Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Heidi Häkkinen (vas.) on vakiovieras kollektiivisella iltapalalla. Paikalla on usein myös Kohtauksen monitoiminainen Satu Lekola.

Yhteinen iltapala toi uusia ystäviä

Teksti:
Petra Sneck
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 15.3.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
28-vuotias Heidi Häkkinen muutti yksin Helsinkiin muutaman vuosi sitten. Kaupunkiolohuone Kohtauksessa hän voinut nauttia iltapalaa yhdessä muiden kanssa.

"Uusiin ihmisiin ei ole kovin helppoa tutustua. Muutin Helsinkiin viisi vuotta sitten ja huomasin, että esimerkiksi baareissa ihmiset ovat helposti omissa porukoissa. Kollektiivisella iltapalalla on toisin. Toisilleen tuntemattomat ihmiset puhuvat yhdessä katetun pöydän ääressä työllistymisestä, politiikasta tai vaikka MacGyverista.

Kuulin Kaupunkiolohuone Kohtauksesta ja keskiviikkoisin järjestettävästä iltapalasta tuttavaltani. Pelaamme täällä lautapelejä, teemme ruokaa ja kokeilemme uusia juttuja leikkimielellä. Harrastin pitkään tankotanssia, ja minulta kysyttiin, haluaisinko vetää pari kokeiluiltaa. Se oli mahtavaa. En ollut koskaan ennen opettanut muita.

Tällaiselle toiminnalle on tarvetta. Puolitutuille on usein helppo puhua henkilökohtaisistakin asioista. Osallistuminen vähentää yksinäisiä iltoja."

Heidi Häkkinen, 28

Helsingin Vallilassa toimiva Kohtaus on 18–30-vuotiaille kaupunkilaisille suunnattu yhteisöllinen olohuone. Kohtauksessa järjestetään lähes joka päivä ohjelmaa pihapeleistä sinkkuiltamiin. Lue lisää www.kohtaus.info.

Tutustumme palstalla arjen hyviin tekoihin. Kuuluuko lähipiiriisi aktiivisia ihmisiä, jotka ilahduttavat muiden elämää pyyteettömällä toiminnallaan? Lähetä juttuehdotuksesi osoitteeseen yhteishyva.toimitus@sok.fi.