Muistatko tämän? Superlon pehmusti suomalaisten elämän 1960-luvulla

Kuluttajat huomasivat nopeasti, että pehmeyden ja joustavuuden ohella superlon-patjat olivat hygieenisiä ja kevyitä käsitellä. Superlonia suositeltiin erityisesti selkävaivaisille, mutta samalla korostettiin, että kunnon yöuni takasi tarmon kaikille kansalaisille: työssäkäyville, koululaisille ja pikkulapsille, iäkkäille. Sota oli ohi, joten yöt oli mahdollista nukkua turvallisin mielin. Päivät olivat jälleenrakennussukupolvien pitkiä työrupeamia. Kansakunta tarvitsi vastapainoksi lepoa.

Superlon-patjoja mainostettiin messuilla ja esiteltiin ympäri maata sekä osuuskaupoissa että kodeissa. Jo alkuvuosina panostettiin myös televisiomainontaan. Yhteishyvän mainoskuvissa patjoilla keikisteli viehättäviä neitokaisia yöpaidoissaan. Syyskuussa 1958 mainos lupasi, että superlon-patja ”toteuttaa toiveenne: nyt huokea ylellisyyspatja jokaiselle”.

Superlonia suositeltiin erityisesti selkävaivaisille.

Kuluttajille korostettiin myös vaahtomuovin monikäyttöisyyttä. Jo ensimmäisinä vuosina siitä alettiin valmistaa pesusieniä, ikkunatiivistettä, suoja- ja verhoilulevyjä, huonekalujen pehmusteita, olkatoppauksia, pehmoleluja ja urheilumattoja. Seiväshyppääjä putosi nyt pehmeään vaahtomuovikasaan, ja painijat kamppailivat rouhepuristeesta tehdyllä tatamilla.

1960–1970-luvuilla maalta kaupunkiin muuttava nuoriso tai ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa asettuva nuoripari sisusti edullisilla ja trendikkäillä materiaaleilla: lastulevyllä ja muotoon leikatulla superlonilla. Materiaalit antoivat oman suoraviivaisen muotonsa sohville ja nojatuoleille vastavalmistuneissa kerrostaloissa, lähiökodeissa ja rivitaloissa. Kalustoja koottiin yhdisteltävistä vaahtomuovielementeistä ja -tyynyistä, joiden irrotettava verhous suljettiin vetoketjulla. Ruiskumaalatuissa tai petsatuissa nuorisokalusteissa käytettiin voimakkaita värejä ja verhoilussa puuvillaa tai vakosamettia.

Muhkeasta mutta samalla niukkalinjaisesta sohvaryhmästä tuli kodin keskipiste, kun perhe asettui istumaan rentoutuneesti ja syömään iltapalaksi havaijinleipiä tai 1970-luvun uutuutta, pitsaa. Sohvalla kulutettiin aikaa katsomalla yhdessä televisiota. Lukemattomissa 1970-luvun jouluvalokuvissa koristellun kuusen ja joulupukin takaa hahmottuu sohvaryhmä, joka on päällystetty plyysillä, narisevalla tekonahalla tai raidallisella buklee-kankaalla. Sohvalla ei tarvinnut enää istua ryhdikkäästi tai pönöttää, vaan sillä sai peräti löhöillä. Harva tuli ajatelleeksi, että olo- ja makuuhuoneen asumismukavuuden takasi vaahdotuskone Raumalla.

Sohvalla ei tarvinnut enää pönöttää, vaan sillä sai löhöillä.

Superlonin estetiikka vastasi sodanjälkeisten sukupolvien ihanteita siitä, mitä on moderni ja rento kodikkuus. Jos nukkuminen ja lepäily oli nyt fyysisesti mukavaa, sitä oli pukeutuminenkin, kun suosittiin joustavia tekokuitu-, sekoite- ja trikookankaita.

Vaahtomuovi pehmusti elämää kotona, työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Siitä tuli olennainen osa suomalaista arjen designia.

Lähteet: BBC News Magazine 25.12.2015; Aino Laine: Vaahtomuovista mukavuutta. Superlon Oy 1955–2005. K&h, Turun yliopisto 2005; Minna Sarantola-Weiss: Sohvaryhmän läpimurto. Kulutuskulttuurin tulo suomalaisiin olohuoneisiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. SKS 2003; Yhteishyvä 1955, 1958, 1959.