Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Nuorten palsta

Kirjeet olivat näkyvässä roolissa nuortenpalstan palstatunnuksissa. Alempi tunnus heinäkuulta 1957 on Olavi Hurmerinnan piirtämä. Oikealla: 16-vuotias Tai von Ranta kertoi haastattelussa syksyllä 1957 olevansa ”voimistelunopettajan painajaisuni”.

Yhteishyvän nuortenpalstan toimittaja Kaija-täti oli aikoinaan monelle teinille ainoa kuunteleva aikuinen

Teksti:
Anna Kortelainen
Kuvat:
SOK arkisto
Julkaistu: 19.4.2022
Muokattu: 13.7.2022
Yhteishyvä julkaisi vuosina 1957−1965 teinien omaa kirjekerhoa. Toimittaja, lasten- ja nuortenkirjailija Kaija Pakkanen vastaili nuorten kysymyksiin – arkaluontoisiin aiheisiin hän vastasi henkilökohtaisella kirjeellä.

Heinäkuussa 1957 Yhteishyvässä käynnistyi 12−18-vuotiaille suunnattu nuortenpalsta, jota toimitti kirjailija Kaija Pakkanen eli ”Kaija-täti”. Sinä ja minä -sivusta kasvoi jokaviikkoinen, monipuolinen nuortenpalsta. Siinä julkaistiin nuorten kuulumisia ja kysymys-vastaus-tyyppistä kirjeenvaihtoa Kaijan kanssa sekä nuorten omia runoja, kertomuksia ja piirroksia.

Jokainen jäsen valitsi itselleen nimimerkin, joka sai kernaasti olla humoristinen: Jononjatko, Piimätiinu, Pylsymakkara, Hännänhuippu, Naurumylly, Hymykuningas, Huokaava huopatossu.

Syksyllä 1959 Kaija-täti jätti nimensä yhteydestä tittelin pois ja hänestä tuli lukijoilleen pelkkä Kaija.

Kaijan ja nuorten keskustelut liikkuivat perhe- ja kouluasioissa, ystävyyssuhteissa ja harrastuksissa. Kaija pyrki vastaamaan kymmenille nuorille joka numerossa muutamalla sanalla, kannustuksella, sutkauksella tai vastauksella johonkin mieltä askarruttavaan asiaan.

Syyskuussa 1959 ”Airi” kirjoittaa: ”Miksiköhän minä pelkään omaa elämääni, mutta kuitenkin koko ajan nautin siitä? Olen varmaan täys toope?” Kaija vastaa: ”Et ole toope, vaan kirjoitit sanoiksi monen muunkin ajatukset omasta elämästä.”

Myöhemmin nuoret saivat lähettää palstalle kysymyksiä ja vastauksia toinen toisilleen. Tämän osaston nimeksi tuli Ristiin rastiin.

Kirjallisuus ja lukuharrastus olivat keskeisessä roolissa. Kaija lähetti jäsenille lahjakirjoja, joista hän kannusti laatimaan palstalle kirjaesittelyjä. Palstalla kirjoitettiin yhdessä jatkokertomusta, jonka kukin osa oli yhden kerholaisen kynästä ja päättyi jännittävään kohtaan. Kyselyillä kartoitettiin nuorten lukuharrastusta myös tutkimuskäyttöön.

Poikia houkuteltiin mukaan kirjekerhoon

Kirjekerhoksi kutsuttuun lukijoiden yhteisöön kuului tuhansia nuoria kerrallaan. Kerholaiset saivat lähettää palstalle valokuviaan, ja niistä muodostui suurten ikäluokkien teinien herkkä kavalkadi: nuoret pihakoivun katveessa, pikkusisarta sylissä pidellen, hiukset suittuina, parhaat päällä.

Silloin tällöin palstalla julkaistiin henkilöhaastatteluja, joissa joku kerholainen vastasi muiden lähettämiin kysymyksiin. Keskellä komeili aina kerholaisen valokuva. Kirjoittamista harrastava ”Ringelumma” kuvailee kerhoyhteisöä haastattelussa tammikuussa 1960: ”Kaikki yhdessä ja jokainen erikseen ovat olleet mukavaa joukkoa ja tuntisin mielelläni jokaisen.” Ringelummasta tuli kirjailija Sisko Latvus.

Vuosien varrella tytöistä tuli kerholaisten enemmistö. Kaija pyrki pitämään pojat mukana järjestämällä vain heille suunnatun kirjoituskilpailun otsikolla ”Tämä kiinnostaa minua”. Yleisimmäksi poikien kiinnostuksen kohteeksi paljastui urheilu, kakkosena olivat kirjoittaminen ja kirjallisuus ja kolmantena retkeily sekä luonnon tutkistelu.

Arkaluonteisiin asioihin henkilökohtainen vastaus

Muutaman kerran vuodessa eri puolilla Suomea järjestettiin kerhotapaamisia, joissa nuorille oli tarjolla hauskaa ohjelmaa ja tutustumiskäyntejä. Yhteishyvä lähetti säännöllisesti toimittajan haastattelemaan kerholaisia heidän kotioloissaan. Vuonna 1964 Kaija järjesti helsinkiläisille kerholaisille pikkujoulut. Yhteishyvä teki jutun juhliin osallistuneista ”alumneista” ja heidän kuulumisistaan nyt, kun heistä oli tullut aikuisia. Kaija välitti myös palstalla entisten kerholaisten uutisia työelämästä ja perheellistymisestä.

Aikakauden ihanteille on kuvaavaa, että myöhemmille nuortenpalstoille tyypilliset rakastumisen, seurustelun, seksin ja seksuaalisuuden teemat eivät näy Sinä ja minä -palstalla. Varmasti niiden tiimoilta on lähetetty kysymyksiä, mutta jos aihepiiri oli arkaluontoinen, Kaija vastasi henkilökohtaisella kirjeellä.

1960-luvun mittaan osuuskaupat alkoivat organisoida omaa nuorisotoimintaa ja kiertäviä nuorteniltamia, joissa oli elävää musiikkia, muotinäytöksiä ja yleisökilpailuja. Yhteishyvän nuortenpalsta hiipui pois vuonna 1966. Nuorisoa kiinnostavaa aineistoa − koulutukseen, nuorisopolitiikkaan ja popkulttuuriin liittyviä artikkeleita – alettiin julkaista kaikkialla lehdessä. Nuorisokulttuurin läpimurto näkyi jokaisessa numerossa. Huipentumana voi mainita lehden kansikuvan vuodelta 1970: kuvassa oli The Rolling Stones Suomen-keikallaan, Yhteishyvän suomentamana ”Vierinkivet”.

*Lähteet: Yhteishyvä 1955−1976; www.kirjasampo.fi; kirjailija Outi Pakkasen haastattelu 19.1.2022.*

Kaija Pakkanen alias Kaija-täti

Yhteishyvännuortenpalstan toimittaja, lasten- ja nuortenkirjailija, runoilija Kaija Pakkanen (1915−2003) oli alku-peräiseltä ammatiltaan sairaanhoitaja. Hän valmistui Viipurin sairaanhoitajatarkoulusta vuonna 1939 ja työskenteli sotasairaaloissa vuoteen 1942 asti. Esikoisteos vuonna 1950 oli nuortenromaani.

Palstaa toimittaessaan Kaijalla oli kotona kouluikäinen tytär, Outi. Hänestäkin tuli kirjailija. Outi Pakkanen muistelee, että palsta oli Kaijalle ”äärimmäisen rakas sarka kaiken oman kirjoittamisen ja kääntämisen ohessa”.

Outi Pakkanen kertoo äidistään: ”Luultavasti omasta vaikeasta lapsuudesta johtuen hänellä oli niin herkkävaistoinen kyky ymmärtää lapsia ja nuoria ja varsinkin heidän vaikeuksiaan. Jokainen oli Kaijalle aina yksilö, hän ei koskaan kohdellut nuoria massana, vaikka kirjeitä tuli tulvimalla. Vuosien varrella, ja yhä edelleen, tulee entisiä kerholaisia esittäytymään ja kiittämään Kaijaa, joka oli monelle ilmeisesti ainoa kuunteleva ja ymmärtävä aikuinen. Muutama on sanonut hänen toimineen suoranaisena hengenpelastajana.”

Palstalla tosiaan käsiteltiin ajoittain hyvin vaikeita perheasioita ja elämäntilanteita. Erään nuoren hätähuutoon Kaija vastasi lämmöllä ja rohkaisevasti: ”Tuulikannel, olet niin suuren taakan alla, etten ihmettele, vaikka kaikki tuntuisikin hirveälle. Mutta olen varma siitä, että ennen pitkää tuntuu helpommalle.” Ja myöhemmin Kaijan tekstistä käy ilmi, että Yhteishyvän toimitus lähetti jonkin yllätyslahjan nimimerkki Tuulikanteleelle.

Erään kerran Outi-tytär sai äidiltä luettavakseen kirjoituskilpailun parhaita tekstejä, ja he päätyivät valitsemaan saman tekstin parhaimmaksi. ”Ja sitten me itkettiin yhdessä, niin koskettava se tarina oli.”

Outi Pakkasen mukaan Kaijalla oli tapana sanoa, että ”sit ko mie kuolen, luppaan, etten tuu kummittelemmaa, mut autan jos voin”.

Lue lisää Muistatko tämän? -sarjan osia

Lisää aiheesta