Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Erik Bruun antoi tuulivoimalle oikeat siivet

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 20.1.2017
|
Muokattu: 1.4.2022
Graafikkolegenda Erik Bruun, 90, suunnitteli S-ryhmälle kolme julistetta tuulivoimaan käyttöön siirtymisestä.

Erik Bruun muistetaan esimerkiksi värikkään Jaffa-mainoksen tekijänä. S-ryhmän julisteissa tuulimyllyn lavat on korvattu muuttohaukan, kalatiiran ja käpytikan sulilla.

"Tämä oli aivan suuremmoinen projekti, sillä kyseessä on ekologinen aihe", Bruun kertoo kodissaan Suomenlinnassa.

Luonto ja erityisesti linnut ovat Bruunille tärkietä. Hän oppi tarkkailemaan siivekkäitä jo lapsena Karjalankannaksen Äyräpäänjärvellä. Bruun teki julisteista ensin pienet luonnokset lyijykynällä. Hän kokeili muutamaa ideaa ennen kuin näki unta tuulimyllyn sulista.

"Ajattelin, että kaikki ovat jo nähneet kuvan tavallisesta tuulimyllystä. Suunnittelussa pitää aina olla vähän leikkiä mukana."