Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mona Tähtinen leipoo kakkuja rankan työn vastapainoksi

Teksti:
Minna Nevalainen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 11.7.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Mona Tähtinen on itseoppinut leipuri, jonka kakut ovat kuin taideteoksia. Ne kertovat aina tarinan syöjästään.

Kakkutilaus oli haastava, mutta Mona Tähtinen otti sen innokkaasti vastaan. Kakun tuli olla yhtä aikaa ristiäiskakku ja hääkakku. Sen piti olla väritykseltään vaaleanpunainen ja muodoltaan vaahtokarkkimainen.

Tähtinen lähti aluksi etsimään inspiraatiota kukkakaupasta. Sieltä hän löysi vaaleanpunaisen ja roosan sävyisiä ruusuja sekä valkoista harsokukkaa. Illalla kotona, kun Mona oli saanut lapsensa nukkumaan, hän alkoi miettiä, millaisen kakun koristeista saisi. Pian hän piirsi mallin: kaksikerroksisen juhlakakun.

Yön aikana kakku syntyi, ja sen nimeksi tuli Two in One. Kaksi yhdessä.

Kakku sai ylleen vaaleanpunaisen kuorrutteen ja sen päälle vielä valko-suklaakuorrutteen. Kukkia kakkuun tuli kymmeniä. Ne kiersivät kahdessa kerroksessa. Toisella puolella kakkua oli hääparin nimikirjaimet suklaasydämissä ja toisella puolella kaksosten nimikirjaimet.

"Kakuissa tarinallisuus on minulle todella tärkeää. Siksi nimeän jokaisen kakkuni. Luon myös kakkuihin loputtomasti katseltavaa. Toivon, että juhlissa kakku herättää keskustelua ja kiinnostusta."

Vaikka Tähtisen kakut ovat uniikkeja taideteoksia, tärkeintä on maku. Mona tekee kakkuihinsa kaiken itse. Hän valmistaa hillot marjoista ja hedelmistä ja täytteen usein marenki-voikreemistä.

Perinteiset kakut eivät Tähtistä kiinnosta. Ne ovat jo "niin nähtyjä".

"Monet leipovat aina samanlaisia kakkuja. Minä haluan mieluummin erottua joukosta."

Rankan työn vastapaino

Mona Tähtinen alkoi leipoa kakkuja viitisen vuotta sitten, kun hän sai tytön, Myn. Mylle piti järjestää juhlia.

Tähtinen kaipasi myös työlleen vastapainoa. Hän oli työskennellyt jo vuosia lasten ja nuorten parissa, ensin lastensuojelussa ja sitten kouluissa kuraattorina.

"Kaipasin ajoittain rankankin työn rinnalle jotain luovaa ja kepeää tasapainottamaan arkea. Kakkujen kautta löysin tavan yhdistää luovuutta eri tavoin. Niiden kanssa puuhastelu saa minut aina hymyilemään."

Pikkuhiljaa Mona huomasi, että kakkujen teko oli niin kivaa, että hän alkoi viedä niitä jopa työpaikalleen opettajanhuoneeseen. Yksi ensimmäisistä sinne viedyistä kakuista oli nimeltään Bloody Monday. Sen täytteeksi luova leipuri oli keksinyt laittaa veriappelsiineja ja espresso-suklaa-kreemiä.

Työkaverit alkoivat ihmetellä, millä ajalla hän leipoi ja kuinka paljon. Ei mennyt aikaakaan, kun Tähtinen sai ensimmäiset kakkutilauksensa.

Kakut olivat alusta asti erilaisia. Gluteenittomista kakkupohjista hän teki hyvinkin erikoisia luomuksia. Kermakuorrutteen sijaan hän upotti kakut valuviin täytteisiin, strösseleihin ja kukkiin.

"Aloin etsiä kaikkialta tietoa leipomisesta. Nappasin ideoita niin Australian MasterChef-ohjelmasta kuin ruotsalaisesta Leila leipoo -ohjelmasta. Sitten löysin vielä ulkomaiset leivontablogit", Tähtinen kertoo.

Yöllistä aherrusta

Kakkujen teko vie Tähtiseltä koko ajan enemmän aikaa. Tilauksia tulee 3–6 kappaletta viikossa. Enempää Mona ei voisikaan ottaa, sillä kotikeittiön tilat ovat jäämässä pieniksi.

"Nyt jääkaappini on varattu käytännössä kakuille eikä sinne mahdu muuta. Ruokakin haetaan kaupasta niin, että se syödään saman tien."

Mona joutui jo hommaamaan toisen pakastimen marjoille. Pian hänen onkin päätettävä, alkaako hän leipoa kakkuja ammattimaisesti.

"Olisi kiva tehdä tätä päiväsaikaan eikä vain iltaisin ja öisin. Olen jäämässä virkavapaalle elokuusta vuoden loppuun. Virkavapaan aikana ehdin tutkiskella, saisiko kakuista leivän pöytään."

Vaikka Monalla ei ole leipurin koulutusta, hän on päässyt pitkälle. Se on vaatinut kuitenkin satoja työtunteja sekä kymmeniä epäonnistuneita kakkupohjia ja makukokeiluja. Tähtinen on opetellut niin suklaan temperointia kuin täydellisen marenkitaikinan tekoa.

"Monesti olen joutunut tekemään kakkupohjan kolmeen kertaan, jotta se on onnistunut. Mutta olen valmis muokkaamaan reseptiä niin kauan, että se onnistuu täydellisesti."

Alan koulutus olisi auttanut omaksumaan teknisiä taitoja nopeammin, mutta samalla se olisi voinut kahlita ja luoda työskentelyyn turhia rajoja.

"Nautin siitä, että saan olla luova omalla tavallani ja toteuttaa hullujakin ideoita."

Trendipuuha uudeksi ammatiksi?

Leipominen on erittäin trendikästä. Silti vain harva leivontabloggaaja on onnistunut tekemään harrastuksesta itselleen ammatin.

Tuleva virkavapaa näyttää, onko Mona Tähtisen haaveesta tullut totta siinä määrin, että hän voisi työllistää itsensä leipomalla.

"On ihanaa, kun saa toteuttaa unelmaansa. Se tuo elämääni paljon tasapainoa ja onnellisuutta. On myös kivaa olla kiireinen sellaisen asian kanssa, josta nauttii."

Silti Mona on epävarma hetkittäin.

"Joka kerta, kun saan kakun valmiiksi, epäilen, oliko se sittenkään asiakkaan toiveiden mukainen. Ja kehtaanko pyytää siitä rahaa? Mutta sitten, kun asiakas sanoo, että 'kakku on juuri minun näköiseni', olen onnellinen. Kakku ja sen tarina ovat tavoittaneet hänet."

Jokaisen kakun jälkeen ammatillinen itsevarmuus kasvaa.

"Lastensuojelussa oli yksi kouluttaja, joka sanoi, ettei nuorille saa koskaan sanoa, että et pysty. Se jäi mieleeni. Nyt pyrin elämään sen mukaisesti."

Tähtisen motoksi on tullut Muumipapan sanonta: "Kun suunta on oikea, täytyy vain jatkaa matkaa."

Ja sitä Mona todella haluaa. Hän haaveilee perustavansa vielä jonain päivänä kahvilan, jossa hän voisi yhdistää molemmat työnsä. Hän työllistäisi nuoria kahvilaan ja myisi siellä kakkujaan. Pinterest-verkkopalveluun hän on jo kerännyt haaveeseensa liittyviä kuvia.

"Kahvilassa olisi DJ soittamassa musiikkia, ja se olisi rento olohuonemainen tila. Ja kakkuni, ne olisivat siellä tietysti keskiössä."

Opi koristelemaan kakku erivärisin vaahtokarkkikukkasin ja suklaaprezelein. Kakunkoristelijataituri Mona Tähtinen neuvoo videolla, kuinka tutut raaka-aineet muuttuvat helpoilla vinkeillä mielikuvituksellisiksi kakunkoristeiksi.