Hyppää raitiovaunun kyytiin

Ruoholahteen kasin ratikalla matkaavan Timo Nymanin mielestä raitiotievaunun oikeita nimityksiä on kuitenkin vain yksi.

"Skuru on stadilainen kulkuväline", kuittaa Sörnäisten suunnalta kyytiin hypännyt mies.

Nyman on matkustanut raitiotievaunuilla vuodesta 1955 saakka. Aluksi Mannerheimintiellä sijainneen syntymäkotinsa tuntumasta nelosella ja kympillä, nykyisin Ruoholahden-kodista linjoilla 6, 8 ja 9.

"Tämä on luonnollisin tapa liikkua. Metrolla pääsee tietysti nopeasti vaikkapa Hagikseen, mutta skuru on aina skuru."

60 vuoden matkakokemuksen lisäksi Nymanilla on sisäpiirin tietoa stadin liikenteestä.

"Faija tsöras dösää", Nyman kertoo.

Eikä isä itse asiassa ajanut ihan mitä tahansa bussia vaan raitiotievaunun kumipyöräistä vastinetta trollikkaa eli johdinautoa.

Raitiotievaunujen, tuttavallisemmin raitiovaunujen, lempinimet eivät ole vain matkustajien suussa muodostuneita. Myös kuskien keskuudessa vaunuilla on omat nimityksensä: vanhat 50-luvun "laihialaiset", 70-luvun "nivelet", 2000-luvun matalalattiaiset "madot" ja uudehkot "välipalat", joiden keskellä on matalalattiainen osa. Pikkuhiljaa yleistyviä uutuusvaunuja, linjakkaita Articeja, kutsutaan jo "transuiksi" kajaanilaisen valmistajansa Transtechin innoittamana.

Kaksi linjaa, sata hevosta

Ei ole ihme, että lempinimiä on ehtinyt kertyä. Raitiovaunuilla on pitkä historia kaupunkilaisen liikkumistapana. Ensimmäiset raitiovaunut kulkivat pitkin Helsingin katuja jo vuonna 1891.

Aluksi tosin liikuttiin hevosten vetäminä, ja linjoja oli kaksi: Töölö–Kaivopuisto sekä Sörnäinen–Lapinlahti. Hevosia liikenteen hoitamiseen tarvittiin yli sata. Sähköraitiovaunuihin siirryttiin vuonna 1900. Nyt linjoja on yhteensä jo 13.

Ikkunoiden takana näkyy kaupungin vilinää ja monenlaista ihmiskirjoa, kun raitiovaunu numero 8 halkoo kaupunkia Helsinginkatua kohti Oopperaa ja Töölöntoria. Keväisenä maanantaina vaunussa käy hillitty puheensorina. Joillakin on kädessään kirja, harvalla älypuhelin. Suurin osa matkustajista katselee ajatuksissaan ulos suurista ikkunoista.

Kyydissä istuva vallilalainen Jiri Vallenius keskittyy matkan aikana usein musiikin kuunteluun.

"Ratikoiden paras puoli on se, että näkee erilaisia ihmisiä. Ja tietenkin maisemia, niihin ei kyllästy", Vallenius summaa.

Jätkäsaaressa päätepysäkillä on aika painaa stop-nappia. Iltapäivän unelias kasi saa jäädä taakse, kun suuntaamme lyhyen matkan kävellen kohti linjaa numero 9.

Viharatikan syntypaikassa

Länsisatamasta raitiovaunun kyytiin nousevat päivittäin lukuisat Tallinnan-laivamatkaajat, jotka eivät aina ole eduksi linjalle numero 9. Matkalaukkujen, juomatuliaisten ja kauniisti ilmaistuna kiinnostavien hajujen keskellä tunnelma usein tiivistyy. Länsiterminaalin pysäkiltä keskustaan päin kuskaava raitiovaunu onkin saanut paikallisten keskuudessa lempinimen Viharatikka.

"Voi olla, että helsinkiläisiä ruuhkat joskus häiritsevät, mutta tällaista satunnaista kävijää nekään eivät haittaa", pohtii Tallinnasta tulossa oleva lappeenrantalainen Marjo Niiranen.

"Käyn Helsingissä silloin tällöin, ja minusta ratikka on ehdottomasti helpoin tapa liikkua täällä. Lipun voi ostaa kätevästi etukäteen kännykkään."

Matka satamasta kohti Rautatieasemaa vie reilut kymmenen minuuttia. Raitiovaunun etuosaan ikkunapaikalle istahtaa Kirsi Lappalainen. Hän matkustaa lähes päivittäin kantaratikassaan 9:ssä Ruoholahden villoilta juurikin Rautatieasemalle, Kaisaniemeen tai Hakaniemeen.

"Ysi on usein päiväsaikaankin täynnä, mutta ei se mitään, aina mahtuu mukaan. Ratikka on erilaisine ihmisineen kaupunkilaisen liikennemuoto", Lappalainen sanoo.

Ohitettuaan keskustan 9 pysähtyy Hakaniemessä. Siellä hyppäämme ulos, sillä torin laidalla on vara valita, minkä linjan kyytiin haluaa lähteä seuraavaksi. Selän takana ovet sulkeutuvat pehmeästi, ja ratikka jatkaa kohti Pasilaa.

Japanilaiset eivät erehdy

Oletko koskaan miettinyt, miltä raitiotieverkosto ja matkustajat näyttävät kuskin silmin?

Kukaan muu ei taida tuntea kaupungin ja sen asukkaiden kasvoja paremmin kuin kokenut raitiovaununkuljettaja. Kuski nimittäin istuu vaunussaan sellaisella korkeudella, josta on helppo huomioida sekä liikenne että matkustajat.

Nousemme Hakaniemestä linjan numero 3 kyytiin. Kuskin penkillä istuu Kalle Viljanen, joka on ollut kuljettajana jo 15 vuoden ajan. Kesätyönä alkanut kuskipesti tuntui niin oikealta, että yliopisto-­opinnot vaihtuivat vakituiseen työhön raiteilla.

"Enkä muuten ole ainoa korkeakoulutaustainen kuljettaja meillä", Viljanen sanoo ja nauraa.

Vakiomatkustajien lisäksi kuskia vastaan tulee päivän aikana joukoittain vieraita kasvoja.

"Japanilaisryhmät ovat aika hauskoja. Yksi käy kysymässä, onko linja oikea ja menossa oikeaan suuntaan. Heillä kaikilla on tasaraha varattuna tai lippu valmiina, ja he osaavat aina jäädä oikealla pysäkillä pois. Muutama vuosi sitten seurasin, kun japanilainen kuvausryhmä teki suomalaisen tulkin kanssa opetusvideota ratikankäytöstä. Kasvojen menettäminen on heidän kulttuurissaan vakava paikka", Viljanen kertoo.

Kielitaitoaan hän kuvailee riittäväksi: suomea ja englantia sekä vähän ruotsia, jos on pakko.

"Piirtämällä selvitetään loput asiat esimerkiksi venäläismatkustajien kanssa."

Ajoittain matkustajien kanssa voi joutua ikäviinkin tilanteisiin.

"Useimmat humalaiset haluavat vain jutella, mutta moni kokee viinanhöyryisen mörinän häiriöksi. Jos on oikein tiukan oloinen tilanne, hälytämme metrovartijat paikalle. Meitä kuskeja on kehotettu olemaan puuttumatta, ja sama koskee tietysti matkustajia. Viikonloppuöisin vartijapartiot tarkistavat, ettei kukaan jää nukkumaan, kun vaunu ajetaan halliin", Viljanen sanoo.

"Japanilaiset turistit osaavat jäädä aina oikealla pysäkillä pois."

Sade kelpaa kuskille

Hakaniemestä matkamme on taittunut Viljasen kyydissä jälleen keskustan kautta kohti Punavuorta ja Kaivopuistoa. Päästyään Olympialaiturin pysäkille linja 3 vaihtuu numeroksi 2.

Kalle Viljanen nauttii kyydistä, sillä vuodenaika ja ajokeli ovat kuskille mitä mainioimmat.

"Suosikkejani ovat kevät ja alkukesä. Loppukesästä puista alkaa tippua tahmaa, joka liukastuttaa kiskot. Syksyllä ajoa haittaavat putoavat lehdet ja talvella lumi sekä väärinpysäköidyt autot. Kovalla pyryllä ja pakkasella vaihteiden lämmitys ei riitä, vaan niitä on käytävä itse putsaamassa. Itse asiassa kunnon sadekeli on paras. Silloin vaunu kiihtyy ja pysähtyy juuri niin kuin pitääkin", Viljanen kuvailee.

Liikenne raitioteillä alkaa viiden aikaan aamulla ja päättyy linjasta riippuen viimeistään vähän yhden jälkeen yöllä. Kaiken kaikkiaan Helsingissä ajetaan noin 150 000 raitiovaunumatkaa päivässä. Vuodessa se tekee 56 miljoonaa kyytiä.

" Sadekelillä vaunu kiihtyy ja pysähtyy juuri niin kuin pitääkin."

Linjat syntyvät tarpeeseen

Olympialaiturin jälkeen näemme oikealla kauniin Etelärannan ja matkailijoiden suosiman Kauppatorin. Ei taida olla sattumaa, että turistilinjaksikin tituleeratulla 2- ja 3-linjalla pääsee kiertämään koko kaupungin ympäri?

Yhden raitiovaunulinjan kehittäminen on pitkä työ, jonka aikana kuullaan monien eri alojen asiantuntijoita ja kaupunkilaisten näkemyksiä. Uuden linjan suunnittelussa huomioidaan asukkaiden lisäksi muun muassa väestöennuste, linjan vaikutukset muuhun liikenteeseen, vuorovälit ja liikennöintiaika sekä yhteydet muuhun raideverkkoon.

"Linjastosuunnittelussa paneudutaan sekä kokonaisuuteen että yksityiskohtiin. Tavoitteena on, että linjoilla matkustaminen olisi mahdollisimman monelle helpompaa kuin aiemmin. Tämän vuoksi tärkeimmillä reittiosuuksilla vuorovälejä tihennetään ja yhdenmukaistetaan", kertoo Helsingin seudun liikenteen joukkoliikennesuunnittelija Lauri Räty.

Vuosikymmeniä varsin vakiintuneena pysynyt Helsingin raitiolinjasto uudistuu kaupungin muuttuessa, ja ratikkalinjoja kehitetään palvelemaan kasvavia matkustajamääriä yhä laajemmilta alueilta.

"Tällä hetkellä ei lepäillä laakereilla, vaan valmistelemme uuden linjaston käyttöönottoa sekä suunnittelemme yhdessä kaupungin kanssa pikaraitiotielinjoja Laajasaloon sekä kaupungin poikki kulkevaa Raide-Jokeria. Molempien hankkeiden suunnittelu on käynnissä, ja niistä päätetään seuraavan vuoden aikana. Liikenne alkaisi 2020-luvun aikana", Räty kuvailee jatkoa.

Yhdessä kapeilla kaduilla

Kalle Viljasen mukaan isoin muutos hänen uransa aikana on autojen määrän lisääntyminen. Turvallisuuden kannalta tämä on olennaista, sillä kuskin on huomattava sekä autojen että jalankulkijoiden ennalta-arvaamattomatkin liikkeet.

"Suurimmaksi osaksi me jaamme samat kaistat kapeilla kaduilla, joten kasvun huomaa. Aiemmin myös ajettiin kovempaa. Nyt aikatauluja on järkeistetty, ja esimerkiksi risteysten nopeusrajoitus on 10 kilometriä tunnissa. Ennen niihin saatettiin painaa kolmeakymppiä."

Viljanen ohjaa raitovaunun sujuvasti läpi tiukan kulman kauppakeskus Kampin nurkalla. Tästä matka jatkuu Töölön kautta Eläintarhalle, jossa linjan numero vaihtuu takaisin kolmoseksi.

Kuljettajat ajavat työvuoron aikana useita reittejä, tyypillisenä päivänä kolmea tai neljää. Vaihtelu tietysti virkistää, mutta saattaa joskus myös aiheuttaa vahinkoja reitinvalinnassa.

"Käännyin kerran kolmosella vahingossa ysin reitille. Huomasin sen saman tien, mutta silti liian myöhään. Ei auttanut kuin kuuluttaa matkustajille mokasta. Jatkoin jonkin aikaa matkaa, peruutin ykkösen reitille ja pääsin mutkan kautta takaisin omalleni."

Yhtäkään pysäkkiä Viljaselta ei jäänyt välistä.

Kaupunki tutuksi turistilinjoilla

Turisteille suositellaan usein nähtävyysreitiksi raitiovaunua 2. Se kulkee Olympiaterminaalilta Kauppatorin kautta Kamppiin ja sieltä Töölön kautta Nordenskiöldinkadulle.

Varteenotettavia turistireittejä ovat myös arkkitehtuurireitiksi tituleerattu 4 Katajanokalta Munkkiniemeen Alvar Aallon ateljeen tuntumaan sekä design- ja ruokakierros 6:lla Hietalahdesta Arabianrantaan.

Kantakaupungin keskeisimmät nähtävyydet pääsee näkemään SpåraKoffin kyydissä, joka on ravintolaksi muutettu punainen pubivaunu. Kierroksella voi bongata esimerkiksi Kansallisteatterin, Ateneumin, Kallion kirkon, Linnanmäen, Oopperatalon, Kansallismuseon, Finlandia-talon, Eduskuntatalon, Kolmen sepän patsaan ja Kauppa­torin. S-Etukortilla saa alennusta lipusta.

Spåralla kuljetaan…

…yli 120 raitiovaunulla

…13 linjalla

…lähes 300 pysäkiltä

…noin 50 kilometrin raitiotieverkostossa

…370 kuljettajan voimin.

Tiesitkö?

Tällä hetkellä Helsinki on Suomen ainoa kaupunki, jossa on raitiovaunuja. Vuosikymmenten aikana spårat ovat kuitenkin kulkeneet myös Turussa ja Viipurissa. Tampereella suunnitellaan liikenteen aloittamista.

Lähde: HKL