Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Katariina Vesterinen, Rostenin Leipomo

Karjalaishenkinen Rostis näki päivänvalon Katariinan kotikeittiössä – ”Kaikki ainekset uudeksi perinneherkuksi”

Teksti:
Pirjo Latva-Mantila
Kuvat:
Katariina Vesterisen kotialbumi
Julkaistu: 29.6.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Musiikintekijä tietää, kun biisi alkaa kuulostaa hitiltä. Leipomo Rostenin tuotekehittäjänä työskentelevälle Katariinalle kävi samoin: hän teki kotikeittiössään kokeiluja toisen perään, kunnes tajusi, että tässä se on – hitti ja menestysresepti!

Ravintola-alalla ja keittiömestarina työskennellyt Katariina Vesterinen aloitti Rostenilla tuotekehittäjänä viime syksynä ja sai tehtäväkseen kehittää paistopistetuotteen, uuden suolaisen piirakan.

”Johtoryhmä ehdotti, että tuote voisi olla empanadas-tyyppinen piirakka, jollaista ei täällä vielä ole. Kaikenlaisia ideoita heiteltiin ilmaan, ja tuli pyyntöä, että tulevassa tuotteessa käytettäisiin ruista. Otin ohjeet, eväät ja toivomukset kotiin ja ryhdyin kokeilemaan kaikenlaisia erilaisia taikinoita ja versioita.”

Pajatso tyhjeni, kun Vesterinen testasi, miten perinteiset, suomalaisille rakkaat ainekset toimisivat ruistaikinakuoren sisässä.

”Keitin riisipuuron ja tein munavoin piirakan sisään. Sen jälkeen tuli semmoinen olo, että vitsit, tämä on tosi hyvänmakuinen ja onnistunut. Soitin innoissani äidille ja siskolle.”

Tampereella asuva Vesterinen pakkasi pasteijat autoonsa ja ajeli Turkuun Leipomo Rostenille esittelemään uunituoreita leivonnaisia, jotka saivat heti innostuneen vastaanoton. Uusia tuotantolinjoja alettiin suunnitella saman tien.

Pettämätön yhdistelmä

Kaikki tietävät, että karjalanpiirakka munavoilla on pettämätön yhdistelmä. Paistopisteiltä kuitenkin puuttuu munavoi.

”Tässä se on valmiina, ja täytettä on runsaasti. Kuori on ohut ja rukiinen, toisin kuin suurimmassa osassa paistopisteiden pasteijoista.”

Tuotteen työnimeksi tuli aluksi Finpanadas, espanjalaista serkkuaan mukaillen, mutta Suomalainen Menestysresepti -kilpailun edetessä nimi vaihtui suomalaisen suuhun paremmin sointuvaksi Rostikseksi. Puolikuun muotoisen, rustiikkisen, kotitekoista pasteijaa muistuttavan uuden suomalaisherkun juuret ovat Karjalassa, josta ammennetaan myös tulevat makuvariantit. Tuote on saanut vaikutteita paitsi karjalanpiirakasta, myös sultsinasta.

Vesterisen, samoin kuin Rostenin markkinointijohtaja Veera Meltovaaran isoäidit ovat karjalaisia.

”Tämä on ollut meidän yhteinen projekti. Meillä molemmilla on halu edistää ja ylläpitää suomalaista ruokakulttuuria. Oma Bertta-mammani oli kova leipomaan piirakoita. Hän on ollut monesti mielessä, kun olen pulikoinut näitä.”

Opettavainen kokemus

Vesterinen on varma, että uusi tuote iskee kiireiseen nykymeininkiin ja että sillä on kaikki edellytykset tulla uudeksi perinneherkuksi.

”Tämä on helppo napata paistopisteestä mukaan autoon, tai ihan mihin tilanteeseen vaan. Tuote on helposti lähestyttävä, ja sopii suomalaiseen makuun vauvasta vaariin.”

Hän on ylpeä ja kiitollinen ensimmäisestä, uuden työnsä hedelmästä.

”Kokemus on ollut opettavainen ja aivan uudenlainen. On kiinnostavaa nähdä, miten paljon työtä ja monen eri alueen osaamista vaaditaan ennen kuin tuote on valmis myyntiin.”

Lue lisää aiheesta Suomalainen Menestysresepti