Parasta kutomisessa on uuden luominen
Päivi Romppanen, 60, it-alan työntekijä
"Olen pannut merkille, että kotoilu käsitöineen ja ruoanlaittoineen on ollut trendikästä jo jonkin aikaa. Matonkudonta, se on jonkinlaista kotoilun extremeä. Äärimmäisyyksiin mennään monessakin mielessä.
Erityisesti isokokoisten mattojen kutominen on fyysisesti raskasta. Kudosta pitää paukuttaa voimalla, jotta matosta tulee tiivis. Kutoja tarvitsee myös tietoa ja tarkkuutta. Termistössä ja tekniikoissa riittää opeteltavaa. Etenkin kuviollisten mattojen tekeminen on hyvin monimutkaista.
Loimien rakentaminen erilaisia kuviosidoksia varten ei saa mennä vikaan. Yksikin virhe kostautuu myöhemmin. Kuviota kutoessa taas pitää koko ajan keskittyä ja laskea. Itse en esimerkiksi pysty kangaspuiden äärellä juuri keskustelemaan tai kuuntelemaan radiota.
Lempi-tädin jäljillä
Ensimmäiset mattoni olen kutonut jo 1960-luvulla Lempi-tätini kangaspuilla. Sen ajan mukaan tein tavallista palttinaa. Sitten kutominen jäi, kunnes näin kesällä 2014 Kiasman Kimpassa-näyttelyssä valtavan kankaista kudotun maton. Siinä oli väri-iloittelua ja kuvioita, jollaisia en tiennyt olevan olemassakaan. Heti syksyllä lähdin Helsingin työväenopistoon kokeilemaan. Hurahdin täysin. Nyt kuviollisia mattoja on valmiina jo kymmenkunta.
Ensimmäiset uudenlaiset mattoni tein omaan kotiini. Takana oli putkiremontti, ja olin juuri suunnitellut värit sekä maalannut ja tapetoinut seinät. Ajattelin, että lattioita maalaan uusilla matoilla. Keittiö sai sinivioletin maton, kylpyhuone sinivihreän ja eteinen sinipellavan.
Parasta tässä harrastuksessa on uuden luominen. Maton suunnittelua ja kutomista voisi verrata vaiheikkuudessaan pienen tietokonesovelluksen tekoon. Itse asiassa olen myös suunnitellut mattojen kuviointeja tietokoneella.
Ideoita maalauksista
Poimin mattoihin ideoita milloin mistäkin. Vastikään tein vihertävän maton Lieksassa Vuonislahdessa sijaitsevan mökkini tupaan. Tuohon mattoon hain kuteiden värit eräästä Ellen Thesleffin maalauksesta.
Myös mieliala vaikuttaa värivalintoihin. Viime kesänä, kun yli 90-vuotias äitini oli juuri kuollut, kudoin tummanpuhuvista kuteista käytävämatot mökin terassille ja eteiseen. Niissä oli myrskyävän Pielisen tummaa sinistä ja rannan mäntyjen kaarnan sävyjä.
Vaikka en juuri kutoessa jutustele, olen saanut kudontaluokasta hyviä ystäviä. Kahvitauolla puhutaan kaikenlaista. Ystävyys ei ole jäänyt vain luokkaan. Saatamme lähteä yhdessä kaupungille gallerioihin.
Välillä ihastelemme toistemme töitä ja jännitämme, kun matot otetaan puilta. Millaisia ihanuuksia sieltä tällä kertaa kiertyykään auki?"