”Olin virallisesti eilen ensimmäistä päivää eläkkeellä, mutta tänään on ensimmäinen päivä, että ei oikeasti ollut kalenterissa mitään. Aamulla oli pää kuin mehiläispesä: tuntui, että pitää tehdä jotain, mutta ei oikein tiennyt mitä.
Olin 30 vuotta samassa työpaikassa työturva-alalla. Myin kaikkea työsuojaukseen liittyvää, viimeksi pitkin Itä-Suomea. Olen tottunut olemaan koko ajan tien päällä – yleensä viikossa oli yksi tai korkeintaan kaksi päivää konttorilla.
Se oli kivaa hommaa. Ihmiset vaihtuivat ja maisemat vaihtuivat. Moni vielä töihin jäänyt on sanonut, että onnea ja ihanaa, ja että he ovat kateellisia. Minulle tämä ei ole ollut mikään haave. Kyllähän minä tietysti tiesin, että eläkepäivät tulevat, mutta lopulta se kävi niin nopeasti. Viikon varoitusajalla tulikin polvileikkaus.
”Kyllähän minä tietysti tiesin, että eläkepäivät tulevat, mutta lopulta se kävi niin nopeasti.”
Ja tuntui kauhean pahalta, kun haki eläkkeelle, ja siellä luki että ’vanhuuseläke’! Mutta kyllähän tästä kaikkea kivaakin puolta löytyy. Mitähän nyt sitten aion? En tiedä. Ainakin on puput – niille pitää hakea ruokaa. Ja onhan anoppi ja vanha äiti ja tietenkin lapsenlapset…
Kaikkia ihania kursseja ja luentoja on, mihin voisi osallistua. Tykkään esimerkiksi pajutöistä, ja yhteiskunnalliset asiat ovat hirmuisen mielenkiintoisia. Ja kielet ovat aina kiehtovia. Mutta siirrän sen kaiken ensi vuoteen, koska loppuvuosi menee nyt jalan kuntouttamisessa. Ulkomaan matkojakaan ei ole suunnitelmissa ennen kesää.
On tämä ihan jännä vaihe. Olen saanut aiemmin eläkkeelle jääneiltä työkavereiltani tekstiviestillä ohjeita, miten eläkkeellä pitää toimia. Hesari pitää kuulemma lukea sängyssä hitaasti, sitä ennen ei saa nousta. Pukeutua ei saa ennen kymmentä aamulla. Sitä ohjetta noudatin tänään, ja meni vähän ylikin!”
Kahvilla
Mervi Heinonen, 65, Tuusula
- Kahvin juon: Ei kahvia, vaan teetä.
- Kahvin kanssa: Lounas noutopöydästä.
- Pöydässä: Tällä kertaa ei muuta, useimmiten lapsenlapset.
