siis yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen päälle. Sitä paitsi kaikilla oli kokemusta rakentamisesta.

"Tauolla isät istuivat vieri vieressä vintin orrella ja minä kannoin heille kahvit", Kouki sanoo.

Sen koomin talossa ei olekaan tarvinnut tehdä mitään isoa.

"Minun kotonani lattiat on hiottu kerran", Kouki ynnää. "Ikkunoita on maalattu ja keittiö uusittu. Seinissä on ollut välillä tapettia ja välillä maalia."

Kouki tietää, että talo on rakennettu joskus 1920-luvulla, mutta tarkasta rakennusvuodesta ei ole kellään selkoa. Se tiedetään, että talo on siirretty Karjalasta Helsinkiin joskus ennen toista maailmansotaa. Talojen siirtely oli siihen aikaan ihan tavallista: hirsitalo on helppo purkaa ja rakentaa uudelleen.

"Äitini ja isäni olivat molemmat Karjalasta. Tuntui heti kuin olisi kotiin tullut."

Eloa-talo oli nimensä veroinen. Lapset kulkivat leikkimässä talojen pihoilla. Aikuisten villasukat katosivat, kun niistä tehtiin keppihevosten päitä. Miehet rakensivat pihalle kullanhuuhdontalaitteiston, jota yksi asukkaista käytti myöhemmin oikealla kultavaltauksella.

Ja tietysti asukkaat järjestivät juhlia.

"Kuljimme pihasta pihaan juhlimassa. Käpylässä elettiin laululiikkeen jälkimaininkeja, ja jos jossain raikasi laulu, se oli kutsu muille."

Juhlista huolimatta Käpylässä oli niin rauhallista, että Kouki ja naapurit pitivät oviaan auki. Jos maito oli omasta keittiöstä loppu, sitä sai ihan vapaasti käydä hakemassa naapurin jääkaapista.

"Ovet alettiin lukita vasta, kun nuoriso alkoi pitää juhlia alakerrassa ja vieraiden mukana lähti tavaraa."

Kouki esittelee kotiaan: Tämä yläkerran lankkulattia on alkuperäinen, alakerran lattian rakensi isä. Upea lehtikuvioinen kakluuni on ikivanha.

Tilaa on kahdessa kerroksessa melkein sata neliötä, makuuhuoneita kaksi ja olohuoneita yhtä monta. Toiseen niistä on rakennettu keittiö.

Eloa-talon asunnot ovat kaikki kaksikerroksisia. Ennen alakerrassa toimi kauppa, yläkerrassa asuivat työntekijät. Historia kuitenkin näkyy yhä, jos osaa katsoa. Kaupan pihaa peittäneet mukulakivet ovat tallessa talon takana ja kaupan ovea koristavat taidokkaat ornamentit. Sitä ei enää käytetä, mutta ei siitä voi luopuakaan. Koukin kodissa säilytettiin maito- ja kylmätuotteita.

"Tiedän sen siitä, että kannoin järjettömän määrän kylmähuoneen laattalattiaa ulos."

Kaupan vanhat porin maijat ja matit ovat tallessa vintillä ja suuret, paksusta vihertävästä lasista tehdyt myyntipöydät kellarissa. Niitä oli neljä, joten jokaiseen kotiin riitti yksi. "Suojelen omaani mustasukkaisesti! En vain ole keksinyt sille muuta paikkaa kuin kellarin".

Kouki on talon remontoineista ainoa, joka asuu talossa yhä. Uusi jengi on yhtä yhteisöllinen kuin vanhakin. Yhdessä tekemisen muodot ovat vain muuttuneet. Yhteisellä kasvimaalla kasvaa hyötykasveja.

"Täällä on käynnissä luova vaihe. Minä kuuntelen, mitä nuoret aikovat tehdä", Kouki sanoo. "Uudet perheet elävät vähän samanlaista vaihetta kuin me aikoinaan. Minulle tämä on kuin uutta elämää."

Artikkelia varten on haastateltu myös Marja-Leena Koukin entistä naapuria Esa Rissasta.

Vierailemme kodeissa, jotka ovat syntyneet entisiin kauppoihin. Lue sarjan aiempi osa:

Kaupasta taiteilijataloksi