Monet nuoret arvostaisivat pikapalautetta töissä | Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Jonna Eerola (vas.), 23, kannustaa Launeen Prismassa uusia kollegoitaan ottamaan rohkeasti kantaa ja kertomaan myös huolistaan. Vierellä työkaveri Inka Rekola, 21.

Jonna Eerola (vas.), 23, kannustaa Launeen Prismassa uusia kollegoitaan ottamaan rohkeasti kantaa ja kertomaan myös huolistaan. Vierellä työkaveri Inka Rekola, 21.

Monet nuoret arvostaisivat pikapalautetta töissä

Teksti:
Kaisa Viitanen
Kuvat:
Lauri Rotko
Julkaistu: 1.10.2018
Muokattu: 31.8.2020
On ihan tavallista, että uusi työpaikka jännittää. Kannattaa silti olla rohkea ja avata suunsa, kannustaa Prisman myyjä Jonna Eerola Lahdesta.

"Muistan hyvin ensimmäisen työpäiväni täällä Launeen Prisman kassaosastolla. Olin tuore ylioppilas ja jännitin isoa kauppaa. Muutaman päivän kuluttua vähän helpotti, kun esimieheni kysyi, miltä minusta töissä tuntuu.

Neljä vuotta on nyt kulunut, olen valmistunut tradenomiksi ja kehitän myyjän työn ohessa S-ryhmän Nuori mieli työssä -hankkeessa keinoja, joilla nuoret työntekijät viihtyisivät työpaikalla paremmin.

S-ryhmän 40 000 työntekijästä peräti neljännes eli 10 000 ihmistä on alle 25-vuotiaita.

Kyse ei nimittäin ole ihan pienestä porukasta. S-ryhmän 40 000 työntekijästä peräti neljännes eli 10 000 ihmistä on alle 25-vuotiaita. Sen päälle meillä on vielä paljon kesätyöntekijöitä ja kausiapulaisia.

Nuorillekin on tärkeää, että työ joustaa opintojen ja vapaa-ajan mukaan.

Työterveyslaitoksen uusi selvitys paljasti, että työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen ei askarruta ainoastaan perheellisiä työntekijöitä. Nuorillekin on tärkeää, että työ joustaa opintojen ja vapaa-ajan mukaan.

Toisaalta nuoret kaipaavat kannustavaa johtamista. Moni nuori on tottunut sosiaalisessa mediassa tykkäyksiin ja arvostaisi pikapalautetta töissäkin.

Me täällä Hämeessä suunnittelemme juuri työterveyden chattia, jonne nuori työntekijä voisi ottaa yhteyttä huoltensa kanssa anonyymisti.

Kukapa ei joskus olisi alakuloinen? Mutta jos nuori ei töissä uskalla avautua esimiehelleen mieltä vaivaavista asioista, tilanne voi pahentua. Jos huolet johtuvat työkavereista tai asiakastilanteista, puhuminen on erityisen tärkeää. Kyllä yksityisasioistakin kannattaa kertoa."

S-ryhmän Paras paikka elää -ohjelma sisältää sata tekoa Suomen hyväksi. Yksi niistä on Nuori Mieli Työssä -hanke, jonka keskiössä ovat alle 25-vuotiaat nuoret. Kolmivuotinen yhteistyöhanke tuottaa tietoa ja työkaluja nuorten työkykyisyyden ja työelämään kiinnittymisen tukemiseksi.

Lue myös: