Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Samuli Vikki, kontti-vastaava, Alepa-ketju

Festareiden muonamies

Teksti:
Marko Eriksson
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 18.6.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Liikkuvan Alepa-kontin vastaava nauttii työn ohessa festaritunnelmasta.

"Alepa-kontti on kaksitoista metriä pitkä ja pari metriä leveä Alepan liikkuva myymälä. Se on kiertänyt pääkaupunkiseudun festivaaleja yli 10 vuoden ajan. Tehtäväni on pitää huolta, että Alepa-kontti on asiakkaiden palveluksessa kaikkiaan kuudessa tapahtumassa tänä kesänä.

Konttimme on kuin kauppa-auto ilman pyöriä. Pienen myymälän tuotevalikoimaan kuuluu parisataa erilaista tuotetta, kuten juomia, makeisia, jäätelöä ja pientä purtavaa. Vaikka tapahtumissa tarjoillaankin alkoholijuomia, Alepa-kontissa ei myydä mehua väkevämpää. Tupakkaa kuitenkin myydään.

Olen ensimmäistä kesää konttivastaavana. En ole koskaan aikaisemmin ollut tällaisessa mukana, mutta kun tehtävää tarjottiin, kiinnostuin oitis.

Ennen festareita suunnittelen kontin tuotevalikoiman, järjestän tuotteiden keräilyn ja sovin kuljetukset. Varsinaisella festaripaikalla kontti viritetään iskuun tapahtuma-aamuna. Tuotteet puretaan tavarakuormasta sisään, asetetaan hintalaput ja laitetaan kassat paikoilleen. Asiakkaita tulee heti porttien avauduttua ja tietenkin pitkin tapahtumapäivää. Tyhjeneviä hyllyjä päästään täyttämään esiintyjien ollessa lavalla.

Työpäivät kontin parissa voivat venyä 14-tuntisiksi. Välillä kuitenkin on hiljaisempaa. Silloin ehtii itsekin käydä nauttimassa festaritunnelmasta."

Juttusarjassa kerrotaan S-ryhmän ja bonusyhteistyökumppaneiden ammattilaisten tarinoita.

Lisää aiheesta