Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jouluradion äiti Riitta Kalliorinne: Nämä laulut tekevät joulun

Teksti:
Sanna Suokko
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 16.11.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Jouluradio tuo iloa vuoden pimeimpään aikaan ensimmäisestä adventista alkaen. Jouluradion äiti Riitta Kalliorinne paljasti omat joululaulusuosikkinsa.

"Kun tulin töihin kirkon palvelukseen, tajusin, miten paljon joululauluja rakastetaan. Koska meillä pääkaupunkiseudun seurakunnilla oli oma radiotoimitus, päätimme soittaa vähän joulumusaa jengille. Nyt, 14 vuotta myöhemmin meillä on lähes 700 000 viikkokuuntelijaa, aina Rovaniemellä asti", kertoo Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne.

Riitan omat joululaulusuosikit

Sulo Saarits: En etsi valtaa loistoa

"Joululaulujeni äiti. Yksi varhaisimmista muistoistani on, kun olin kasvattikodissani Vihdin Jokikunnalla ja tämä laulu soi putkiradiossa. Rauhaton lapsi rauhoittui ja sydän sai aavistuksen joulusta."

Juice Grand Slam: Gloria (in excelsis deo)

"Kuusessa ollaan -LP oli meille Juice-faneille klassikko jo syntyessään. Mikä joululaulamisen riemu! Mikä anarkistinen epävire naarmuttamassa joulun kiiltokuvaa! Suomalainen joulumusiikki oli rock."

Vello Orumets: Jõulukell

"Muistan hetken, kun Jouluradion ensimmäinen koelähetys oli eetterissä ja avasin radion kotonani Linnanmäellä. Tämä vironkielinen biisi soi, ja minua nauratti ja itketti yhtä aikaa."

Katja Lampela: Aattoiltana

"Kun Jouluradio täytti 10 vuotta, järjestimme joululaulukilpailun. Biisejä tulvi netistä ja postimies kantoi kaksi laatikollista omakustanteita toimitukseemme. Kaikista hienoista kappaleista tämä jäi erityisesti mieleeni."

Kerkko Koskinen Kollektiivi: Hoosianna

"Hoosianna on alusta asti aloittanut Jouluradion ensimmäisenä adventtina. Jouluna 2013 virren sovitti Kerkko Koskinen ja 'Hoosiannaa!' huusi koko kansa."

Sointi Jazz Orchestra: Tiernapojat

"Pidän Tiernapojista _– _tarinoista ja draamasta innostuva kun olen. Sovituksellaan aivan uudelle tasolle teoksen vei JouluJazz-nettikanavamme kuraattori Rasmus Soini."

Soittolistan voi kuunnella osoitteessa jouluradio.fi.

Jouluradio on pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen mediatoimituksen, Toivontuottajien, verkkomedia ja radiokanava, jolla soitetaan adventista loppiaiseen joulumusiikkia ilman puhetta ja mainoksia.

Lisää aiheesta