Oman elämän roolileikkiä

Outi Huvinen, 40, Helsinki
Elämän roolit: Maalainen, kaupunkilainen, akateeminen, äiti, ystävä, sukulainen, työntekijä.

"Kasvoin pienellä paikkakunnalla työläisperheessä. Muuttaessani ylioppilaskirjoitusten jälkeen kaupunkiin irrottauduin voimakkaasti maalaisen roolista. Minusta tuli sukuni ensimmäinen akateeminen. Tämä maailma oli minulle vieras, ja halusin kuulua siihen.

Olin näkemyksissäni mustavalkoinen. Maaseutu ja siellä asuvat edustivat kiehtovien kaupunkilaisten vastakohtaa. Heidän elämänsä tuntui pieneltä ja itsekkäältä. Ihailin koulutusta, ajattelua ja muodikkuutta. Olin tuomitseva ja lokeroin ihmisiä.

Tuttavapiirini maalla arvosti urheilua ja reipasta elämäntapaa. Olin itsekin jakanut samat arvot, mutta ajan kuluessa hengenravinto, kuten tiede ja taide, tuli minulle yhä tärkeämmäksi. Tämän vuoksi koin ulkopuolisuutta. Nyt näen asiat toisin. Ympärilläni on paljon korkeasti koulutettuja ihmisiä. He ovat saavuttaneet paljon, mutta etsivät silti yhä vastauksia samoihin peruskysymyksiin kuin muutkin.

Minussa on tapahtunut iso muutos. Uskon, että ihminen voi olla onnellinen eri tavoin. Taustani on vahvemmin esillä ja puhetapanikin muuttuu, kun menen maalle. Näen paljon hyvää maaseudun elämäntavassa, sillä siellä elämä on osin yksinkertaisempaa. Maalla ulkonäöllä ei ole niin merkitystä, mutta työssäni minun pitää pukeutua siististi ja joskus on muutenkin kiva laittautua. En kuitenkaan koe, että minun tarvitsisi viestittää ulkoisella olemuksellani ajattelutavoistani.

Tärkein roolini on äidin rooli. Äitiys on ollut minulle aina luontevaa ja mieluisaa, vaikken ole koskaan potenut vauvakuumetta.

Olen nyt nelikymppisenä, puolitoistavuotiaan kuopuksen äitinä erilainen kuin yli kymmenen vuotta sitten, jolloin sain esikoiseni. Tunnistan itsessäni suuria rakkauden tunteita. Olen rennompi ja osaan nauttia äitiydestä. Nautin äitiydestä myös esikoiseni kanssa, mutta nyt olen armollisempi itselleni. En suorita, enkä stressaa. Vain jaksaminen tuottaa haasteita. Tämänikäisenä ei jaksaisi enää sairastelukierteitä tai yövalvomisia.

Nyt osaan olla armollisempi itselleni.

Minulla on myös eronneen rooli, vaikka erostani on yli kymmenen vuotta. Asun lasteni kanssa kolmisin. Asuminen ilman puolisoa sopii minulle. Siihen voi tosin liittyä sekä sitoutumisen pelkoa että rohkeutta. Ehkä minussa on yhdistelmä näitä. Olen aina ollut utelias uudenoppija, enkä ole pelännyt kohdata tuntematonta.

Nelikymppisen rooli on erilainen kuin kolmekymppisen. Tekisin nyt ehkä erilaisia ja harkitumpia päätöksiä, enkä ole enää tunteen vietävissä. Toisaalta tiedostan elämän rajallisuuden, ja ikääntymisen jäljet näkyvät jo kehossani. Muuten nelikymppisyys merkitsee minulle henkistä irtipäästämistä.

Olen joissakin asioissa kunnianhimoinen ja perfektionisti. Koen perfektionistin roolin ristiriitaiseksi. Minulle työnteko on tärkeää, ja haluan hoitaa työni hyvin. Olen opiskellut kaksikymmentä vuotta ja suorittanut maisterin tutkinnon jälkeen vielä kaksi muuta tutkintoa. Myös väitöskirjan teko kiinnostaa. Haluaisin kuitenkin päästä eroon liiasta itsekriittisyydestä. Se rajoittaa luovuuttani. Tykkään kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta. Minulla on taiteellisia visioita, joita haluaisin toteuttaa. Olen saanut kannustavaa palautetta, mutta jokin minussa haraa vastaan. Toivon, että osaan vielä päästää tässäkin asiassa irti."

Mikko Vanhala, 27, Espoo
Elämän roolit: Aviomies, isä, poika, opiskelija, työntekijä, valmentaja, jalkapallonpelaaja, kaveri.

"Omia roolejaan miettii harvoin – ne ovat osa arkea ja elämää. Tärkein rooleistani on uusperheen isän rooli, ja siihen haluan panostaa eniten.

Opiskelen merkonomiksi, työskentelen isäni yrityksessä, autan ikääntyneitä vanhempiani, ja valmennan jalkapalloa. Pelaan myös itse. Pelasin aiemmin A-junnuissa, mutta nykyisin jalkapallo on minulle harrastus. Kaikkien roolien yhdistäminen on nykyisessä elämäntilanteessa vaikeaa, kun aika ei riitä kaikkeen. Aikataulut ja ajankäyttö hiertävät joskus myös parisuhdetta.

Perheeseeni kuuluvat vaimo, hänen 5-vuotias poikansa ja meidän yhteiset 4- ja 1,5-vuotiaat lapsemme. On hienoa olla päivittäin läsnä lasten elämässä. Rakastan biologisia lapsiamme ja vaimoni lasta yhtä lailla, ja kohtelen heitä kaikkia tasapuolisesti. Olen ottanut isän roolin myös vaimoni lapsen elämässä luontevasti, sillä hän oli vasta parikuukautinen, kun tutustuimme. Perhe on minulle tärkein, haluan pitää siitä kiinni ja tehdä asiat niin hyvin kuin voin.

On hienoa olla läsnä lasten elämässä.

Oma lapsuuteni oli erilainen, enkä saanut varhaislapsuudessani isän mallia. Itselleni isän malli onkin syntynyt luonnostaan. Asuin äidin luona, ja tutustuin isääni vasta 10-vuotiaana. Isä halusi korvata menetettyä aikaa, mutta hän teki sen tarjoamalla materiaalista hyvää. Hän esimerkiksi maksoi kännykkälaskujani ja antoi rahaa.

Nykyään minulla ja isälläni on myös työnantajan ja työntekijän roolit, ja olemme yhteydessä päivittäin. Isäni firman pyöritys on raskasta, mutta olen halunnut auttaa isääni ja jatkaa toimintaa, kun hän ei enää pysty siihen. Tuntuu kuitenkin, että yritystoiminta on imaissut mukaansa. Toisaalta saan myös elantoni yrityksestä. Se on tärkeää varsinkin nyt, kun opiskelen.

Myös vanhempani tarvitsevat apuani. Auttajan rooli on ristiriitainen. Välitän vanhemmistani, mutta aikataulut tuovat haasteita, sillä he asuvat eri puolilla pääkaupunkiseutua. Olen ainoa lapsi, eikä kukaan auta heitä puolestani.

Nykyinen työroolini on erilainen kuin aiemmin toimiessani armeijan kouluttajana ja saan päättää asioista itse. Pukeudun siististi mutta rennosti farkkuihin, armeijassa univormu korosti työroolia. Siellä oli selkeät, ylhäältä annetut tavoitteet. Olin samaan aikaan sekä alainen että esimies ja kaikki perustui ylemmän kunnioittamiseen. Piti tehdä, mitä käsketään, mutta samalla miettiä, miten itse käskee alempiaan. Oma esimerkki ei saanut unohtua.

Esimerkin voima on tärkeä myös kasvattajana niin kotona kuin valmentajanakin. Pitää miettiä tarkkaan, mitä puhuu. Myös kielenkäyttöä on harkittava. Valmentaja ei voi kiroilla tai puhua rumia.

Pelikavereiden kanssa voi olla rennommin. Silloin puhutaan miesten juttuja ja heitetään läppää. Suurin osa porukasta on lapsuudenkavereitani. Vapaa-ajalla tykkään pukeutua verkkareihin.

Nuorena tuli biletettyä enemmän, nykyään käyn ulkona noin kerran parissa kuukaudessa. Silloin saatan lähteä lähimmän ystäväni kanssa baanalle, ottaa alkoholia ja puhua syvällisempiäkin. Kotona lasten nähden en halua olla humalassa. Se ei mielestäni kuulu isän rooliin."