Heinäkuussa 1957 Yhteishyvässä käynnistyi 12−18-vuotiaille suunnattu nuortenpalsta, jota toimitti kirjailija Kaija Pakkanen eli ”Kaija-täti”. Sinä ja minä -sivusta kasvoi jokaviikkoinen, monipuolinen nuortenpalsta. Siinä julkaistiin nuorten kuulumisia ja kysymys-vastaus-tyyppistä kirjeenvaihtoa Kaijan kanssa sekä nuorten omia runoja, kertomuksia ja piirroksia.
Jokainen jäsen valitsi itselleen nimimerkin, joka sai kernaasti olla humoristinen: Jononjatko, Piimätiinu, Pylsymakkara, Hännänhuippu, Naurumylly, Hymykuningas, Huokaava huopatossu.
Syksyllä 1959 Kaija-täti jätti nimensä yhteydestä tittelin pois ja hänestä tuli lukijoilleen pelkkä Kaija.
Kaijan ja nuorten keskustelut liikkuivat perhe- ja kouluasioissa, ystävyyssuhteissa ja harrastuksissa. Kaija pyrki vastaamaan kymmenille nuorille joka numerossa muutamalla sanalla, kannustuksella, sutkauksella tai vastauksella johonkin mieltä askarruttavaan asiaan.
Syyskuussa 1959 ”Airi” kirjoittaa: ”Miksiköhän minä pelkään omaa elämääni, mutta kuitenkin koko ajan nautin siitä? Olen varmaan täys toope?” Kaija vastaa: ”Et ole toope, vaan kirjoitit sanoiksi monen muunkin ajatukset omasta elämästä.”
Myöhemmin nuoret saivat lähettää palstalle kysymyksiä ja vastauksia toinen toisilleen. Tämän osaston nimeksi tuli Ristiin rastiin.
Kirjallisuus ja lukuharrastus olivat keskeisessä roolissa. Kaija lähetti jäsenille lahjakirjoja, joista hän kannusti laatimaan palstalle kirjaesittelyjä. Palstalla kirjoitettiin yhdessä jatkokertomusta, jonka kukin osa oli yhden kerholaisen kynästä ja päättyi jännittävään kohtaan. Kyselyillä kartoitettiin nuorten lukuharrastusta myös tutkimuskäyttöön.
Poikia houkuteltiin mukaan kirjekerhoon
Kirjekerhoksi kutsuttuun lukijoiden yhteisöön kuului tuhansia nuoria kerrallaan. Kerholaiset saivat lähettää palstalle valokuviaan, ja niistä muodostui suurten ikäluokkien teinien herkkä kavalkadi: nuoret pihakoivun katveessa, pikkusisarta sylissä pidellen, hiukset suittuina, parhaat päällä.
Silloin tällöin palstalla julkaistiin henkilöhaastatteluja, joissa joku kerholainen vastasi muiden lähettämiin kysymyksiin. Keskellä komeili aina kerholaisen valokuva. Kirjoittamista harrastava ”Ringelumma” kuvailee kerhoyhteisöä haastattelussa tammikuussa 1960: ”Kaikki yhdessä ja jokainen erikseen ovat olleet mukavaa joukkoa ja tuntisin mielelläni jokaisen.” Ringelummasta tuli kirjailija Sisko Latvus.
Vuosien varrella tytöistä tuli kerholaisten enemmistö. Kaija pyrki pitämään pojat mukana järjestämällä vain heille suunnatun kirjoituskilpailun otsikolla ”Tämä kiinnostaa minua”. Yleisimmäksi poikien kiinnostuksen kohteeksi paljastui urheilu, kakkosena olivat kirjoittaminen ja kirjallisuus ja kolmantena retkeily sekä luonnon tutkistelu.
Arkaluonteisiin asioihin henkilökohtainen vastaus
Muutaman kerran vuodessa eri puolilla Suomea järjestettiin kerhotapaamisia, joissa nuorille oli tarjolla hauskaa ohjelmaa ja tutustumiskäyntejä. Yhteishyvä lähetti säännöllisesti toimittajan haastattelemaan kerholaisia heidän kotioloissaan. Vuonna 1964 Kaija järjesti helsinkiläisille kerholaisille pikkujoulut. Yhteishyvä teki jutun juhliin osallistuneista ”alumneista” ja heidän kuulumisistaan nyt, kun heistä oli tullut aikuisia. Kaija välitti myös palstalla entisten kerholaisten uutisia työelämästä ja perheellistymisestä.
Aikakauden ihanteille on kuvaavaa, että myöhemmille nuortenpalstoille tyypilliset rakastumisen, seurustelun, seksin ja seksuaalisuuden teemat eivät näy Sinä ja minä -palstalla. Varmasti niiden tiimoilta on lähetetty kysymyksiä, mutta jos aihepiiri oli arkaluontoinen, Kaija vastasi henkilökohtaisella kirjeellä.
1960-luvun mittaan osuuskaupat alkoivat organisoida omaa nuorisotoimintaa ja kiertäviä nuorteniltamia, joissa oli elävää musiikkia, muotinäytöksiä ja yleisökilpailuja. Yhteishyvän nuortenpalsta hiipui pois vuonna 1966. Nuorisoa kiinnostavaa aineistoa − koulutukseen, nuorisopolitiikkaan ja popkulttuuriin liittyviä artikkeleita – alettiin julkaista kaikkialla lehdessä. Nuorisokulttuurin läpimurto näkyi jokaisessa numerossa. Huipentumana voi mainita lehden kansikuvan vuodelta 1970: kuvassa oli The Rolling Stones Suomen-keikallaan, Yhteishyvän suomentamana ”Vierinkivet”.
*Lähteet: Yhteishyvä 1955−1976; www.kirjasampo.fi; kirjailija Outi Pakkasen haastattelu 19.1.2022.*
