Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Omenainen possusalaatti

Fork and knife
4 Annosta
Possusalaatin täyteläisen maun salaisuus on raikas uuniomenamajoneesi. Suippokaalista ja suippopaprikasta sekoitettu salaatti saa ruokaisuutta ohrasuurimoista.

Ainekset

1 dl
esikypsennettyjä ohrasuurimoita
500 g
(1 kpl) porsaan sisäfilee
2 rkl
rypsiöljyä
2 tl
srirachakastiketta
3 tl
juoksevaa hunajaa
1 tl
suolaa
1/2 tl
rouhittua mustapippuria
3 kpl
omenaa
100 g
suippokaalia
1 kpl
suippopaprika
180 g
(1 ps) salaattisekoitusta
1/2 dl
pähkinöitä

Uuniomenamajoneesi

1 kpl
sitruuna
1 kpl
valkosipulinkynsi
2 dl
uuniomenalohkoja
2 tl
sinappia
1 dl
rypsiöljyä
1/2 tl
suolaa
1/4 tl
rouhittua mustapippuria

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Säädä uuni 180 asteeseen. Keitä ohrasuurimot pakkauksen ohjeen mukaan. Jäähdytä.

1 dl
esikypsennettyjä ohrasuurimoita
2

Poista kalvot lihan pinnalta. Ruskista filee tilkassa öljyä pannulla. Sekoita 1 rkl rypsiöljyä, sriracha, 2 tl hunajaa, suola ja pippuri. Sivele seos fileen pintaan. Työnnä paistolämpömittari fileen keskelle.

500 g
(1 kpl) porsaan sisäfilee
2 rkl
rypsiöljyä
2 tl
srirachakastiketta
3 tl
juoksevaa hunajaa
1 tl
suolaa
1/2 tl
rouhittua mustapippuria
3

Kuori ja lohko omenat. Sekoita 1 rkl rypsiöljyä ja 1 tl hunajaa. Pyörittele omenalohkot hunajaöljyssä. Laita omenat ja filee uunipellille. Kypsennä uunissa noin 25–30 minuuttia, kunnes paistolämpömittari näyttää 65 astetta. Ota kypsä liha uunista, peitä foliolla ja anna vetäytyä noin 10¬ minuuttia ennen viipalointia. Siirrä omenalohkot lautaselle jäähtymään.

2 dl
uuniomenalohkoja
3 tl
juoksevaa hunajaa
2 rkl
rypsiöljyä
3 kpl
omenaa
4

Suikaloi kaali ja paprika. Sekoita kasvikset, ohra ja salaattisekoitus kulhossa.

100 g
suippokaalia
1 kpl
suippopaprika
180 g
(1 ps) salaattisekoitusta
5

Valmista uuniomenamajoneesi. Purista sitruunan mehu. Kuori ja viipaloi valkosipuli. Laita mehu, valkosipuli, jäähtyneet omenalohkot ja sinappi kannuun. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää öljy ohuena nauhana sekoittimen käydessä. Mausta suolalla ja pippurilla.

1 kpl
sitruuna
1 kpl
valkosipulinkynsi
2 tl
sinappia
1 dl
rypsiöljyä
1/2 tl
suolaa
1/4 tl
rouhittua mustapippuria
2 dl
uuniomenalohkoja
6

Viipaloi possunfilee ja rouhi pähkinät. Lisää ne salaattiin. Tarjoa salaatti uuniomenamajoneesin kanssa.

1/2 dl
pähkinöitä

Vinkki: Salaatti valmistuu nopeasti, jos kypsennät porsaanfileen, ohrasuurimot ja omenat jo edellisenä päivänä.

Miltä maistui?
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvausjärjestelyt:
Henna Siponen
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 9.7.2019
|
Muokattu: 13.8.2021

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

615

2574

40,5 g

4,3 g

28,0 g

14,0 g

5,8 g

30,5 g

2,7 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli