Mikä saa runoilijan valitsemaan runojensa näyttämöksi niinkin arkisen estradin kuin lähikaupan?
”Alepa on puheissani ja ajatuksissani jatkuvasti, milloin olen juuri menossa sinne ostamaan unohtunutta kahvia tai kauramaitoa kahviin tai milloin olen juuri tulossa sieltä, tai mietin mitä pitää muistaa ostaa ensi kerralla,” kertoo Anna Kalström.
Alepala, myyttinen paikka, jossa arki ja mytologia kohtaavat.
Hän halusi kirjoittaa runoteoksen maailman synnystä. Häntä kiinnosti tarkastella kalevalaista myyttiä, jossa maailma saa alkunsa sotkan munista. Alepasta ja munista muovautui yhdessä Alepala, myyttinen paikka, jossa arki ja mytologia kohtaavat.
”Runoteoksessa maailma saa alkunsa Alepasta varastetusta munasta, ” Karlström nauraa. Tätä teosta ei näemmä tarvitse ottaa vakavasti.
Taustatyönään Karlström teki tutkimusretkiä lähi-Alepaan.
Taustatyönään Karlström teki tutkimusretkiä lähi-Alepaan. Ensin hän suunnitteli valokuvaavansa hyllyjä, jotta voisi tutkia kuvia rauhassa kotona, mutta sitten ujous iski.
”Aloin miettiä, että mitä ihmiset ajattelevat minusta kännykkäkamerani kanssa ja laitoin sen pois”.
Lopulta ei tarvittu digitaalisia kuvia, kun kuvat hyllyväleistä purkkirivistöineen alkoivat nousta runoilijan mieleen ihan itsestään.
”Runoudelleni on tyypillistä, että haluan kertoa tutun ja arkisen kautta jostain suuremmasta. Yhdistän jotakin pientä ja konkreettista johonkin suureen ja abstraktiin.”
Karlström havainnoi meille tuttuja asioita uudesta näkökulmasta – ja näin arkinen käynti Alepassa avaa eteemme aivan uuden maailman.
Saatamme hakea kaupasta jopa sisältöä elämäämme.
Kauppa on paikka, josta haemme muutakin kuin hunajamarinoituja kanasuikaleita. Saatamme hakea kaupasta jopa sisältöä elämäämme, eläviä ihmiskontakteja – jännitystä!
Mutta löydämmekö etsimäämme, runoteos kysyy.
”Alepahan on kuin paratiisi”, Karlström kuvailee, siellä on kaikkea. Siellä tuoreet vesimelonit, viinirypäleet, appelsiinit ja mansikat ovat aina terhakkaana rivissä odottamassa poimijaansa.
Kolmen hengen taloudessaan Karlström on kuitenkin havahtunut siihen, miten paljon muovijätettä pienikin perhe saa lyhyessä ajassa aikaan. Näin runoista tuli myös kriittisiä aikamme paisuvaa kulutusta kohtaan.
”Siitä ahdistuksesta runoihin tuli muovipussien kahinaa.”
