Tiskiallaskeksit ovat yksi amerikkalaisten cookie-pikkuleipien loputtomista variaatioista. Kitchen Sink -keksit maustetaan makeiden sattumien lisäksi myös suolaisilla yllätyksillä, kuten perunalastuilla ja suolatikuilla. (Ja ehkä tarvittiin juuri amerikkalainen keksimään, että keksit voi maustaa grillisipseillä.)
Resepti julkaistiin New York Timesin artikkelissa, joka kertoi lykkäämisleipomisesta (procrastibaking). Lykkäämisleipominen on sijaistoimintaa, jolla vältellään oikeisiin töihin tarttumista.
Leivon harvoin, mutta harrastan kyllä muuta lykkäämiskokkaamista.
Leivon harvoin, mutta harrastan kyllä muuta lykkäämiskokkaamista.
Työskentelen usein kotona avokeittiön äärellä. Joskus tunnen ylivoimaista halua nousta läppärin äärestä ja kurkata, mitä pakastimessa on.
Jos käy hyvä tuuri, siellä on lampaanpotkia tai häränhäntiä. Vihanneslaatikossa on aina terminaalivaiheeseen nahistuneita juureksia. Kaapin takanurkassa jörmittää valurautapata.
Näistä aineksista saa aikaan suuren luokan lykkäämisaterian.
Pilkon vihannekset, ruskistan ja maustan lihat. Sipuleita, savupaprikaa, chiliä. Valkosipulia, selleriä, balsamicoa. Currytahnaa, yrttejä, tomaattimurskaa. Vaikka pitäisi tehdä jotain ihan muuta!
Valmistelun salavihkaisuus, itseltä varastettu aika, tekee kokkaamisesta oudon tyydyttävää. Sitä paitsi lykkäämiskokkaamisella on ihmeellinen ajattelua parantava vaikutus. Kun kovalevy takkuilee, hellanlevy voi yhtäkkiä avata työhön uuden näkökulman.
Läppärini ruutu on aina rasvatahroissa, näppäinten väleissä on juustokuminaa.
Olen kokenut tämän lukuisia kertoja. Siksi läppärini ruutu on aina rasvatahroissa, näppäinten väleissä on juustokuminaa. Jos idea ilmestyy kesken freesaamisen, se on kirjoitettava ylös.
Padan työnnän uuniin mielellään koko päiväksi. Kun työt taas sujuvat, uunista asuntoon leviävä tuoksu muistuttaa miksi me työskentelemme: syödäksemme.
Työn ydintarkoitushan on ruokkia meidät, pitää meidät hengissä. Siksi lykkäämisestä puhuminen on suoranaista vähättelyä.
Eikö itse asiassa työnteko lykkää ruuanlaittoa?
Eikö itse asiassa työnteko lykkää ruuanlaittoa, eikä päinvastoin? Mikä oikeastaan on tärkeämpää kuin ruoka?
Onkohan pakastimessa potkaa?