Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Laumasuojan jakso 5. Mistä tietää, että nuoren paha olo ei ole vain murrosiän myllerrystä? Kuuntele jakso!

Koostaja:
Yhteishyvä
Kuvat:
Yhteishyvä
Julkaistu: 11.11.2021
|
Muokattu: 16.11.2021
Miksi ahdistus ja masennus yleistyvät nuorten keskuudessa? Nuoret asiantuntijat Sohvi ja Onni pohtivat, millaista apua nuoret kaipaisivat mielenterveyden haasteisiin. Lääkäri Miila Halonen-Saari kertoo, mistä tunnistaa, että paha olo kertoo mielenterveyden häiriöstä, eikä teini-ikään liittyvästä normaalista angstista. Lopuksi räntätään: on Vilin vuoro ottaa kantaa siihen, mikä aikuisten maailmassa mättää.

16-vuotias Vili ränttää:

“Me nuoret ei olla mikään yhtenäinen ryhmä, mikään iso kasa kapisia teinejä, jotka kulkee kaupungilla vandalisoimassa. Tuntuu, että meidän mielipidekin jää kuulematta siksi, että me ollaan nuoria, jotka hakee kapinoinnillaan vain huomiota.

Paljon puhuttiin, että koronaa ei saada taltutettua, koska teinit roikkuvat koko ajan jossakin. Ei ymmärretty ollenkaan sitä, ettei mielenterveys kestä, että ollaan vain kotona yksin.”

Kuuntele Laumasuoja-srjan viides jakso tästä!

Kuuntele kaikki jaksot ja lue lisää!