Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Martti Jääskeläinen, 69, Järvenpää

Miltä näyttää viherkasveihin hurahtaneen ihmisen kodissa? Vierailimme kuuden eri-ikäisen viherkasviharrastajan luona

Teksti:
Mia Rouvinen
Kuvat:
Katri Lehtola
Julkaistu: 24.3.2022
|
Muokattu: 24.3.2022
Viherkasvit tuovat väriä kotiin ja iloa elämään – ja joskus ne täyttävät ison osan kodista. Valokuvaaja Katri Lehtola kuvasi eri-ikäisiä viherkasviharrastajia ympäri Suomea.

Martti Jääskeläinen, 69, Järvenpää

”Kiinnostukseni kasveihin sain jo äidinmaidosta, mutta hullutukseksi tämä muuttui kymmenen vuotta sitten. Kaikki paikat ovat täynnä kasveja, ja ne viihtyvät lähekkäin. On palkitsevaa nähdä, että kasvit voivat hyvin. Suosikkikasvini on lehtikaktus, jota sanotaan myös yönkuningattareksi. Sen kukinta on huumaava, ja kukinnan aikaan tuoksu täyttää koko asunnon. Koirani Rasse ja Urho eivät ole tehneet kasveille mitään, mutta minä olen joskus tappanut joitakin liialla kastelulla.”

Marko Suomi, 51, Orimattila

”Olen aina ollut kiinnostunut kasveista, ja nyt talossani on parisataa kasvia. Lasikossa kasvavat ilmakasvit pitävät sumuttelusta. Lapsena sain kaktukseni kukkimaan, ja kasvien kanssa onnistuminen on edelleen motivoivaa. Yksittäisistä kasveistani tärkein on vanhaa kantaa oleva kiinanruusu, vaikka se on kirvamagneetti. Kirvoista pääsee eroon suihkuttelemalla niitä mäntysuopaliuoksella. Suosikkikasvejani ovat tällä hetkellä orkideat. Kasvihuoneessa pakkasiin asti olleet kymbidit kukkivat alkuvuodesta upeasti. Perhosorkidea on mielestäni aloittelijalle jopa helpompi kuin monet multakasvit. Kasveista kiinnostuvan on hyvä muistaa, että valo on elintärkeää.”

Tuuli Tolvanen, 9, Tampere

”Viherkasveissa on parasta niiden hoitaminen. Minulle erityisen tärkeä kasvi on kultaköynnökseni, jonka pistokkaan sain synttärilahjaksi kaveriltani kaksi vuotta sitten. Kasvien kasvattaminen pistokkaasta ei ole vaikeaa. Ensin kasvi juurtuu vedessä ja sitten se laitetaan multaan. Harrastan viherkasveja yhdessä kaverini kanssa, ja kuulumme molemmat Huonekasviseuraan. Olemme saaneet uusia kasveja pistokkaina esimerkiksi koulun pistokasvaihtotreffeiltä. Sieltä saimme mehikasvin, joka tuoksuu hunajalle. Itse veimme sinne maljaköynnöstä. Äitini löysi tori.fistä isoja peikonlehden pistokkaita, jotka kävimme hakemassa mukavilta vanhuksilta.”

Katariina Helström-Peippo, 40, Nousiainen

”Monet kotimme kasveista on 20-vuotiaita, ja monta muuttoa mukanamme kulkeneita. Yhdessä muutossa mieheni pudotti ison vanhapoika-kaktukseni, ja se kuoli. Se oli vahinko, mutta silloin en tuntenut empatiaa miestäni kohtaan. Parasta viherkasvien hoidossa on nähdä, miten ne viihtyvät. Olohuoneessamme on iso peikonlehti, jonka olen saanut pistokkaana vanhemmiltani. Olen jo toista vuotta harkinnut sen leikkaamista. Suvussamme monella on peikonlehti, jonka juuret ovat isoäidin valtavan peikonlehden pistokkaissa.”

Waleed AlTalib, 31, Helsinki

”Tämä upea peikonlehti on yksi lempikasveistani. Sitruunapuuni on myös rakas, sillä olen kasvattanut sen itse siemenestä. Kasviharrastukseni alkoi vuonna 2018, kun hankin oman asunnon. Minun mielestäni kasvit tuovat kotiin elämää. Minulla on nyt kolmisenkymmentä kasvia, ja niistä jokaisella on oma paikkansa. Muutamia kasveja olen tuonut Irakista, jossa äidilläni on oma puutarha. Tänä talvena ostin kasveilleni ilmankostuttimen, jotta ne pärjäisivät paremmin. Käytän myös mobiilisovellusta, joka muistuttaa kastelemaan ja hoitamaan kutakin kasvia ajallaan.”

Merilla Kivineva, 30, Helsinki

”Yksiömme ikkunalaudoilla on tällä hetkellä neljätoista pientä kasvia. Puolisoni toivoisi välillä, että niitä olisi vähemmän, sillä tuulettaminen on kesällä hankalaa. Viherkasveilla saa eloa ja väriä vuokra-asuntoon. Rakkain kasvini on jukkapalmu, jonka sain äidiltäni muuttaessani omilleni kymmenen vuotta sitten. Kiinnostukseni kasveihin olen perinyt äidiltäni. Pari vuotta sitten jouduin pilkkomaan jukkapalmuni, koska se oli jo liian iso tähän asuntoon. Pistokkaiden avulla sain levitettyä jukkapalmuiloa muillekin. Kun kasveista höpöttää, saa muitakin innostumaan niistä.”

Prisman myydyimpiä viherkasveja ovat peikonlehti, palmuvehka, kultaköynnös ja traakkipuu.

Tee itse viherkasville helppo ja trendikäs makramee-amppeli Löydät ohjeet täältä!

Katri Lehtola, 43

  • Valokuvaaja ja videokuvaaja, jonka asiakkaina on yrityksiä, yhteisöjä ja aikakauslehtiä.

  • Opiskellut valokuvausta, visuaalista kulttuuria ja kuvataiteita Lahden Muotoiluinstituutissa ja Aalto-yliopistossa sekä kirjoittamista Kriittisen Korkeakoulun Kirjoittajakoulussa.

  • Kuvaa mieluiten ihmisiä ja luontoon liittyviä aiheita.

  • Valokuvaajana pyrkii luomaan kuvia, joissa on aistikkuutta, esteettisyyttä ja inhimillisyyttä.

Lisää aiheesta