Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kasvit ja puutarha

Tiesitkö, että viherkasveja kastellaan talvella eri tavalla kuin kesällä? Näin kasvisi säilyvät hengissä

Huonekasvit ovat helppo ja näyttävä sisustuselementti, mutta miten ne saa pysymään hengissä koko pitkän ja pimeän talven?

Nainen kastelee viherkasveja ikkunan edessä
Nainen kastelee viherkasveja ikkunan edessä
Teksti: Emilia Tukiainen
Kuvat: Getty Images
2.11.2024 | Päivitetty 2.11.2024

Moni sisustaa kotiaan huonekasveilla, mutta talven tullessa viherkasvit ja kukat nuupahtavat herkemmin. Kuiva ilma, vähäinen valo ja sisätiloissakin vallitseva viileys vaikuttavat suoraan kasvien hyvinvointiin. Muutamalla helpolla keinolla voit kuitenkin pitää kasvisi elossa myös pitkän talven ylitse.

Kastele vähemmän

Lähes kaikki kasvit tarvitsevat talviaikaan vähemmän vettä kuin kesäisin, sillä luonnossa elävien kasvien tapaan myös huonekasvit talvehtivat. Liika kastelu voi mädännyttää kasvin juuret, ja ylikastelu onkin yksi yleisimmistä syistä, miksi kasvi näyttää huonovointiselta tai jopa kuolee kokonaan. Monet kasvit eivät kestä ylikastelua ollenkaan.

Suurinta osaa huonekasveista suositellaan silti kasteltavan talven aikana säännöllisesti, mutta mullan tulisi antaa kuivahtaa kasteluiden välissä. Jotkut kasvit viettävät koko talven kuivana, kun toiset taas tarvitsevat tasaisempaa kasteluväliä. Jos olet kastellut kasviasi liikaa, tunnistat sen helposti keltaisista lehdistä.  

Panosta valoon

Suomen pimeän talven vuoksi valon saaminen voi olla haastavaa. Moni kasvi ei pärjää ilman valoa. Valoa voi lisätä keinotekoisesti kasvivaloilla, mutta valoisassa asunnossa luonnonvaloakin saattaa olla riittävästi. Kasvit tulisi pitää ikkunoiden lähettyvillä, ja tarvittaessa kääntää niitä valon suuntaan. Varo kuitenkin ikkunoista mahdollisesti karkaavaa vetoa. 

Kosteuta kotia

Vaikka kastelua vähennetäänkin, tulisi kasvien hoidossa muistaa myös talven lisäämä ilman kuivuus. Pakkanen kuivattaa sisäilmaa, joten huoneilma olisi hyvä pitää kasvien takia kosteana. Jos ilmankostutin on liian suuri investointi, ilmankosteutta on helppo lisätä esimerkiksi pyykkien kuivatuksella tai jättämällä ovi auki suihkussa käynnin ajaksi. Voit myös viedä kasvisi kylpyhuoneeseen ja sumuttaa niiden lehtiä maltillisesti suihkepullolla. 

Putsaa pölyt

Kasvien sumuttamisesta on kosteuttamisen lisäksi myös muita hyötyjä. Pöly ja lika voivat vaikuttaa kasvin hyvinvointiin, joten kasveja suositellaan suihkuteltaviksi muutaman viikon välein. Muista kuitenkin, ettei kasvin multa saisi kastua liikaa – pyri siis keskittämään kosteutus ainoastaan kasvien lehtiin. Suihkutuksen jälkeen voit pyyhkiä kasvien lehdet varovasti kostealla liinalla.

Varo lämpötilanvaihteluita

Kasvit ovat herkkiä lämpötilanvaihteluille, ja erityisesti veto voi saada kasvin voimaan huonosti. Kasvit vaativat tasaisen lämpötilan, joka ei ole missään kohtaa vuorokautta liian kylmä. Pyri siis pitämään asunto lämpimänä ilman suuria lämpötilanvaihteluita. Kasvit viihtyvät myös keskenään erilaisissa lämpötiloissa, joten tarkista jokaisen kasvin kohdalla sille parhaiten sopivat olosuhteet.

Älä lannoita

Lannoitteet ja muut ravinteet eivät sovi huonekasveille talviaikaan niiden talvehtimisen vuoksi. Unitilassa oleva kasvi ei pysty käyttämään lisäravinteita, joten jatka lannoitteiden käyttöä keväämmällä, kun kasvi kukkii tai tekee uusia lehtiä. 

Tee arjestasi helpompaa ja herkullisempaa!

Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.