Maksan päivähoidosta 2000 euroa kuussa, mutta silti joudun itsekin rehkimään

Meidät oli kutsuttu juhlimaan tyttäremme Alman 2-vuotissyntymäpäivää hänen päiväkotiinsa. Muut lapset istutettiin Alman ympärille. Hän hyppi keskellä onnessaan ja nautti, kun hänelle laulettiin.

Leikkien jälkeen oli lounaan vuoro. Lounas piti syödä ennen Alman syntymäpäiväkakkua ja päiväunia.

En arvannut, että siitä tulisi yksi elämäni mielenkiintoisimmista lounaista.

Lounas oli mieleenpainuva jo sen vuoksi, että pyöreän pöydän ääressä istui joukko levottomia taaperoita. Mutta erityisen kiehtovaa oli se, mitä he söivät!

Alman päiväkodissa ei tarjoilla lapsille ruokaa, kuten ei suuressa osassa muistakaan New Yorkin pikkulasten päiväkodeista. Niinpä vanhemmat ovat vastuussa lastensa aterioista.

Sain nähdä, miten jokaisen lapsen lounaseväät oli pakattu rasioihin tai pussukoihin. Osalla oli hieno eväsrasia, jossa oli erilliset kylmätaskut.

Toisilla oli hajanaisia purnukoita, kuten meidän Almalla.

Päiväkodin opettaja avasi Alman vierustoverin eväsrasian. Kaveri näytti ylpeänä, miten hän syö pastaa tomaattikastikkeessa.

Toisella puolella istuva vierustoveri oli levoton ja vaikeroi – kunnes opettaja avasi hänen voipaperiin käärityt kylmäsavulohensa. Lapsi kaappasi noin puoli kiloa lohta käteensä ja hotkaisi lohikasan kerralla suuhunsa.

Katsoin touhua hämmästyneenä. Mietin myös Alman kummallista kohtaloa: hänen lounaansa oli jogurttia ja herneitä.

Olimme ajatelleet, että jogurtti annetaan hänelle aamupalaksi. Herneet taas oli tarkoitettu lounaalle tuomamme mac & cheesen eli juustomakaronin kaveriksi.

Juustomakaroni oli kuitenkin annettu Almalle aamupalaksi.

Kaoottisen lounaan päätteeksi meilläkin oli kylmäsavulohelta haisevat vaatteet, mukana myös avokadotahroja.

Lounashetki sai minut miettimään oman lapsuuteni ruokailuja suomalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa. Lempiruokiani olivat makaronilaatikko ja pinaattiletut.

Tavallaan siinä on jotain kaunista, että kaikki lapset saivat saman aterian. En aina ollut innoissani kaikista ruoista, kuten lihakeitosta tai oululaisesta rössypotusta (veripalttukeitosta), mutta ainakin jouduin maistamaan erilaisia ruokia.

Alman päiväkodin ruokailukulttuuri saattaakin pahentaa lasten nirsoilua. Vanhemmat yrittävät pakata mukaan lasten suosikkiruokia, jotta lapset söisivät edes jotain.

Mekin otamme joskus riskejä ja pakkaamme Alman mukaan uusia makuja tai ruokia, jotka eivät ole suuria suosikkeja. Silloin eväsrasiat tulevat koskemattomina takaisin.

Eväiden kokoamiseen menee aamulla aikaa, sillä harvoin ehdimme tehdä sen illalla. Kiireisimpänä aamuina pinna saattaa kiristyä. Kokoan eväitä, ja Alma ei suostu laittamaan sukkia jalkaan. Silloin kiroan mielessäni, että ”maksan yli 2000 euroa kuukaudessa päiväkodista, ja tässä sitä pilkotaan vielä omenaviipaleita mukaan”.

Lounaan jälkeen oli Alman syntymäpäiväkakun vuoro. Opettajat sijoittivat ohuet siivut kakkua jokaisen taaperon nenän alle, ja kuin taikaiskusta lapset hiljenivät.

Kerrankin kaikilla on samaa ruokaa, ajattelin ja muistin, että siihen kakkuunkin meiltä oli pyydetty rahat etukäteen. Onneksi se kelpasi kaikille, osa pyysi jopa lisää.