Liisa Lindroth vannoi ettei nai puutarhuria - nyt puutarhassa kasvaa puoli miljoonaa tuoreyrttiä ja salaattia - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Liisa Lindroth vannoi ettei nai puutarhuria - nyt puutarhassa kasvaa puoli miljoonaa tuoreyrttiä ja salaattia

Kasvuyritys DeliVerde aloitti rohkeasti yrteillä jo silloin, kun termillä tarkoitettiin vain ruohosipulia, persiljaa ja tilliä.

Jaa Somessa
Teksti
Terhi Kangas
Kuvat
Vesa Tyni

Parikymmentä vuotta sitten Suomessa elettiin aikaa, jolloin yrteillä tarkoitettiin lähinnä ruohosipulia, persiljaa ja tilliä. Lindrothien puutarhan kasvihuoneissa Turussa keskityttiin tuolloin vihanneksiin ja salaatteihin.

Yrtteihin panostaminen jo ajalla ennen tuoreyrttibuumia oli osittain sattumaa.

”Lähdin eräänä päivänä ostamaan naapuripuutarhurilta orvokkeja. Palasin kotiin tuhannen yrttipistokkaan kanssa. Aikaansa edellä ollut naapuri oli ostanut ne Hollannista, muttei tiennyt mihin olisi niitä myynyt”, muistelee puutarhayrittäjä Liisa Lindroth.

Lindrothit päättivät kokeilla, mitä erikoisista pistokkaista kasvaisi. Niistä kasvoi muun muassa erilaisia minttuja, oreganoa, salviaa ja rosmariinia.

Kauppapuutarhan toiminnasta tuolloin vielä yksin vastannut Hannu Lindroth oli kokeilusta innoissaan: näitähän voisi myydä kuluttajille nippuina torilla.

Vaan tietäähän sen, miten nippuun leikattu tuoreyrtti käyttäytyy. Yrtit nuupahtivat myyntikojulla nopeasti. Asiakkaat olivat yrteistä kuitenkin innoissaan, joten Lindrothin kasvihuoneissa alkoi pian ruukkuviljelykokeilu.

Lindrothit päättivät kokeilla, mitä erikoisista pistokkaista kasvaisi.

Tänään perheyrityksen pitkälle automatisoidussa kasvihuoneessa kasvaa elinkaarensa eri vaiheissa puoli miljoonaa tuoreyrttiä ja salaattia, joita myydään eri puolilla Suomea.

Asiakkaat arvostavat nykyisin DeliVerdenä tunnetun yrityksen tuotteiden laatua: ne ovat kookkaita, maukkaita ja säilyvät hyvin.

DeliVerden valikoimista basilikalla on kestosuosikin asema, mutta myös esimerkiksi minttu ja rosmariini ovat asiakkaiden suosiossa. Korianteri ja superfoodiksikin nimetty vesikrassi ovat Liisa Lindrothin mukaan tämän hetken huippunousijoita.

Koulutyttö perusti myyntikojun torille

Liisa Lindroth sai tuntumaa puutarhayrittäjän uraan ensimmäisen kerran jo vuonna 1974. Silloin 12-vuotias Liisa rakensi pienen myyntipöydän Turun torille.

Kauppapuutarhurivanhempien vihannekset oli siihen asti myyty vain tukkureille, mutta tarmokas tytär päätti aloittaa yrityksessä uuden aikakauden: suoramyynnin kuluttajille.

”Tarkoituksena oli ansaita omia taskurahoja, eikä yrittäjävanhemmillani tietenkään ollut mitään sitä vastaan”, Liisa Lindroth muistelee.

Liisa ei kuitenkaan vielä tuolloin itse haaveillut puutarhayrittäjyydestä, vaan oikeastaan päinvastoin. Hän vannoi, että puutarhuria – tai puutarhurin vaimoa – hänestä ei tulisi ikinä.

Lukiossa Liisa tutustui Hannuun. Tuleva rouva oli toiveikas. Rakkaus saisi roihuta, sillä Hannu Lindroth ei ollut puutarhurisukua.

”Kun sitten Hannun äidiltä kuulin, että Hannu oli pikkupojasta asti haaveillut puutarhurin ammatista, oli jo myöhäistä. Olin korviani myöten rakastunut”, Liisa Lindroth kertoo nauraen.

It-opit mukaan puutarhalle

Hannu Lindroth aloitti ruusupuutarhurina vuonna 1985. Liisan tie vei toiseen suuntaan. Lukion jälkeen nuori nainen oli äitinsä kehotuksesta lähtenyt Åbo Akademiin opiskelemaan tietotekniikkaa ja ruotsin kieltä. It-maailma vei mukanaan 20 vuodeksi.

Korkokenkien kopse on vaihtunut kumisaappaiden lompseeseen. Liisa astelee varmoin askelin perheyrityksen modernissa kasvihuoneessa ja esittelee ylpeänä viime vuonna valmistunutta laajennusosaa.

Hän vastaa nyt Deliverde Puutarhat -yrityksen myynnistä ja markkinoinnista perheyhtiön osakkaana.

”Vuonna 2008 olin pitkällä sairauslomalla, ja minulla oli kerrankin aikaa miettiä mitä haluan tulevalta. Tajusin, että it-maailma oli antanut minulle jo kaiken. En enää tuntenut intohimoa työhöni. Irtisanouduin ja päätin lähteä täysillä mukaan perheyritykseen.”

Ilman it-alalta saatuja oppeja ja kokemuksia DeliVerde ei olisi kehittynyt yritykseksi, joka se tänään on.

Päätös oli yrityksen kannalta merkityksellinen, sillä Hannun työpanos ei yksin olisi riittänyt kasvusuunnitelmia toteuttamaan.

Liisa kokee, että vuosikymmenet toisenlaisessa bisnesympäristössä ovat oleellinen osa yrityksen tarinaa. Ilman it-alalta saatuja oppeja ja kokemuksia DeliVerde ei olisi kehittynyt yritykseksi, joka se tänään on.

”It-ala kasvatti minusta rohkean myyjän, joka laittaa itsensä täysillä peliin. Minulle on kehittynyt luonteva kyky verkostoitua. Myös aikataulujen ja lupausten pitävyys korostui jo it-maailman projekteissa, mutta on tuoretuotteiden kanssa oikeastaan vieläkin tärkeämpää.”

Kokeilujen kautta kasvuun

Lindrothin puutarhalla oli pitkään 300 kasvihuoneneliötä ja puolen hehtaarin viljelyala avomaalla.

Nyt vastaavat tuotannon kasvusta kertovat luvut ovat kaksi hehtaaria ja kolme hehtaaria. Volyymien kasvu on ollut kasvuhaluiselle yritykselle välttämättömyys. Lindrothit ovat kuitenkin halunneet kasvattaa yritystään vain yhdellä tapaa: laadusta tinkimättä. Oli siis löydettävä sellaista viljelyteknologiaa, joka varmistaa, että lopputuote on aina ensiluokkaista.

Jos jokin juttu ei toimi, on aina kokeiltava seuraavaa.

Kriteerit täyttävään teknologiaan ja viime vuonna valmistuneeseen laajennukseen investoitiin lähes neljä miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että esimerkiksi ”mummoja” voidaan tulevaisuudessa kasvattaa entistä enemmän. ”Mummo” on Lindrothien antama lempinimi jättimäiselle lehtisalaatille, joka kasvaa kasvihuoneen riveissä kauniina kuin kukkakimppu.

Yksi mahdollistaja yrityksen vahvalle kasvulle on toisen sukupolven mukaantulo yritykseen. Lindrothien 30-vuotias esikoispoika Eero on vaimonsa Maijan kanssa mukana operatiivisessa toiminnassa.

Epäonnistuneitakin kokeiluja on matkan varrelle mahtunut.

”Yrittäjyys on kuin vesi, joka etsii jatkuvasti koloja, joista soljua. Jos jokin juttu ei toimi, on kokeiltava seuraavaa. Mekin olemme testiviljelleet jos jonkinlaista, kuten karhunlaukkaa ja lakritsiyrttiä, joille ei ainakaan silloin löytynyt markkinoita.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Rosmariini hurmasi asiakkaat

Merkittävä läpimurto tapahtui 2000-luvun alussa, kun Turun Osuuskauppa otti Lindrothien rosmariinin kausituotteena myyntiin Myllyn Prismaan.

Kun kausimyynti päättyi, suosio alkoi kasvaa hurjaa vauhtia. DeliVerden salaatteja ja yrttejä tuli myyntiin S-ryhmän kauppoihin eri puolille Suomea huhtikuussa 2018.

Lindrothit ovat halunneet kasvattaa yritystään vain yhdellä tapaa: laadusta tinkimättä.

Samoihin aikoihin viriteltiin myös uuden pakkauskoneen hankintaa. Hannu, Liisa, Eero ja Maija vaikuttuivat yhdessä näkemästään alan messuilla Saksassa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Aivan mutkatonta ei Suomen moderneimman pakkauskoneen hankintakaan ollut. Valmistajan teknisten ongelmien vuoksi toimitus viivästyi kolmella kuukaudella ja ruotsalaisen pussivalmistajan kanssa yhteistyö tuntui pitkään loputtomalta ”diskuteeraukselta”.

”Nyt sinnikkyys palkitsee. Uudelleensuljettavasta salaattipussistamme tulee valtavasti positiivista palautetta kuluttajilta. Pussi hengittää aiempaa paremmin, mikä lisää tuotteen säilyvyyttä.”

Uuteen pussiin liittyy pieni arjenmakuinen tarina, joka naurattaa Liisa Lindrothia. Hän on aina hyväntahtoisesti hihitellyt anopille, joka pesee minigrip-pussit ja käyttää ne uudelleen. Nyt DeliVerden oma pussi on niin laadukas, että sille voi tehdä saman tempun – ja siihen asiakkaita myös kannustetaan. On pakko tunnustaa anoppi arjen neroksi.

Lue lisää tuottejien tarinoita

Julkaistu: 27.3.2019
Muokattu: 1.7.2019
Jaa Somessa