Alepa 40 vuotta – näistä asioista tunnemme ketterän korttelikaupan - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Alepa 40 vuotta – näistä asioista tunnemme ketterän korttelikaupan

40-vuotias Alepa uudistuu jatkuvasti.

Alepa on aina halunnut olla lähellä ja tarjota tarkasti valikoituja, laadukkaita tuotteita. Paljon on muuttunut vuosien aikana, mutta perusperiaate on edelleen sama.

Jaa Somessa
Teksti
Leena Lukkari
Kuvat
SOK, Maija Astikainen, SOK, Maija Astikainen

40 000 korttelitoivetta

Kolme vuotta sitten Alepan teettämästä tutkimuksesta paljastui hälyttävä tieto: asiakkaat kokivat Alepat kasvottomiksi ketjukaupoiksi, joissa yksittäisen asiakkaan toiveet eivät tule kuulluiksi. Epäkohta haluttiin korjata heti, ja siten sai alkunsa Korttelitoiveet-palvelu.

Myyjät ottavat vastaan asiakkaiden toiveita ja niitä voi esittää myös netissä osoitteessa alepakorttelitoive.fi. Jos toivetuotteella katsotaan olevan tarpeeksi menekkiä, se otetaan valikoimiin.

Peräti 70 prosenttia toiveista on voitu toteuttaa.

Peräti 70 prosenttia toiveista on voitu toteuttaa. Näin onnellisesti kävi muun muassa erään eläkeläisrouvan toiveelle saada omaan Alepaan kuulokojeen paristoja. Viime vuonna 40 000 asiakkaan toive toteutui.

> Lue myös: Alepat muuttuvat naapurustonsa näköiseksi

Nuorissa on tulevaisuus

Yli puolet Alepan työntekijöistä on alle 30-vuotiaita, siksi Alepalle on erityisen tärkeää olla mukana nuorten elämässä myös muuten kuin työllistäjänä.

Yli puolet Alepan työntekijöistä on alle 30-vuotiaita.

Kymmenen Helsingissä sijaitsevaa nuorisotilaa saa hakea Alepa-kaupoista ilmaiseksi viimeistä käyttöpäivää lähestyviä tuotteita, joista nuoret voivat kokata yhdessä ruokaa. Näin ruokaa ei päädy hävitettäväksi ja nuoret oppivat ruoanlaittoa.

> Lue myös: Helsingin nuoret kokkaavat Alepan hävikkiruokaa

Alepa on mukana myös Yrityskylä-toiminnassa, joka tutustuttaa nuoria työelämään työmaailmaa imitoivassa tilassa, jossa nuoret voivat valita itselleen ammatin ja kokeilla siinä työskentelyä.

Päivän päätteeksi he saavat palkan virtuaalisessa valuutassa, jolla he voivat asioida Yrityskylän omassa kaupassa. Alepa lahjoittaa kaupassa myytävät tuotteet. Alepan myymäläpäällikön ja myyjän ammatit ovat nuorten Yrityskylän suosituimpia kokeiltavia ammatteja.

Rohkea edelläkävijä

Alepa oli ensimmäinen ruokakauppaketju, joka laajensi joidenkin liikkeidensä aukioloajan ympärivuorokautisiksi.

Alepa oli myös ensimmäisenä kehittämässä Kauppakassi-palvelua, jossa ostokset tehdään netissä ja kauppa toimittaa ruokatarvikkeet suoraan kotiovelle.

Terveellistä välipalaa

Alepa haluaa jatkossakin olla mukana piristämässä kaupunkikuvaa ja kokeilemassa uusia juttuja. Alepassa seurataan tarkasti suomalaisten ruokailutottumusten muutosta.

Ruokailuun ei enää käytetä samalla tavalla aikaa ja syöminen ”välipalaistuu”. Kaupasta halutaan napata ohimennessä jotain, mutta välipalaksi ei kelpaa mikä tahansa lihapiirakka, vaan helppouden lisäksi vaaditaan terveellisyyttä. Tämä on Alepalle mieluinen haaste, johon etsitään uusia, raikkaita ratkaisuja.

> Lue myös: Jätesäkeittäin pulloja ja suklaapatukka – mitä kaupassa oikein tapahtuu yöllä?

Kestokassilla ostoksille

Korkeintaan 40 muovikassia vuodessa, sen enempää ei kuluttajan pitäisi tulevaisuudessa ostella – näin on EU:ssa yhdessä sovittu. Alepat ovat mukana tavoitteen toteuttamisessa tarjoamalla asiakkaille kestokasseja ja biopusseja, niin kassalla kuin hedelmä- ja vihannesosastollakin.

S-kanavan Omat ostot -palvelusta on jokaisen S-ryhmän asiakkaan helppoa seurata, kuinka monta muovipussia on ostanut viimeisen vuoden aikana. > Tästä pääset Omat Ostot -palveluun.

> Lue myös: Omat ostot -palvelu kertoo, mitä oikeasti ostat kaupasta – ylläty totuudesta!

Kontillinen tuttuja tuotteita

Alepan sisäisessä palaverissa joku heitti ilmoille idean, että ”tehdään merikontista liikuteltava pikkukauppa”. Kontti-ideaa ei jätetty nostokurjen nokkaan keikkumaan vaan siihen tartuttiin.

Joku heitti idean: ”Tehdään merikontista liikuteltava pikkukauppa."

Nyt kontti-kauppa palvelee festivaalikansaa: se on nähty esimerkiksi Tuska-festivaaleilla ja Tikkurila-festivaaleilla. Kontti tuo massatapahtumaan kotoisaa tunnelmaa tuttuine kolmioleipineen ja virvoitusjuomineen.

> Lue myös: Samuli on festareiden muonamies

Kolmoskassan Hemuli

Kun kaikki Alepat saivat muutama vuotta sitten liiketiloihinsa uuden ilmeen, sai silloinen palvelupäällikkö idean tuoda piristystä myös henkilökunnan taukotiloihin. Jokaiselle työntekijälle päätettiin hankkia oma Muumi-muki. Arabian mukisarjasta valittiin 10 erilaista mukia.

Näistä jokainen työntekijä sai valita sen, joka tuntui omimmalta, olipa se sitten rohkea Pikku-Myy, tunteellinen Niiskuneiti tai filosofinen Nuuskamuikkunen. Henkilökuntaa myös rohkaistiin tuomaan oma persoona esiin asiakaspalvelussa.

> Lue myös: Tiedätkö, mistä Alepa-nimi tulee? Entinen toimitusjohtaja Jussi Pajunen kertoo

Lentokentän halvin vesipullo

Kahdeksan vuotta sitten Helsinki-Vantaan lentoasemalle avattiin ensimmäinen ruokakauppa, joka oli Alepa.

Kauppa poikkesi radikaalilla tavalla kaikista muista lentokentän liikkeistä siinä, ettei sen tuotteisiin laitettu lentokenttälisää. Vesipullon sai ja saa yhä edelleen samaan hintaan kuin mistä tahansa Alepasta.

Vesipullon saa samaan hintaan kuin mistä tahansa Alepasta.

Kaupan erityisyys on Suomeen ihastuneita turisteja palveleva matkamuistojen ja Muumi-tuotteiden hylly.

> Lue myös: Lentokentän Alepa pakkaa suklaata banaanilaatikoihin "Karkkimyyntimme on älytöntä"

Ajetaan me Alepa-fillarilla

Vuonna 2016 Alepa lähti sponsoroimaan HSL:n kaupunkipyöriä ja pian kaupunkilaiset alkoivat nimittää keltaisia pyöriä Alepa-fillareiksi. Kaupunkipyörät sopivat hyvin Alepan urbaaniin imagoon kauppana, jonka löydät aina pyöräilymatkan päästä ellet lähempää. Viime keväänä Espoo saatiin mukaan pyöräverkostoon.

Pyöriä pidetään helppokäyttöisinä, ja kaupunkilaiset ovat kehuneet, että niillä on hyvä ajaa. Sponsoroimalla kaupunkipyöriä Alepa on mukana vähentämässä muuta liikennettä ja kohentamassa kansalaisten kuntoa. Alepa on saanut satsauksestaan Vuoden sponsorointiteko 2018 -palkinnon.

> Lue myös: Alepa-fillareilla poljettiin yli 3 miljoonaa matkaa – kilometreissä 160 kertaa maailman ympäri

3 miljoonaa matkaa kauden 2018 aikana:

48 500 koko kaudeksi rekisteröitynyttä käyttäjää, päiväkäyttäjiä noin 15 000.

6 000 000 miljoonaa poljettua kilometriä, mikä on yhtä pitkä matka kuin 150 kertaa maailman ympäri (yksi kierros 40 000 km).

254 asemaa

2550 pyörää

Keskimäärin 9 matkaa tehtiin Helsingissä jokaisella pyörällä joka päivä. (Muualla maailmassa kaupunkipyörillä tehdään keskimäärin 4 matkaa päivässä.)

17 % käyttäjistä kertoo korvanneensa pyörällä auton käyttöä.

Vuonna 2019 otetaan käyttöön 88 uutta asemaa ja 880 uutta pyörää.

1. huhtikuuta 2019 fillarikausi starttaa taas!

Alepa numeroina

  • 113 Alepaa (31.1.2019) Uusimmat: 31.1. Alepa Selloon, 14.2. Mellunmäkeen ja 28.2. Kannelmäkeen

  • 611 neliömetriä on pinta-alaltaan Suomen suurin Alepa Ahjo Keravalla

  • 94 neliömetriä on pinta-alaltaan Suomen pienin Alepa Lehtisaari

  • 1094 työntekijää

  • 53% työntekijöistä on alle 30-vuotiaita

  • 32 vuotta on Alepan työntekijöiden keski-ikä

  • 500 tuotetta oli Alepoiden tuotteiden määrä liikkeen alkuaikoina.

  • Nyt myytäviä tuotteita on parhaimmillaan 6 500.

Lue myös

Julkaistu: 28.1.2019
Muokattu: 15.5.2019
Jaa Somessa