Päiväkotimaksut yli 20 000 euroa vuodessa – Mari Karppinen avoimena poikkeuksellisesta lapsiperhelotosta
Mari Karppinen kertoo Yhteishyvän kolumneissaan elämästään New Yorkissa.


Mari Karppisen kolumni
Mari Karppinen on New Yorkissa asuva toimittaja.
Pohjois-Suomessa viettämässäni lapsuudessa suosikkipäiväni oli lauantai. Ei pelkästään siksi, että lauantai oli karkkipäivä, vaan siksi, että silloin sain usein istua lottokuponki kädessä mummolassa. Sydän pamppaili, kun keltaiset pallot päästettiin irti lokeroistaan. Pallojen pyöriessä, lauantaikarkit suussa, kaikki oli mahdollista.
Sain valita oman kuponkini lottonumerot, pyöräillä kioskille ja täyttää samalla mummin vakioloton. Tuskin voitin kymmentä markkaa enempää, mutta lotto ja sen tuoma jännitys pysyivät lähellä sydäntä koko lapsuuteni.
Aikuisena lottokupongit eivät tuntuneet enää samanlaisilta mahdollisuuksilta, mutta sen asenteen muuttivat lapset ja New York. En nyt puhu Yhdysvaltain suositusta Mega Millions -lotosta, jossa voi parhaimmillaan voittaa yli miljardin, vaan lastenhoito-lotosta! Kyllä, luit oikein.
New Yorkissa nimittäin pitäisi olla kaikille kolmevuotiaille kaupungin verovaroin rahoitettu ilmainen päiväkotiohjelma. Vaikka ohjelman nimi on 3-K for All, riittämättömän budjetin vuoksi paikkoja ei ole kaikille.
Ohjelmaan valinta tapahtuu lapselle annetun lottonumeron avulla. Vuosittain tuhansia lapsia jää arvonnassa ilman maksutonta päivähoitopaikkaa. Vaikka kyseessä ei ole virallisesti lotto, New Yorkin päivähoitomaksut yhdeltä lapselta voivat olla yli 2000 euroa kuukaudessa. Ohjelmaan pääsy tuntuu kuin reilulta 20 000 euron voitolta vuodessa.
Toisin kuin Suomen lauantailotossa tai Mega Millionsissa, lastenhoito-lotossa on takaovia. Miljoonakaupungin päiväkodeista vain osa saa kaupungilta rahoituksen. Ne lapset, jotka ovat aloittaneet rahoitetussa päiväkodissa jo ennen kolmen vuoden ikää, tai joilla on siellä sisaruksia, saavat etusijan jonossa. Kuulostanee hämärältä ja epäreilulta, mutta näin systeemi toimii.
Kun 3-vuotias Almamme oli vuoden ikäinen, olimme valmiita laittamaan hänet päiväkotiin. Pidimme puolisoni Shoshin kanssa huolen, että Alma aloitti naapurustomme päiväkodissa, joka tarjoaa myöhemmin ilmaista 3-vuotiaiden ohjelmaa. Kun seuraavan lukukauden lottopäivä viimein koitti, huomasin, että minua jännitti. Olo oli kuin lapsuuden lauantailottoa jännittäessä. Sydän pamppaili, vaikka tiesin, että Alma pääsee todennäköisesti sisään.
Jo aamuseitsemältä sain ensimmäisen viestin kaverilta, joka juhli sitä, että heidän kolmevuotias lapsensa pääsi yhteen naapuruston päiväkotien ilmaisista ohjelmista. Meitä alkoi ahdistaa. Missä Alman ilmoitus viipyi?
Iltapäivän ollessa pitkällä Alman päiväkotikaverin äiti puolestaan kyseli, pääsikö Alma kaverinsa kanssa samaan ryhmään. Avasimme sähköpostin, ja sinne oli saapunut paras viesti – Alma sai paikan! Reipas 20 000 euroa! Sieltä se tuli! Kaikkien näiden vuosien lottoamisen jälkeen.
Seuraavana lauantaina en ostanut lähikaupasta karkkia, vaan puolikkaan pullon samppanjaa. Olo oli kuin oikealla lottovoittajalla. Helpotusta ei varjostanut se, että käytimme takaovea, sillä sitä käyttävät kaikki muutkin.
Mutta miksi ostin vain puolikkaan pullon kuplivaa?
Edessä on vielä kolme vuotta neljä kuukautta vanhan Liia-pikkusiskon tuhansien eurojen päivähoitomaksuja ennen kuin hänkin pääsee lottoamaan.