HOK:n pikamyymälän yhteyteen Helsingin Pitäjänmäelle avattiin vuonna 1963 Jussintupa-niminen baari. Seinillä näkyy Erkki Tantun kuvituksia Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen.

Maitobaarista sai näyttäviä jäätelöannoksia, ruokabaarista saattoi tilata kokonaisen keitetyn kanan – tällaista oli kahvi- ja ruokabaarien kultakausi

Teksti:

Anna Kortelainen

Kuvat:

SOK, SOK ja Erik Friman / Helsingin kaupunginmuseo, Valokuvaamo Varjus/Uudenkaupungin museo ja Pentti Kangas/Helsingin kaupunginmuseo

Julkaistu: 16.3.2021

Muokattu: 17.3.2023

1940-luvun lopulla osuuskauppojen kahviloissa ja ruokaloissa havahduttiin yleisöryntäykseen, joka hidasti palvelua. Itsepalveluun perustuvia uudenaikaisia ravitsemusliikkeitä kutsuttiin baareiksi.

Baari-sanan alkuperäinen merkitys viittaa tiskiin, jonka ääressä asiakas tilaa ruokansa ja juomansa ja kantaa ne sitten itse pöytään. Näin syntyivät suomen kielen käsitteet ”kahvibaari”, ”ruokabaari” ja ”pikabaari” – omalaatuisia sanoja kuten ”ruokaravintolakin”.

Ruokabaari oli huokea lounasruokala, jossa annokset noudettiin tiskiltä kuten ”linjastosta” nykyään. Ruokalista komeili tiskin päällä tai seinällä, ja annos maksettiin heti kassaan. Alkoholijuomia ei tarjoiltu, asiakkaiden vaatetukselle ei asetettu vaatimuksia eikä ovella ollut portsaria tai pöydillä liinoja. Toisin kuin ravintoloissa sisälle pääsivät myös naiset yksin ja ilman miesseuraa.

Erityistapauksissa baari tarkoitti suuren maailman eleganttia anniskelua, ”amerikkalaisen baarin” tyyppistä cocktail-ravintolaa. Olympialaisten aattona kesäkuussa 1952 kisaturistien viihdyttämiseksi sallittiin baarianniskelu, eli asiakkaat saivat istua baarijakkaroilla ja heille tarjoiltiin alkoholia suoraan tiskiltä.

Kahvibaareille nimet kahvimerkeiltä

Osuuskauppojen yhteydessä oli usein kahvibaari. Sen vitriinissä oli valittavana voileipiä, pullaa ja pastilleja. Tiskin takaa tarjoilijatar tai emäntä annosteli ja ojensi kahvia, limonadia tai jäätelöä. Eri puolilla Suomea Korona- ja Katriina-baarien nimet tulivat SOK:n samannimisistä kahvimerkeistä.

Osuusmeijerit perustivat maitobaareja, joissa tarjoiltiin näyttäviä jäätelöannoksia.

Myös ruokabaareille oli suuri sosiaalinen tilaus. Anniskelupolitiikan ja kovan hintatason takia 1960-luvun alussa pienituloiselle työväestölle, nuorisolle ja maaseudun asukkaille ei ollut ”ravintoloiksi” kutsuttuja ruokapaikkoja.

Vuonna 1960 SOK:n osuuskaupoilla oli satakunta baaria ja uusia avattiin vilkasta tahtia. Niissä lämpimän ruoan myynnin osuus kasvoi vuosi vuodelta, joten baareista muodostui huokeita kansanravintoloita jo kauan ennen pizzerioita ja hampurilaispaikkoja.

Korona-baarista saattoi tilata kotiin kokonaisia paistettuja tai keitettyjä kanoja.

Baareissa emännät valmistivat asiakkaiden mieliruokia. Kauppakunta Tuotannon Korona-baarissa Tampereella listalla oli aina vaihtuva ”Päivänpala”, joka saattoi olla esimerkiksi ”arkipihvi teemakkarasta perunamuhennoksen ja keitetyn punajuuren kera”. Lämpimien voileipien suosituin oli ”Baarin herkku”: currymaustettua kanaa, ananasta, luumua ja omenaa huntunaan kuuma tomaattikastike. Korona-baarista saattoi tilata kotiin kokonaisia paistettuja tai keitettyjä kanoja, porsaanselkää sekä tanskalaista voileipäkakkua.

Kesäkuussa 1963 Helsingin Lasipalatsiin avattiin HOK:n Snack-baari. Siellä tarjottiin hotdogeja, hampurilaisia ja täytettyjä sämpylöitä. Maksalaatikon ja kaalikääryleiden tapaiset perinteiset lounasannokset tuotiin keskuskeittiöstä valmiiksi muovikääreen alle pahvilautasille pakastettuina ja nostettiin infrapunauuniin. Annokset syötiin nopeasti korkean tiskin ääressä baarijakkaroilla tai seisten. Teatterista ja elokuvista palaavia palveltiin aina kello 23.30 saakka.

Baareissa ei siis välttämättä istuskeltu, vaan kaupunkien keskustoissa niiden valttina oli ripeys ja asiakaskunnan nopea vaihtuvuus. Sen sijaan lähiöissä ja pienissä taajamissa niissä tohti viettää aikaa.

Nuorisotilojen edeltäjät

Monista kahvibaareista muodostui 1950-luvulla eräänlaisia nuorisotiloja, sillä anniskelun puuttuessa alaikäisetkin saivat viettää niissä aikaansa. Koululaiset ja työssäkäyvät nuoret tapasivat siis päivän päätteeksi ”paarissa”.

Suurten ikäluokkien nuorisokulttuurit ja -liikkeet edellyttivät kokoontumistiloja, sillä sukupolvikapina tarvitsi katon päänsä päälle. Baarissa pojat saattoivat istua uhmakkaasti pipot päässä, savukkeet käryten ja nahkarotsit niskassa. Tytötkin saattoivat tupakoida ja jauhaa purukumia. Nurkassa möykkäsivät flipperi ja levyautomaatti.

Vuonna 1969 voimaan tulleen keski-olutlain myötä syntyi ilmiö ”keskiolutbaari”. Sellaiseen ei enää niin vain mentykään naisporukalla lounaalle, lasten kanssa jäätelölle tai luokkatovereiden kanssa limsalle. Osuuskauppa-lehti luonnehti vuonna 1971 keskioluttarjoiluun siirtyneiden baarien muuttuneen ”miesväen turinatuviksi”. Kahvi- ja ruokabaarien kultakausi oli ohi.

Katso ihastuttavan mainos vuodelta 1962 ”HOK-Baarit” Finna.fi:ssä. Mainoksessa ihmiset istuvat baarissa kahvia ja jäätelöä nauttien.

LÄHTEET: Haka-kerho toimii. Lyhytelokuva, Suomen Filmiteollisuus SF Oy 1960. Nuorisoasiainkeskus – 60 vuotta Stadissa 1948–2008; Saarinen, Pale, ”Haka-kerho esi-Elmuna”. Musiikkia! Harrastajia ja musiikinystäviä Helsingissä. Toim. Jere Jäppinen ja Hilkka Vallisaari. Helsingin kaupunginmuseo 2015; Sillanpää, Merja: Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla. SKS 2002; Osuuskauppa-lehti 1946, 1960, 1963, 1971.

Limubaarista nuorisotaloksi

Vuonna 1957 Helsingin kaupunki avasi maan ensimmäisen kunnallisen nuorisokahvilan. Tämä Haka-kerhoksi nimetty nuorisotalo majoittui Elannon ravintolakiinteistöön Hakaniemessä. Esittelyfilmissä kuvaillaan iltaisin kaduille kerääntyviä nuorisojoukkoja: ”Kun kaikkien taskut on käännetty nurin, saadaan sen verran rahaa kokoon, että voidaan pistäytyä baariin miettimään, mitä sitten keksittäisiin tehdä. Kaupungeissamme on paljon tällaista nuorisoa, joka ei ole löytänyt omaa harrastustaan, kerhoa tai järjestöä, joka juuri heistä huolehtisi.”

Haka-kerhoon kuului 3500 jäsentä, joista mahtui tiloihin kerrallaan kaksisataa. Kerhon nuorisokahvila avasi ovensa joka arki-ilta kello 18. Siellä palveli ”huokeahintainen baari”, ja ”toisinaan yllättää kerhon isäntä joukon jakelemalla ilmaista limsaa”. Kahvilassa sai pelata biljardia, koronaa ja šakkia, kuunnella radiota tai katsoa televisiota ja lukea lehtiä. Ohjelmassa saattoi olla yhteislaulua, piirileikkejä sekä elävän musiikin keikkoja: ”Täällä ei nuoria hyssytellä olemaan hiljaa, raisumpikin tunteenilmaus saa vapaasti purkautua”. Nuorisokahvilassa tanssittiin ”nykyajan rockia”. Keikoilla esiintyivät muun muassa Lasse Liemola, Laila Kinnunen sekä Eero ja Jussi & The Boys, ja äänilevyiltä kuunneltiin Little Richardia, Tommy Steeleä, Cliff Richardia ja monia muita. Jotkut jannut, kuten Sammy ja Kirka Babitzin sekä Remu Aaltonen, siirtyivät yleisön puolelta Hakan lavalle.

Kevään 1958 raportin mukaan tyttöjä oli joukossa 23 prosenttia enemmän kuin poikia, ja tytöt olivat keskimäärin 15-vuotiaita, pojat puolestaan 16-vuotiaita. Pojista 33 prosenttia kuului johonkin jengiin, tytöistä 43 prosenttia.

Haka-kerhon alkuperäisajatuksena oli houkutella nuoret pois kadulta, mutta limubaarista kehkeytyi nopeasti kulttuurikeskus, jossa luotiin nuorisokulttuuria. Sen toiminta päättyi joulukuussa 1969.