Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Yhteishyvän kyselyn mukaan suomalaiset ovat vähentäneet lihansyöntiä ilmastosyistä.

Yhteishyvä selvitti: Lähes kaksi kolmesta on vähentänyt lihansyöntiä

Teksti:
Riina-Maria Metso
Kuvat:
Getty Images, SOK
Julkaistu: 26.9.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Ilmaston tila huolettaa, kertoo Yhteishyvän lukijatutkimus. Huolen eteen myös toimitaan vähentämällä ruokahävikkiä ja lihansyöntiä.

”Mietin, millainen on lapsenlapsemme maailma.”

Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta, kertoo Yhteishyvän lukijatutkimus. Vaikka ilmaston tila on esillä jatkuvasti, kaksi kolmesta vastaajasta kokee, että siitä ei puhuta liikaa.

”On tärkeää, että todellisuus on vihdoin nähty. Se kiellettiin liian pitkään.”

Sukupuolierot ovat selkeät. Naiset kokevat ilmastokeskustelun tärkeämmäksi kuin miehet. Peräti noin puolet tutkimukseen vastanneista miehistä sanoo, että asiasta puhutaan liikaa.

”Alkaa jo kyllästyttää. Suomen vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat.”

Myös aluekohtaisia eroja löytyy. Suur-Helsingissä sekä Turussa ja Tampereella ollaan eniten huolissaan keskustelun riittävyydestä. Maalaiskunnissa ja Pohjois-Suomessa taas suhtaudutaan kriittisimmin julkiseen keskusteluun ja ollaan myös valmiita tekemään vähiten ilmaston eteen.

Kasvis kiilaa lihan

Paljon on kuitenkin jo tehty. Liki 60 prosenttia vastaajista kertoo vähentäneensä lihansyöntiä kuluneen vuoden aikana. Eniten lihansyöntiään ovat vähentäneet naiset ja nuoret aikuiset, joista peräti 87 prosenttia kertoo lihankulutuksen vähentyneen.

Suurimmassa osassa talouksia pidetään vähintään yksi tai useampi kasvisruokapäivä viikossa. Ruoka saisi mieluiten olla suomalaista.

”Pyrin ostamaan lähellä tuotettua. Jos se ei ole mahdollista, mahdollisimman ympäristöystävällisesti tuotettua.”

Vastaajat toivovat myös yrityksiltä panostusta.

”Turhat pakkaukset ja muovikääreet pois. Monet tuotteet on kääritty turhan moneen muoviin.”

Pattereita pienemmälle

Vastuu ilmastonmuutoksen hidastamisesta kuuluu vastaajien mielestä pääasiassa valtioille, yksityisille ihmisille ja yrityksille. Kansalaisjärjestöille annettaisiin selkeästi vähiten vastuuta.

Suurin osa vastaajista (67 prosenttia) kokee, että voi omilla teoillaan vaikuttaa ilmaston tulevaisuuteen. Moni on myös valmis muuttamaan omia elintapojaan ilmastomuutoksen hillitsemiseksi – ja on jo muuttanutkin niitä.

Moni kertoo laskeneensa asunnon lämpötilaa tai vaihtaneensa sähkösopimuksen ympäristöystävällisempään. Yllättävän moni kyselyyn vastanneista on myös hankkinut ilmalämpöpumpun. Joku on jopa muuttanut pienempään asuntoon ilmastosyistä.

”Makuuhuoneen patteri on kiinni koko talven ja saunomme nykyään vain pari kertaa viikossa.”

86 prosenttia kyselyyn vastanneista on valmiita luopumaan turhien tavaroiden ostamisesta ja 78 prosenttia muovikasseista. Yli puolet talouksista pyrkii vähentämään myös ruokahävikkiä.

Sen sijaan yksityisautoilusta ja maitotuotteista ei haluta päästää irti.

Olivatpa omat muutokset mitä tahansa, moni kokee niiden olleen yllättävän helppoja. Ilmaston eteen toimiminen antaa jotain myös itselle.

”Hyvä mieli tulee, kun yrittää tehdä parhaansa.”

Yhteishyvän kyselyyn vastasi 697 asiakasomistajaa. Kursivoidut kohdat ovat kyselyn avoimia kommentteja.

Vinkkejä hävikin hillitsemiseen

Lue lisää pienistä ja isoista ilmastoteoista

Lisää aiheesta

Uusimmat