Mihin olenkaan lähtenyt, mietin Yhdysvaltain kansalaisuuden saatuani

Manhattanilaisen pilvenpiirtäjän odotushuoneeseen on kerääntynyt hermostuneita ihmisiä eri taustoista. Katosta roikkuu kahdenlaisia punasinisiä viirejä, toisissa on valkoisia tähtiä, toisissa raitoja.

On lokakuun alku, ja minä olen yksi hermostuneista odottajista. Odotamme kansalaisuusseremonian alkua.

Istun eturivissä, virkailija astuu eteemme ja onnittelee. Hän muistuttaa, että seremonian jälkeen saamme äänestää ja ulkomaille matkustaessa tarvitsemme amerikkalaisen passin.

Nostamme oikeat kätemme ylös. Virkailija aloittaa, ja meidän tehtävämme on toistaa perässä: Täten vannon luopuvani uskollisuudesta muihin maihin…

Alan mumista, koska en tietenkään aio luopua Suomen kansalaisuudestani! Virkavalassa luvataan myös kantaa aseita Yhdysvaltain puolesta, ja ajattelen, että luoja mihin olen lähtenyt.

So help me God (Jumala minua auttakoon), sanomme lopuksi, ja kaikki taputtavat.

Saamme ison kirjekuoren, jossa lukee: "Viesti Joe Bidenilta." Sisällä on onnittelukirje Valkoisesta talosta, kansalaisuustodistus, perustuslaki ja pieni muovinen Amerikan lippu.

Hetki tuntuu yllättävän suurelta.

Amerikan kansalaisuus ei ollut koskaan haaveeni, mutta sen jälkeen kun minusta tuli vanhempi, olen ajatellut, että kaikilla perheenjäsenillä kannattaisi olla edes yksi sama kansalaisuus.

Puolisoni Shoshi on amerikkalainen, ja koska synnytin tyttäremme Alman New Yorkissa, Alma on sekä Yhdysvaltain että Suomen kansalainen.

Nyt minäkin.

Mietin, kuinka uusi kansalaisuus vaikuttaa elämääni. Äänestysoikeuden saaminen tuntui erityisen hienolta tärkeiden presidentinvaalien alla. Olen raportoinut Yhdysvaltain politiikasta ja vaaleista yli kymmenen vuoden ajan, mutta koskaan en ole itse päässyt täällä äänestämään.

Kansalaisuuteen kuuluu etujen lisäksi velvollisuuksia. Minut saatetaan kutsua valamiehistöön milloin tahansa, ja joskus oikeuskäsittelyt saattavat kestää viikkoja.

Suomalaisena Yhdysvalloissa asumisessa huolettaa eniten kallis ja epätasa-arvoinen terveydenhuolto ja koulutus. Mietin, että stressaavatko epäkohdat nyt kansalaisena voimakkaammin vai olenko vain oikeutettu valittamaan enemmän?

Astun ulos pilvenpiirtäjästä ja näen passikuvapaikan. Käyn ottamassa kuvan valmiiksi, sillä mummini on puhunut joulunvietosta viime joulusta saakka.

Kymmenen Yhdysvaltain asuinvuoteni ajan olen yrittänyt pitää huolen, että matkustan Suomeen joka joulu ja kesä, enkä halua uuden kansalaisuuteni muuttavan sitä.

Kotiin tullessani Alma juoksee luokseni.

Äiti, äiti, mennään lentokoneeseen, hän sanoo ja nappaa kädestäni pienen Amerikan lipun.

Minne me olemme matkalla, kysyn, kun istun leikkikoneeseen.

Suomeen mummulaan, Alma vastaa ja laittaa turvavyön kiinni.